En voi sanoa matkan tylsistyneen, mutta se on huomattavasti hidastunut. Myos ajatusten tasolla, joka on ihanaa! Olen kuitenkin pahoillani etten ole pitkaan aikaan saanut kirjoitettua. Muutaman kerran kun olen yrittanyt, se on tuntunut niin vakinaiselta etta jatin kesken. Sanottavaa on toki koko ajan, mutta jollain tavoin Beninissa olon rankka aloitus veti aika kuiville kaikin tavoin. Olen nyt vasta jotenkuten tervehtynyt sairaudestani. Valilla vatsa edelleen kiukuttelee, etenkin aamuisin, joka ei ole hyva lahtokohta paivan "onnistumiselle". Olen saanut kuitenkin muutaman retken tehtya, joka on ollut mukavaa.
Ensimmaiseksi menin Ganviéhen, joka on vesikyla Cotonousta puolisen tuntia mereen. Siella oli todella kaunista, mutta paallimmaiseksi oloksi jai vadatys. En paassyt tavalliseen matkustajaveneeseen, joilla paikalliset sinne kulkevat, vaan jouduin maksamaan (liikaa) ennen rantaan paasemista ja jouduin olemaan suuressa, noin kolmenkymmenen hengen moottoroidussa puuveneessa yksin kuskini ja oppaani (jota en halunnut) ja hanen poikansa kanssa. Sovimme alunperin etta vaikka puolitoista tuntia oli yleisin vierailuaika, voisin olla siella niin kauan kuin haluan. Pouolitoista tuntia kierreltya oppaani alkoi hatistella lahtemaan. Olin myymalassa siina vaiheessa, joten olin aika hammentynyt heidan paatoksestaan saada minut juuri silla hetkella liikkeelle. Ja sopimuksemme ei pitanyt paikkaansa. Sain kuitenkin otettua kivoja kuvia sielta, keppien paalla olevista majoista ja kelluvista markkinoista. Ganviéssa kaikki tapahtuu vedessa. Se on aika kiehtovaa.
Seuraavana paivana lahdin Samin tuttujen kanssa Possotomèen. Alunperin matkaan oli lahdossa iso autollinen, mutta meita oli lopulta vain kolme. Mina, sveitsilainen Patrick ja amerikkalais-puolalais-bulgarialainen Marie astuimme aamulla puskataksiin ja kiidimme polyssa ensin Coméen, josta jatkoimme zem-mopoilla Possotomèen. Kaupunki on tunnettu vesilaitoksesta ja ekoturismista ja meidan ohjelmamme siella oli pyoraily. Pyorailimme nelisen tuntia ympari Possotomèa ja sita ymparoivia kylia. Nain ensimmaista kertaa voodooseen liittyvia patsaita ja oraakkeleita, paasin muutamaan kylakotiin ja nautin todella paljon. Paloin vahan ja olin aivan uupunut paivan paatteksi, mutta kivaa oli.
Sunnuntaiaamuna lahdin Ouidah nimiseen kaupunkiin. Se oli ennen orjakaupan keskus ja nykyaan rannalla sijaitsee unesco-patsas. Paikka oli aika tylsa, eika nahtavaa ollut kovasti (Beninilaiset eivat oikein osaa hyodyntaa turismia), mutta ranskalainen mies joka minut sinne oli kutsunut (tormattyamme Ganviéssa) oli paras matkaseura, jonka voi kuvitella. Tama 41-vuotias valokuvaaja aloitti uransa kameramiehena Hollywoodissa ja ennen pitkaikaisen matkustamisen aloittamista han opiskeli taloustieteita New Yorkissa ja toimi alalla Lontoossa muutaman vuoden. Taman lisaksi han oli hyvin periksiantamaton saamaan minua puhumaan ja keskustelimme vaikka mista. Han on agnostikko, mutta hyvin kunnioittaen kuuli ja kyseli uskostani. Han on matkustamisensa aikana oppinut spontaanin matkaseuran hankkimisen ja olen kiitollinen etta sain olla Beninin loyto.
Palasin eilen illalla reissusta ja menin suoraan nukkumaan. Kolme reissukohdetta perakkain oli aikamoinen urakka. Nyt pidan muutaman paivan lepotauon ja loppuviikosta jatkan seikkailuja. Harmikseni ranskalainen jatkaa matkaansa huomenna, joten yksin on mentava ja koettava loput. Viikonloppuna voi paasta Samin kautta joillekkin matkoille.
Paljon mielenkiintoista kirjoitettavaa ei siis ole. Leponi on ollut ihanaa sangyssa makoilua, musiikin kuuntelemista ja ylijaaneiden ajatusten pyorittelya. Ehka jotain yksityiskohtaisempaa myohemmin. Nyt ei vielakaan maistu kirjoittaminen kunnolla. Toivottavasti ei kuitenkaan koko blogi levahda tamanlaiseen sanomattomaan kirjoitukseen. Levossa jatkan. Ole siunattu.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
vankeudesta vapauteen?
Tiesitko etta Beninissa on ilmastoituja taloja? Tiesitko etta jotkut taalla kayttavat vessapaperia ja kayvat oikeassa suihkussa? Tiesitko etta paivan voi viettaa uima-altaalla ja illan rantabileissa? Tiesitko etta taloudenhoitaja pesee pyykin (koneessa) ja etta ruoka ilmestyy kotonakin tilauksesta? Tiesitko etta Jumalalla on mieleton huumorintaju?
Olen juuri kuvaillut sinulle uuden kotini. Tama tosin vaatii hieman pohjustusta.
Hajosin aivan taysin torstai-iltana jutellessa aidille puhelimessa. Ensimmaista kertaa en jaksanut enaa olla rohkea tai jarkeva. (Onkin aika ihmeellista miten kauan olen jaksanut pitaa vahvaa minaani kasassa!) Olin kotona kahdestaan Rifatin kanssa ja puhelun alussa olin viela aika rauhallinen. Selitin paivan kulkua ja sita miten arsytti Parfaitin pieni pompottelu, jonka myota olin turhaan odottanut toimistolla kolme merkityksetonta tuntia, joiden jalkeen (maksettuani zem-kuskeille matkoista) palasin sinne mihin olisin voinut jo alunperin jaada. Pienen arsyyntymisen lisaaminen valtavaan painekattilaani, jossa jo ennestaan pahaenteisesti keittyi itse-epailys, valtava hammennys, suru ja pettymys, tuotti ennalta-arvattavan purkauksen, joka siina hetkessa tuntui arvaamattomalta ja todella pahalta.
