Ilo

Voi riemu. En malta menna nukkumaan kun on niin hyva olo. Tahdon hyppia ja huutaa. En voi kasittaa miten mina saan tuntea nain suurta iloa. Koitan saada sita puettua tekstiksi.

Aamusta asti olen ollut epatavallisen hyvalla mielella. Siihen ei ole mitaan jarkevaa syyta. Herra vain tahtoo antaa minulle iloa ja olen ilmeisesti pikkuhiljaa avautumassa vastaanottamaan. Eilen oli vahan eri mieli paalla. Nukuin pitkaan ja jatin aamurukouksen valiin, illalla en myoskaan jaksanut nousta rukoilemaan, vaan jain lukemaan lampimaan pieneen huoneeseeni (muutin hiljasten kaytavalle). Eilen oli siis epatavallisen laiska ja pysahtynyt paiva. Uskon etta eilisen sakea olo korostaa tamanpaivaista paistetta.

Olen iloinnut mita kummallisimmista asioista, kuten yhden hiljaisuudessa olevan tyton uskomatonta kauneutta. Voisin katsella hanta kaiken aikaa. Naiset ovat niin kauniita! Iloitsin myos pienista naurunpurkausista, jotka tahdittivat paivaamme hiljaisuudessa. Meita on yhteensa kahdeksan yhdessa hiljaa. Ranskalainen, Sveitsilainen, Saksalainen, kaksi Etela-Korealaista, Venalainen ja mina, sekarotuinen. Olen oppinut iloitsemaan jokaisesta, heidan tavastaan liikkua, syoda ja ilmehtia, sanoja kun ei ole. Sveitsilainen on tama kauneus, jota tahdon katsella.

Olen myos kiitollinen meita johtavasta siskosta, Christianasta, joka yllatti minut. Han nayttaa hiljaiselta, vahasanaiselta naiselta, mutta hanelle on todella annettu viisauden lahja. Hanen antamat raamatunkohdat joka paivalle ja pienet ajatukset joita han niista jakaa, ovat ainutlaatuisia ja painuvat syvalle sydameen. Hanen kehotuksestaan koitan olla kuin Maria ja katken sydameeni kaiken mita Herra minulle antaa taman hiljaisuuden aikana.

Taman illan rukous oli mieleton, jarjeton. Kristuksen voima oli niin lahella, on edelleen. Kirkon oikealla puolella on krusifiksi, jonka eteen usein asetun ja iltarukouksen loppupuolella krusifiksi siirretaan kirkon keskelle. Se toimi tanaan kuin magneetti ja vaihdoin automaattisesti paikkaa seuraten Jeesusta. Myohemmin kun lahdin ristin luota, palasin paikalleni laulamaan ja paadyin makaamaan selallani. Katseeni kohtasi kolminaisuuden. Taizen kirkon katto muodostuu kolmioista ja jain loppuillaksi tuijottamaan yhta, katse siihen naulittuna yhta lujasti kuin Jeesukseen aiemmin.

Hiljaisuuden kautta tulee hiljainen kutsu kuulluksi. Kutsun lahelle ehtii kuulla. Ja kun kuulee kutsun ja lahtee seuraamaan, siita seuraa tama ilo. Huominen ei varmasti ole kuin tama paiva, mutta... nyt olen iloinen.

Hyvaa yota rakkaat.