Epatoivo paasi ensimmaista kertaa taysin valloilleen, eika sita nayttanyt pysayttavan mikaan. Itkin ja itkin enka vielakaan ymmarra miten se kaikki oli lahes kuukauden pysynyt sisallani. Aiti lopetti puhelun sanoen etta han jaisi
muutaman ystavan kanssa hetkeksi kirkolle rukoilemaan, jonka jalkeen soittelisimme illalla uudelleen. Mina jain hakkaamaan paatani seinaan rukoillen aaneen ulospaasya. Jossain vaiheessa kyyneleet lakkasivat tulemasta, tunteen kuitenkaan hellittamatta. Rifat heratti minut mustasta kuplastani kysymalla seinan lapi syomistani. Sanoin voivani yrittaa syoda jotain ja nousin keittioon. Rifat seurasi pian perassani ja laittoi eteeni riisilautasen. Aloin turtuneena syoda. En muista enaa miksi, mutta lahdin kesken huoneeseeni. Sinne saapuessa kuulin puhelimeni piippaavan (vain yksi piip halyttaa puhelusta) ja huomasin etta siihen soitetaan (paikallinen sim-korttini). Vastasin hammentyneena ja hiukan ihmeteltyani tajusin etta toisessa paassa puhutaan suomea. Numero oli kuitenkin paikallinen.
"Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden
saaminen jaakoon ihmeeksi."
Suomalainen Sami esitteli itsensa ja sanoi etta han oli koittanut lahettaa minulle viikonloppuna sahkopostia. Viesti ei ollut tullut perille. Nyt aiti oli soittanut kummilleni Railille, jonka ystavalla on tuttu toissa taalla Beninissa. Sami oli siis juuri saanut tekstiviestin, jossa sanottiin etta minulla on hata. Hyvin hakeltyneena, mutta ihmeen selvasti sain esiteltya tilanteeni ja vastasin helpottuneena kysymykseen "miten voin". Sami kuunteli tarkkaan ja kertoi hiukan itsestaan ja tyostaan taalla. Han esitti myos avoimen tarjouksen. Hanen talossaan on tyhjillaan erillinen asunto, jonne olen tervetullut asumaan jos tilanteeni niin vaatii.
Olen aina uskonut ihmeisiin ja olen monta kertaa kokenut miten huumorilla Jumala elamaani vaikuttaa, mutta tama on ensimmainen kerta kun puolen tunnin sisalla hajoan, huudan taysin epatoivoissani etta Herra paastaa minut tasta kamalasta tilanteesta pois ja Han, hetkeakaan odottamatta, vastaa hataani ja poistaa murheeni. Jumalan rakkaus on kiistamaton totuus.
Sanoin Samille etta minun taytyy jutella Parfaitille asiasta ja koitin samalla myos selvittaa hanen valtavaa vastuunkantoaan minusta, mutta sanoin myos etta otan kylla tarjouksen vastaan ja lahden kun saan kuvion selvitettya perheeni kanssa. Sovimme soittelevamme myohemmin. Soin riisini, valitin aidille uskomattoman ihmeuutisen ja kavin tanssien nukkumaan.
Tama laulu korvissani (kannattaa loytaa jostain kuunneltavaksi, paaset suoraan paahani ja illan tunnelmaan) nukahdin hyvin uupuneena ja valtavan ihmeen kokeneena.
"Slow down, you're moving too fast. You've got to make the morning last. Just kickin' down the cobbel stones, lookin' for fun and feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.
Hello lamp post, what you knowin'? I've come to watch your flowers growin'. Aint you got no rhymes for me? Doot-in' doo-doo, feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.
I've got no deeds to do, no promises to keep. I'm dappled and drowsy and ready to sleep. Let the morning time drop all it's petals on me. Life, I love you! All is groovy."
Simon & Garfunkel, Feelin' Groovy
Seuraava aamu toi maanpinnan takaisin jalkojeni alle. Teralehdet ja Badada daadaat katosivat hataisella sangysta hatkahtamisella kohti vessaa. Kello oli vahan yli kuusi. Olin jo puolitoista viikkoa karsinyt lievasta vatsapoposta, mutta nyt se paheni ensimmaista kertaa hataiseksi. Olin ottanut matkaan mukaan laaketta, jonka kayttoohjeet luin nyt nopeasti kerraten ja niiden kehoituksen myota nielaisin kaksi pilleria, joiden pitaisi saada keho tasapainoon. Sen sijaan etta olisin voinut jatkaa rauhassa unta jouduin hetkessa uudelleen vessaan ja talla kertaa kaikki eilen syomani paasi esteetta ulos oksennuksena. Ensimmaisen kohtauksen lakattua raahauduin olohuoneeseen, jossa Anne-Marie lapsineen tekivat lahtoa kouluun. Kerroin pahasta olostani ja sanoin etten voi tehda tanaan mitaan. Anne-Marie sanoi lahtevansa nyt, mutta palaisi pian takaisin. Mina romahdin sankyyn ja koitin nukahtaa.
Jossain vaiheessa oli alkanut sataa. Anne-Marie heratteli minua syomaan jotakin. Koitin kaakaoista energiajuomaa, jota lapset litkivat leivan kanssa aamiaiseksi. En paassyt pintaa pidemmalle kun olin taas vessassa. Koko aamu meni ravatessa sangysta vessaan. Nukahtelin ja koitin juoda vetta, mutta olo oli kaikin puolin surkea. Puhuin Anne-Marielle sairaalaan menosta, mutta kun han sanoi etta voisin milloin vain lahtea Cotonouhun mopolla, soitin Samille. Kuntoni oli niin huono, etta oli vaikea istua. En ymmarra miten olisin voinut matkustaa metriakaan mopolla. Sami sanoi voivansa tulla toitten jalkeen hakemaan minua. Paatin siis odottaa iltapaivaan.
Odotellessa nukuin hyvin katkonaisesti ja valvetilassa koitin pakkailla tavaroitani. En ole koskaan ennen kokenut pakkaamista noin vaativana tehtavana! Voimat loppuivat viiden minuutin jalkeen ja oli pakko palata sankyyn. Tassa "lahtoani" tehden Anne-Marie soitteli myos Parfaitille ja paivitti hanta aikeistani. Anne-Marie huomautti minulle etta ennen lahtoani, Parfaitin taytyy tavata Sami. Kovin aktiivinen Anne-Marien lasnaolo ei kuitenkaan hoipertelussani ollut. Han antoi minun rauhassa retkottaa sangyllani (ja lattialla, kun joskun sanky tuntui hohkavan kuumuutta), enka usko etta han ymmarsi kuinka sairas olin. En jaksanut valittaa (pisteet kaikkien a-kirjainten paalla). Odotin vain Samin saapumista.
Neljan aikaan tuli Samin viimeinen ajo-ohjekysely ja kerasin olemattomat voimani pakatakseni rinkkani loppuun. Lopulta sain kaiken kasaan ja koitin valmistautua automatkaan tankkamalla jotain sisaani. Yritin juoda energiajuoman lopun. Samalla sanoin ovensuussa torkkuvalle Anne-Marielle Samin saapuvan pian. Etsiessani kenkiani ulkoa, ollen ensimmaista kertaa koko paivan aikana "kunnolla" jalkeilla, tunsin ettei se energiajuoman loppukaan pysy sisalla ja riensin puskaan. Pian sen jalkeen kattelin hyvin vaaleaa ja siistia maanmiestani, nayttaen itse aivan hirvealta.
Lahto ei tapahtunut nopeasti. En yllattynyt enka turhautunut. Olen myos hyvin kiitollinen Samin rauhallisuudesta ja karsivallisyydesta. Odotellessamme Parfaitin kotiinpaluuta (tunnin verran), istuimme olohuoneessa Anne-Marien jatkaessa paivaunia Prynellen kanssa. Koitin tarkentaa tilannettani ja Sami tarkensi omaansa. Keskustelu oli ihanan rentoa ja helppoa vaikka tilanne olikin kaikessa kummallisuudessaan hankalahko. Parfaitin astuessa pihaan rukoilin mutkatonta selvittelya ja armoa Samille. En osannut ollenkaan arvioida minkalainen kuulustelu tasta kehkeytyisi. Nyt voin kuitenkin hyvin ylpeana sanoa etta selvisimme kaikki tilanteesta uskomattoman hyvin. Sami, kaikessa ystavallisyydessaan, vastasi Parfaitin kaikkiin kysymyksiin ja taidolla selvitti meidat puolen tunnin sisalla ulos. Han, kasin kirjoitetun lapun voimin (varustettu myos minun allekirjoituksellani), on nyt "sitoutunut" minun loppuajan majoituksesta. Kattelin Parfaitia pitkaan, halasin Anne-Marieta ja pahoittelin ikavaa lahtoani ja vakuutin hammastyneelle Rifatille etta tulen viela kylailemaan ennen matkan jatkamista. Sitten astuin ilmastoituun autoon ja hengahdin.
Oloni oli sen verran kasassa etten mennyt sairaalaan. (Nain myohemmin tarkasteltuna se oli varmaan fiksu paatos, silla en tieda miten hyvin suomalainen ajokorttini olisi kelvannut Nigeriassa matkustavan passini sijaiseksi.) Saavuimme seitseman aikaan Samin talolle. Oven avasi porttivahti ja vastassa oli aikamoinen lukaali uima-altaineen. Esittelykierroksen jalkeen istuin Samin seuraksi olo-huoneen sohvalle. Seuraamme liittyi pian sveitsilainen (tai ilmeisesti italialainen, Sveitsissa asuva) kaunotar suunnittelemaan seuraavan illan syntymapaivajuhlan ruokalistaa. Sami ja hanen ystavansa viettaisivat seuraavana iltana yhteisjuhlaa. Naureskelin itsekseni avaruuteen hyppyani, tai avaruudesta takaisin paluutani. Vedettomasta ja sahkottomasta, kuumasta sairashuoneestani saavuin ilmastoituun luksusasuntoon (uima-altaalla ja sen hoitajalla, porttivahdilla ja taloudenhoitajalla varustettuna) keskelle syntymapaivabileiden aivoriihta.
Alkupalan, paaruuan ja jalkiruuan selvittya Sami lahti viemaan kaunotarta kotiin. Tassa valissa mina livahdin omaan asuntoyksikkooni, joka sijaitsee Samin autokatoksen ylakerrassa. Avara, kylpyhuoneellinen ja parvellinen asuntoni on mieleton! Yolla ei tarvitse enaa herata siihen etta tyyny haisee hiesta pahalta silla saan nappia painamalla valita lampotilani. Paivalla voin lahtea 30 sentin mopolla minne tahansa Cotonouhun tai jaada talolle lepailemaan. Ruokaa ei tarvitse ostaa tai tehda, silla taloudenoitaja laittaa paivittain sita mita listaan kirjoittaa. Pyykki ja kaikki siivoaminen ovat myos tyontekijoiden reviiria.
Tilanteeseen voi suhtautua monella tavalla. Tamanlainen elitistielama on minulle ennenkuulematonta ja siihen tormaaminen kehitysmaassa herattaa paljon ajatuksia. En voi (enka tahdo) kuitenkaan olla muuta kuin kiitollinen ja onnellinen tasta kaikesta. Sain kokea kolme hyvin opettavaa ja ihmeellista viikkoa Beninilaisessa perheessa. Nyt saan kokea kolme viikkoa luksuselamaa, johon tuskin tulen koskaan tormaamaan tulevaisuudessani (ellei Alexista tule joku superministeri). Fyysinen ja henkinen huonovointisuuteni ajoi minut noyrtymaan kaikin puolin heikoksi ja kun Jumala nain suoraan asetti minut Samin huostaan, en aio tonkia tilanteen "epakohtia". Matkallani on jo ollut tapana avartaa maailmaani, miksei toiseenkin suuntaan?
Lauantaina osallistuin vahan juhlaruuan valmistamiseen (n. kymmenpaisen joukon kanssa, johon sisaltyi kaksi beninilaista kokkia), mutta heikon kuntoni myota pidatyin illalla seinakukkaseksi. Livahdin viinin, shampanjan ja puheensorinan miellyttavasta kuplasta omaan ylakerran soppeeni hyvissa ajoin. Sita ennen koin mukavia kohtaamisia mm. ruotsalaisen, tanskalaisen ja new yorkilaisen nuoren naisen kanssa. Eilen ei tapahtunut mitaan, joka oli hyvin tervetullutta. Tanaan nukuin myos pitkaan ja noustuani hain kuplallisen juoman (ainoa asia joka antaa riittavasti energiaa) jaakaapista ja lahdin tanne vahan matkan paahan purkamaan. Nyt olisi tarkoitus etsia kauppa, josta koitan loytaa jotain mika pysyisi sisalla. En ole oksentanut perjantain jalkeen, mutta heikko olo on pysynyt ylla ja olen edelleen selkeasti sairas. Sydan tykyttaa pienestakin energiankulutuksesta ja vessassakaynti on tiheaa. Koitan ehka keittaa perunaa ja porkkanaa. Mustikkakeitto olisi ihanaa, mutta pitaa ehka tyytya pahoihin limsoihin. Olosuhteet ovat kuitenkin kaikin puolin puoltamassa parantumistani, ettei tarvitse olla huolissaan. Kylla tasta taas kivutaan.
Nyt tuli todella pitka teksti, mutta en kylla voinut jattaa sanaakaan sanomatta. On ihanaa myontaa etten pystynyt elamaan noin suuren paineen alla ja etta olen suurenmoisen kiitollinen tasta uskomattomasta kaanteesta. Nyt koitan saada vahan massaa takaisin ja nautin uudenlaisesta elamasta! Mika seikkailu!
Olen juuri kuvaillut sinulle uuden kotini. Tama tosin vaatii hieman pohjustusta.
Hajosin aivan taysin torstai-iltana jutellessa aidille puhelimessa. Ensimmaista kertaa en jaksanut enaa olla rohkea tai jarkeva. (Onkin aika ihmeellista miten kauan olen jaksanut pitaa vahvaa minaani kasassa!) Olin kotona kahdestaan Rifatin kanssa ja puhelun alussa olin viela aika rauhallinen. Selitin paivan kulkua ja sita miten arsytti Parfaitin pieni pompottelu, jonka myota olin turhaan odottanut toimistolla kolme merkityksetonta tuntia, joiden jalkeen (maksettuani zem-kuskeille matkoista) palasin sinne mihin olisin voinut jo alunperin jaada. Pienen arsyyntymisen lisaaminen valtavaan painekattilaani, jossa jo ennestaan pahaenteisesti keittyi itse-epailys, valtava hammennys, suru ja pettymys, tuotti ennalta-arvattavan purkauksen, joka siina hetkessa tuntui arvaamattomalta ja todella pahalta.
Epatoivo paasi ensimmaista kertaa taysin valloilleen, eika sita nayttanyt pysayttavan mikaan. Itkin ja itkin enka vielakaan ymmarra miten se kaikki oli lahes kuukauden pysynyt sisallani. Aiti lopetti puhelun sanoen etta han jaisi
muutaman ystavan kanssa hetkeksi kirkolle rukoilemaan, jonka jalkeen soittelisimme illalla uudelleen. Mina jain hakkaamaan paatani seinaan rukoillen aaneen ulospaasya. Jossain vaiheessa kyyneleet lakkasivat tulemasta, tunteen kuitenkaan hellittamatta. Rifat heratti minut mustasta kuplastani kysymalla seinan lapi syomistani. Sanoin voivani yrittaa syoda jotain ja nousin keittioon. Rifat seurasi pian perassani ja laittoi eteeni riisilautasen. Aloin turtuneena syoda. En muista enaa miksi, mutta lahdin kesken huoneeseeni. Sinne saapuessa kuulin puhelimeni piippaavan (vain yksi piip halyttaa puhelusta) ja huomasin etta siihen soitetaan (paikallinen sim-korttini). Vastasin hammentyneena ja hiukan ihmeteltyani tajusin etta toisessa paassa puhutaan suomea. Numero oli kuitenkin paikallinen.
"Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden
saaminen jaakoon ihmeeksi."
Suomalainen Sami esitteli itsensa ja sanoi etta han oli koittanut lahettaa minulle viikonloppuna sahkopostia. Viesti ei ollut tullut perille. Nyt aiti oli soittanut kummilleni Railille, jonka ystavalla on tuttu toissa taalla Beninissa. Sami oli siis juuri saanut tekstiviestin, jossa sanottiin etta minulla on hata. Hyvin hakeltyneena, mutta ihmeen selvasti sain esiteltya tilanteeni ja vastasin helpottuneena kysymykseen "miten voin". Sami kuunteli tarkkaan ja kertoi hiukan itsestaan ja tyostaan taalla. Han esitti myos avoimen tarjouksen. Hanen talossaan on tyhjillaan erillinen asunto, jonne olen tervetullut asumaan jos tilanteeni niin vaatii.
Olen aina uskonut ihmeisiin ja olen monta kertaa kokenut miten huumorilla Jumala elamaani vaikuttaa, mutta tama on ensimmainen kerta kun puolen tunnin sisalla hajoan, huudan taysin epatoivoissani etta Herra paastaa minut tasta kamalasta tilanteesta pois ja Han, hetkeakaan odottamatta, vastaa hataani ja poistaa murheeni. Jumalan rakkaus on kiistamaton totuus.
Sanoin Samille etta minun taytyy jutella Parfaitille asiasta ja koitin samalla myos selvittaa hanen valtavaa vastuunkantoaan minusta, mutta sanoin myos etta otan kylla tarjouksen vastaan ja lahden kun saan kuvion selvitettya perheeni kanssa. Sovimme soittelevamme myohemmin. Soin riisini, valitin aidille uskomattoman ihmeuutisen ja kavin tanssien nukkumaan.
Tama laulu korvissani (kannattaa loytaa jostain kuunneltavaksi, paaset suoraan paahani ja illan tunnelmaan) nukahdin hyvin uupuneena ja valtavan ihmeen kokeneena.
"Slow down, you're moving too fast. You've got to make the morning last. Just kickin' down the cobbel stones, lookin' for fun and feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.
Hello lamp post, what you knowin'? I've come to watch your flowers growin'. Aint you got no rhymes for me? Doot-in' doo-doo, feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.
I've got no deeds to do, no promises to keep. I'm dappled and drowsy and ready to sleep. Let the morning time drop all it's petals on me. Life, I love you! All is groovy."
Simon & Garfunkel, Feelin' Groovy
Seuraava aamu toi maanpinnan takaisin jalkojeni alle. Teralehdet ja Badada daadaat katosivat hataisella sangysta hatkahtamisella kohti vessaa. Kello oli vahan yli kuusi. Olin jo puolitoista viikkoa karsinyt lievasta vatsapoposta, mutta nyt se paheni ensimmaista kertaa hataiseksi. Olin ottanut matkaan mukaan laaketta, jonka kayttoohjeet luin nyt nopeasti kerraten ja niiden kehoituksen myota nielaisin kaksi pilleria, joiden pitaisi saada keho tasapainoon. Sen sijaan etta olisin voinut jatkaa rauhassa unta jouduin hetkessa uudelleen vessaan ja talla kertaa kaikki eilen syomani paasi esteetta ulos oksennuksena. Ensimmaisen kohtauksen lakattua raahauduin olohuoneeseen, jossa Anne-Marie lapsineen tekivat lahtoa kouluun. Kerroin pahasta olostani ja sanoin etten voi tehda tanaan mitaan. Anne-Marie sanoi lahtevansa nyt, mutta palaisi pian takaisin. Mina romahdin sankyyn ja koitin nukahtaa.
Jossain vaiheessa oli alkanut sataa. Anne-Marie heratteli minua syomaan jotakin. Koitin kaakaoista energiajuomaa, jota lapset litkivat leivan kanssa aamiaiseksi. En paassyt pintaa pidemmalle kun olin taas vessassa. Koko aamu meni ravatessa sangysta vessaan. Nukahtelin ja koitin juoda vetta, mutta olo oli kaikin puolin surkea. Puhuin Anne-Marielle sairaalaan menosta, mutta kun han sanoi etta voisin milloin vain lahtea Cotonouhun mopolla, soitin Samille. Kuntoni oli niin huono, etta oli vaikea istua. En ymmarra miten olisin voinut matkustaa metriakaan mopolla. Sami sanoi voivansa tulla toitten jalkeen hakemaan minua. Paatin siis odottaa iltapaivaan.
Odotellessa nukuin hyvin katkonaisesti ja valvetilassa koitin pakkailla tavaroitani. En ole koskaan ennen kokenut pakkaamista noin vaativana tehtavana! Voimat loppuivat viiden minuutin jalkeen ja oli pakko palata sankyyn. Tassa "lahtoani" tehden Anne-Marie soitteli myos Parfaitille ja paivitti hanta aikeistani. Anne-Marie huomautti minulle etta ennen lahtoani, Parfaitin taytyy tavata Sami. Kovin aktiivinen Anne-Marien lasnaolo ei kuitenkaan hoipertelussani ollut. Han antoi minun rauhassa retkottaa sangyllani (ja lattialla, kun joskun sanky tuntui hohkavan kuumuutta), enka usko etta han ymmarsi kuinka sairas olin. En jaksanut valittaa (pisteet kaikkien a-kirjainten paalla). Odotin vain Samin saapumista.
Neljan aikaan tuli Samin viimeinen ajo-ohjekysely ja kerasin olemattomat voimani pakatakseni rinkkani loppuun. Lopulta sain kaiken kasaan ja koitin valmistautua automatkaan tankkamalla jotain sisaani. Yritin juoda energiajuoman lopun. Samalla sanoin ovensuussa torkkuvalle Anne-Marielle Samin saapuvan pian. Etsiessani kenkiani ulkoa, ollen ensimmaista kertaa koko paivan aikana "kunnolla" jalkeilla, tunsin ettei se energiajuoman loppukaan pysy sisalla ja riensin puskaan. Pian sen jalkeen kattelin hyvin vaaleaa ja siistia maanmiestani, nayttaen itse aivan hirvealta.
Lahto ei tapahtunut nopeasti. En yllattynyt enka turhautunut. Olen myos hyvin kiitollinen Samin rauhallisuudesta ja karsivallisyydesta. Odotellessamme Parfaitin kotiinpaluuta (tunnin verran), istuimme olohuoneessa Anne-Marien jatkaessa paivaunia Prynellen kanssa. Koitin tarkentaa tilannettani ja Sami tarkensi omaansa. Keskustelu oli ihanan rentoa ja helppoa vaikka tilanne olikin kaikessa kummallisuudessaan hankalahko. Parfaitin astuessa pihaan rukoilin mutkatonta selvittelya ja armoa Samille. En osannut ollenkaan arvioida minkalainen kuulustelu tasta kehkeytyisi. Nyt voin kuitenkin hyvin ylpeana sanoa etta selvisimme kaikki tilanteesta uskomattoman hyvin. Sami, kaikessa ystavallisyydessaan, vastasi Parfaitin kaikkiin kysymyksiin ja taidolla selvitti meidat puolen tunnin sisalla ulos. Han, kasin kirjoitetun lapun voimin (varustettu myos minun allekirjoituksellani), on nyt "sitoutunut" minun loppuajan majoituksesta. Kattelin Parfaitia pitkaan, halasin Anne-Marieta ja pahoittelin ikavaa lahtoani ja vakuutin hammastyneelle Rifatille etta tulen viela kylailemaan ennen matkan jatkamista. Sitten astuin ilmastoituun autoon ja hengahdin.
Oloni oli sen verran kasassa etten mennyt sairaalaan. (Nain myohemmin tarkasteltuna se oli varmaan fiksu paatos, silla en tieda miten hyvin suomalainen ajokorttini olisi kelvannut Nigeriassa matkustavan passini sijaiseksi.) Saavuimme seitseman aikaan Samin talolle. Oven avasi porttivahti ja vastassa oli aikamoinen lukaali uima-altaineen. Esittelykierroksen jalkeen istuin Samin seuraksi olo-huoneen sohvalle. Seuraamme liittyi pian sveitsilainen (tai ilmeisesti italialainen, Sveitsissa asuva) kaunotar suunnittelemaan seuraavan illan syntymapaivajuhlan ruokalistaa. Sami ja hanen ystavansa viettaisivat seuraavana iltana yhteisjuhlaa. Naureskelin itsekseni avaruuteen hyppyani, tai avaruudesta takaisin paluutani. Vedettomasta ja sahkottomasta, kuumasta sairashuoneestani saavuin ilmastoituun luksusasuntoon (uima-altaalla ja sen hoitajalla, porttivahdilla ja taloudenhoitajalla varustettuna) keskelle syntymapaivabileiden aivoriihta.
Alkupalan, paaruuan ja jalkiruuan selvittya Sami lahti viemaan kaunotarta kotiin. Tassa valissa mina livahdin omaan asuntoyksikkooni, joka sijaitsee Samin autokatoksen ylakerrassa. Avara, kylpyhuoneellinen ja parvellinen asuntoni on mieleton! Yolla ei tarvitse enaa herata siihen etta tyyny haisee hiesta pahalta silla saan nappia painamalla valita lampotilani. Paivalla voin lahtea 30 sentin mopolla minne tahansa Cotonouhun tai jaada talolle lepailemaan. Ruokaa ei tarvitse ostaa tai tehda, silla taloudenoitaja laittaa paivittain sita mita listaan kirjoittaa. Pyykki ja kaikki siivoaminen ovat myos tyontekijoiden reviiria.
Tilanteeseen voi suhtautua monella tavalla. Tamanlainen elitistielama on minulle ennenkuulematonta ja siihen tormaaminen kehitysmaassa herattaa paljon ajatuksia. En voi (enka tahdo) kuitenkaan olla muuta kuin kiitollinen ja onnellinen tasta kaikesta. Sain kokea kolme hyvin opettavaa ja ihmeellista viikkoa Beninilaisessa perheessa. Nyt saan kokea kolme viikkoa luksuselamaa, johon tuskin tulen koskaan tormaamaan tulevaisuudessani (ellei Alexista tule joku superministeri). Fyysinen ja henkinen huonovointisuuteni ajoi minut noyrtymaan kaikin puolin heikoksi ja kun Jumala nain suoraan asetti minut Samin huostaan, en aio tonkia tilanteen "epakohtia". Matkallani on jo ollut tapana avartaa maailmaani, miksei toiseenkin suuntaan?
Lauantaina osallistuin vahan juhlaruuan valmistamiseen (n. kymmenpaisen joukon kanssa, johon sisaltyi kaksi beninilaista kokkia), mutta heikon kuntoni myota pidatyin illalla seinakukkaseksi. Livahdin viinin, shampanjan ja puheensorinan miellyttavasta kuplasta omaan ylakerran soppeeni hyvissa ajoin. Sita ennen koin mukavia kohtaamisia mm. ruotsalaisen, tanskalaisen ja new yorkilaisen nuoren naisen kanssa. Eilen ei tapahtunut mitaan, joka oli hyvin tervetullutta. Tanaan nukuin myos pitkaan ja noustuani hain kuplallisen juoman (ainoa asia joka antaa riittavasti energiaa) jaakaapista ja lahdin tanne vahan matkan paahan purkamaan. Nyt olisi tarkoitus etsia kauppa, josta koitan loytaa jotain mika pysyisi sisalla. En ole oksentanut perjantain jalkeen, mutta heikko olo on pysynyt ylla ja olen edelleen selkeasti sairas. Sydan tykyttaa pienestakin energiankulutuksesta ja vessassakaynti on tiheaa. Koitan ehka keittaa perunaa ja porkkanaa. Mustikkakeitto olisi ihanaa, mutta pitaa ehka tyytya pahoihin limsoihin. Olosuhteet ovat kuitenkin kaikin puolin puoltamassa parantumistani, ettei tarvitse olla huolissaan. Kylla tasta taas kivutaan.
Nyt tuli todella pitka teksti, mutta en kylla voinut jattaa sanaakaan sanomatta. On ihanaa myontaa etten pystynyt elamaan noin suuren paineen alla ja etta olen suurenmoisen kiitollinen tasta uskomattomasta kaanteesta. Nyt koitan saada vahan massaa takaisin ja nautin uudenlaisesta elamasta! Mika seikkailu!
torstai 18. maaliskuuta 2010
Tarkea pyynto!
Harmittaa kun todella tarkea rukousaihe on jaanyt jakamatta. Marokon Village of Hope on kohdannut hurjan vastoinkaymisen. Orpokodissa olevat ulkomaalaiset vanhemat ovat joutuneet lahtemaan pois. Lapset on otettu huostaan ja perheet on hajotettu. Lisaa saat lukemalla uutisia osoitteesta http://www.voh-ainleuh.org/
Siella on ohjeita tukitoimenpiteille, mutta pyydan etta ennen kaikkea rukoilet. Hope-kylan asukkaat ovat ihania ihmisia ja 33 taysin viatonta lasta ovat joutuneet aivan hurjan pelottavaan tilanteeseen! Toivon etten toimi sivuston pyyntoa vastaan kun julkaisen taman maininnan tanne.
Minun sydantani sarkevaksi muistoksi jaavat kolme hurmaavaa, nauravaa poikaa, jotka leikkivat kanssani rosoisen koulun pihalla, ottivat kuvia kamerallani ja nayttivat minulle haikaran pesassaan. Herra, kuule heidan itkunsa ja pelasta heidat tasta kamalasta vaaryydesta!
Siella on ohjeita tukitoimenpiteille, mutta pyydan etta ennen kaikkea rukoilet. Hope-kylan asukkaat ovat ihania ihmisia ja 33 taysin viatonta lasta ovat joutuneet aivan hurjan pelottavaan tilanteeseen! Toivon etten toimi sivuston pyyntoa vastaan kun julkaisen taman maininnan tanne.
Minun sydantani sarkevaksi muistoksi jaavat kolme hurmaavaa, nauravaa poikaa, jotka leikkivat kanssani rosoisen koulun pihalla, ottivat kuvia kamerallani ja nayttivat minulle haikaran pesassaan. Herra, kuule heidan itkunsa ja pelasta heidat tasta kamalasta vaaryydesta!
Tama pieni maa jalkojen alla...
...taivas suunnaton paalla paan.
Nyt kuulkaas nayttaa silta etten olekaan mihinkaan taalta lahdossa... Siihen on muutama kaytannon syy, joista ensimmainen oli helposti hyvaksyttava ja toinen hieman haasteellisempi sisaistaa.
Olen laittanut passini taas menemaan. Talla kertaa se matkaa vaaralliseen Nigeriaan ilman minua, joten sen sijaan etta rukoilemme kaikki minun selviamiseni puolesta, rukoilkaamme pienen punaisen kirjaseni turvallisen paluun puolesta! On aika naurettavaa etta passini oli ensin takavarikoituna, sitten kaytantoon ja ujouteeni liittyvista syista immigration-toimistolla lahes kolme viikkoa ja nyt saatuani sen vihdoin takaisin, lahetan sen tuota pikaa sotaisan Nigerian valtavaan Lagosiin, joka sattuu olemaan Afrikan suurin kaupunki. Eipa kai auta muu kuin luottaa!
Passi lahti Nigeriaan anomaan uutta viisumia. Passin mukana lahti kiskurisumma rahaa, viimeisen kolmen kuukauden tilitiedot, CV, valokuvat, selvitys edellisista Intiakaynneista ja nykyisen vierailun syy seka kopiot passista ja keltakuumerokotetositteesta ja lentovarauksesta, kaikki kaksin kappalein. Laitoin myos mukaan aika mitaansanomattoman junavarauksen New Delhista Gorakhpuriin, Nepalin rajalle, jonka tulisi todistaa etta jatkan matkaa pois Intiasta. Paluulippua kun minulla ei ole minnekkaan.
Tassa valissa voisin mainita, niille jotka eivat tarkempia matkasuunnitelmia tieda, etta Intian jalkeen menen Nepaliin, sielta Kiinaan ja Pekingista junalla Suomeen.
Olen siis saanut Intian viisumin hankkeille. Hankkiminen tapahtuu valikaden kautta, silla Beninissa ei ole omaa lahetystoa. Lagosin "High Commission" hallitsee koko Lansi-Afrikan Intian viisumeita. Se siis ensimmainen syy tanne Beniniin jaamisesta. Viisumi on valmis 8.4. Olen varannut lennon 11.4. Jos silloin en paase lahtemaan, niin sitten pitaa varmaan palata suoraan kotiin. Tama kommentti pienen pilkahduksen kera, silla ei se varmaan ihan niinkaan mene...
Viisumin hankkiminen olisi siis tosiaan pitanyt tehda jo ennen matkaan lahtoa. Kehotan siis sinua, mahdollinen tuleva matkaaja, hankkimaan viisumisi kotoa kasin, HYVISSA AJOIN, ettei sinun tarvitse pelata talla tavoin missaan. Vaikka tilanne onkin nyt koominen, se ei kylla ole sita koko ajan.
Sen lisaksi etta viisuminhankinta pitaa minut Beninissa, hyvin monimutkaiset kiemurat pitavat minut Mitchaïn perheen luona. Sen myota etten ole itse ymmartanyt taallaolemiseni suurta ihmetta, en ole sinullekaan osannut sita valittaa. Nyt kuitenkin, Parfaitin kanssa jalleen hankalasti juteltuani, ymmarran etta han on asettunut aivan uskomattomaan rooliin minun Beniniin saapumisessani. Se etta tulee maahan viisumitta on mahdotonta. Paitsi etta Afrikassa mahdoton ei tarkoita samaa kuin Euroopassa. Parfait on ollut hurjan suurissa asemissa olevien ihmisten kanssa yhteydessa ennen tanne saapumistani.
Kun kerroin hanelle Marokossa, ettei viisuimia saa taalta ilman virallista kutsukirjetta, han anoi erikoisen luvan, taysin epavirallisesti, minun tanne paasemistani varten. Kun han kirjoitti minulle etta voin tulla tanne ilman viisumia, hankkia sen taalta, kuulosti ihmeelliselta, mutta varmistettuani hanelta etta voin todella tehda nain, lahdin varaamallani lennolla ja kohtasin kaikki ne vaikeudet, joista kirjoitin. Parfaitin mukaan ongelmana sina yona oli, etten ollut lahettanyt sahkopostikuittausta saapumisestani. Ilmeisesti, jos kuittini olisi saapunut hanelle ennen yota, mitaan ongelmia kentalla ei olisi ilmennyt. En tieda onko tama totta vai samanlaista Afrikkalaista "jarjettomyytta" kuin minua pelottaneessa poliisimiehessa oli. Kuitenkin syy on sysatty minulle, joka jo tarpeeksi syyttelee itseaan.
Silloin en viela ymmartanyt kuka tama minua auttanut toinen mies lentokentalla oli, mutta nyt olen saanut aavistuksen hanen asemastaan. Parfait, kutsumalla minut kotiinsa "l'office de la maire" -kirjeella, on nyt virallisesti sitoutunut vastuuseen minusta taalla ollessani, joka rajoittaa vapauttani huikeasti. Jos tahtoisin lahtea hanen kodistaan, hanen tulisi tietaa tarkalleen missa asun tai matkustan. Virallisissa papereissa mina olen hanen vieraanaan "lahetystyontekijana" ja jos joku tulee hanelta kyselemaan minusta, eika han osaa vastata kysymyksiin, hanet passitetaan vankilaan.
Tata kaikkea minun on edelleen todella vaikea ymmartaa, edes kuultuani sen Parfaitin suusta juuri nain sanoen, saati sitten kun olin autuaan tietamaton. Jossain keskustelussamme Parfait ihmetteli miksen ole kysynyt hanelta saapumisyosta. Luulin asian ratkenneen, enka mitenkaan pystynyt kuvitteleaan etta han on todella saanut mahdottoman mahdolliseksi nain koukeroisin menetelmin, joiden myota han tosiaan on taydellisessa vastuussa minusta taalla. Miten voin osata kysya? Han on hyvin hammentynyt kiittamattomyydestani.
Nyt, vaikka Parfait on sanonut etta olen edelleen tervetullut asumaan hanen kodissaan, minusta tuntuu etta olen valtava taakka ja etta olen aiheuttanut hurjasti ongelmia Parfaitille. Hanella on hyva asema maassaan, enka todellakaan tahdo asettaa hanta vaaraan! Olisin vain paljon onnellisempi jos han ei olisi ottanut tata vasuuta minusta, vaan olisimme vain rehellisesti ja karsivallisesti hankkineet viisumin Marokosta. Minulle olisi ollut ihanaa olla Kaisan, Petrin ja lasten luona pitempaan. Turha on ajatella nain, mutta on todella vaikea pidatella jossitteluja. Olen oikeasti asettanut ihmisen vaaraan, taysin tietamattani. Totta kai vastuu on koko ajan ollut hanella, mutta on tassa aika mahdoton olla ottamatta yhtaan syyllisyytta.
Tilanne olisi todennakoisesti aisoissa jos olisin todella lahetystyontekija, jolle on selkeaa etta kun Afrikkaan tullaan vapaaehtoistoihin, se tarkoittaa evankeliointia. Jos mina olisin mita Parfait odotti ja toimisin paattavaisen ja aktiivisen toimintasuunnitelman mukaan hanen tyonsa rinnalla, kaikki olisi hyvin. JOS JOS JOS. Enta nyt? On liian monimutkaista lahtea hotelliin ja raportoida olemisestani Parfaitille. On mahdotonta lahtea Togoon Jean-Philippen vieraaksi ilman passia. Togon poistuessa mahdollisuuksista, olin aidosti helpottunut. Puolituttu Afrikkalainen mies tasta sopasta viela puuttuisikin!
Nyt ilmeisesti jaan siis Soméen, Anne-Marien, Rifatin, Priscillen, Procon, Prynellen ja hra Mitchaïn luo. Koitan sopeutua heidan elamaansa loytamalla tekemista ja iloa. Benin jaa siis jalkojeni alle viela reiluksi kolmeksi viikoksi. Katsotaan mita tasta kaikesta tulee. Kauhulla ja kiitoksella jatkan olemistani.
Sinua siunaten, Tania
Nyt kuulkaas nayttaa silta etten olekaan mihinkaan taalta lahdossa... Siihen on muutama kaytannon syy, joista ensimmainen oli helposti hyvaksyttava ja toinen hieman haasteellisempi sisaistaa.
Olen laittanut passini taas menemaan. Talla kertaa se matkaa vaaralliseen Nigeriaan ilman minua, joten sen sijaan etta rukoilemme kaikki minun selviamiseni puolesta, rukoilkaamme pienen punaisen kirjaseni turvallisen paluun puolesta! On aika naurettavaa etta passini oli ensin takavarikoituna, sitten kaytantoon ja ujouteeni liittyvista syista immigration-toimistolla lahes kolme viikkoa ja nyt saatuani sen vihdoin takaisin, lahetan sen tuota pikaa sotaisan Nigerian valtavaan Lagosiin, joka sattuu olemaan Afrikan suurin kaupunki. Eipa kai auta muu kuin luottaa!
Passi lahti Nigeriaan anomaan uutta viisumia. Passin mukana lahti kiskurisumma rahaa, viimeisen kolmen kuukauden tilitiedot, CV, valokuvat, selvitys edellisista Intiakaynneista ja nykyisen vierailun syy seka kopiot passista ja keltakuumerokotetositteesta ja lentovarauksesta, kaikki kaksin kappalein. Laitoin myos mukaan aika mitaansanomattoman junavarauksen New Delhista Gorakhpuriin, Nepalin rajalle, jonka tulisi todistaa etta jatkan matkaa pois Intiasta. Paluulippua kun minulla ei ole minnekkaan.
Tassa valissa voisin mainita, niille jotka eivat tarkempia matkasuunnitelmia tieda, etta Intian jalkeen menen Nepaliin, sielta Kiinaan ja Pekingista junalla Suomeen.
Olen siis saanut Intian viisumin hankkeille. Hankkiminen tapahtuu valikaden kautta, silla Beninissa ei ole omaa lahetystoa. Lagosin "High Commission" hallitsee koko Lansi-Afrikan Intian viisumeita. Se siis ensimmainen syy tanne Beniniin jaamisesta. Viisumi on valmis 8.4. Olen varannut lennon 11.4. Jos silloin en paase lahtemaan, niin sitten pitaa varmaan palata suoraan kotiin. Tama kommentti pienen pilkahduksen kera, silla ei se varmaan ihan niinkaan mene...
Viisumin hankkiminen olisi siis tosiaan pitanyt tehda jo ennen matkaan lahtoa. Kehotan siis sinua, mahdollinen tuleva matkaaja, hankkimaan viisumisi kotoa kasin, HYVISSA AJOIN, ettei sinun tarvitse pelata talla tavoin missaan. Vaikka tilanne onkin nyt koominen, se ei kylla ole sita koko ajan.
Sen lisaksi etta viisuminhankinta pitaa minut Beninissa, hyvin monimutkaiset kiemurat pitavat minut Mitchaïn perheen luona. Sen myota etten ole itse ymmartanyt taallaolemiseni suurta ihmetta, en ole sinullekaan osannut sita valittaa. Nyt kuitenkin, Parfaitin kanssa jalleen hankalasti juteltuani, ymmarran etta han on asettunut aivan uskomattomaan rooliin minun Beniniin saapumisessani. Se etta tulee maahan viisumitta on mahdotonta. Paitsi etta Afrikassa mahdoton ei tarkoita samaa kuin Euroopassa. Parfait on ollut hurjan suurissa asemissa olevien ihmisten kanssa yhteydessa ennen tanne saapumistani.
Kun kerroin hanelle Marokossa, ettei viisuimia saa taalta ilman virallista kutsukirjetta, han anoi erikoisen luvan, taysin epavirallisesti, minun tanne paasemistani varten. Kun han kirjoitti minulle etta voin tulla tanne ilman viisumia, hankkia sen taalta, kuulosti ihmeelliselta, mutta varmistettuani hanelta etta voin todella tehda nain, lahdin varaamallani lennolla ja kohtasin kaikki ne vaikeudet, joista kirjoitin. Parfaitin mukaan ongelmana sina yona oli, etten ollut lahettanyt sahkopostikuittausta saapumisestani. Ilmeisesti, jos kuittini olisi saapunut hanelle ennen yota, mitaan ongelmia kentalla ei olisi ilmennyt. En tieda onko tama totta vai samanlaista Afrikkalaista "jarjettomyytta" kuin minua pelottaneessa poliisimiehessa oli. Kuitenkin syy on sysatty minulle, joka jo tarpeeksi syyttelee itseaan.
Silloin en viela ymmartanyt kuka tama minua auttanut toinen mies lentokentalla oli, mutta nyt olen saanut aavistuksen hanen asemastaan. Parfait, kutsumalla minut kotiinsa "l'office de la maire" -kirjeella, on nyt virallisesti sitoutunut vastuuseen minusta taalla ollessani, joka rajoittaa vapauttani huikeasti. Jos tahtoisin lahtea hanen kodistaan, hanen tulisi tietaa tarkalleen missa asun tai matkustan. Virallisissa papereissa mina olen hanen vieraanaan "lahetystyontekijana" ja jos joku tulee hanelta kyselemaan minusta, eika han osaa vastata kysymyksiin, hanet passitetaan vankilaan.
Tata kaikkea minun on edelleen todella vaikea ymmartaa, edes kuultuani sen Parfaitin suusta juuri nain sanoen, saati sitten kun olin autuaan tietamaton. Jossain keskustelussamme Parfait ihmetteli miksen ole kysynyt hanelta saapumisyosta. Luulin asian ratkenneen, enka mitenkaan pystynyt kuvitteleaan etta han on todella saanut mahdottoman mahdolliseksi nain koukeroisin menetelmin, joiden myota han tosiaan on taydellisessa vastuussa minusta taalla. Miten voin osata kysya? Han on hyvin hammentynyt kiittamattomyydestani.
Nyt, vaikka Parfait on sanonut etta olen edelleen tervetullut asumaan hanen kodissaan, minusta tuntuu etta olen valtava taakka ja etta olen aiheuttanut hurjasti ongelmia Parfaitille. Hanella on hyva asema maassaan, enka todellakaan tahdo asettaa hanta vaaraan! Olisin vain paljon onnellisempi jos han ei olisi ottanut tata vasuuta minusta, vaan olisimme vain rehellisesti ja karsivallisesti hankkineet viisumin Marokosta. Minulle olisi ollut ihanaa olla Kaisan, Petrin ja lasten luona pitempaan. Turha on ajatella nain, mutta on todella vaikea pidatella jossitteluja. Olen oikeasti asettanut ihmisen vaaraan, taysin tietamattani. Totta kai vastuu on koko ajan ollut hanella, mutta on tassa aika mahdoton olla ottamatta yhtaan syyllisyytta.
Tilanne olisi todennakoisesti aisoissa jos olisin todella lahetystyontekija, jolle on selkeaa etta kun Afrikkaan tullaan vapaaehtoistoihin, se tarkoittaa evankeliointia. Jos mina olisin mita Parfait odotti ja toimisin paattavaisen ja aktiivisen toimintasuunnitelman mukaan hanen tyonsa rinnalla, kaikki olisi hyvin. JOS JOS JOS. Enta nyt? On liian monimutkaista lahtea hotelliin ja raportoida olemisestani Parfaitille. On mahdotonta lahtea Togoon Jean-Philippen vieraaksi ilman passia. Togon poistuessa mahdollisuuksista, olin aidosti helpottunut. Puolituttu Afrikkalainen mies tasta sopasta viela puuttuisikin!
Nyt ilmeisesti jaan siis Soméen, Anne-Marien, Rifatin, Priscillen, Procon, Prynellen ja hra Mitchaïn luo. Koitan sopeutua heidan elamaansa loytamalla tekemista ja iloa. Benin jaa siis jalkojeni alle viela reiluksi kolmeksi viikoksi. Katsotaan mita tasta kaikesta tulee. Kauhulla ja kiitoksella jatkan olemistani.
Sinua siunaten, Tania
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Sydamestani
Olen ylepea itsestani, silla olen tehnyt paatoksen jota en olisi koskaan uskonut uskaltavani tehda. Perjantai-iltana keskusteluni Parfaitin kanssa paatyi siihen etta sanoin tahtovani lahtea hanen kodistaan tarkoitettua aiemmin. En paatynyt tahan pelkastaan siksi etta minun on huono olla taalla, vaan selviteltyani Parfaitin tyomuotoa enemman, totesin ettei minusta ole tekemaan hanen kanssaan toita. Siispa en aio vaivata heidan elamaansa tai omaani vain palloilemalla pitkin Cotonoun lahikylia paasiaiseen asti.
En tiennyt keskustelumme alussa etta paatyisin tamanlaiseen ratkaisuun, mutta olen todella miettinyt lahtoni aikaistamista paljon. En ole antanut negatiivisten tunteiden olla lahdon syyna, joten olen todella yllattynyt etta lahdolle on loytynyt ihan "patevakin" syy. Tahdoin selvittaa Parfaitilta minun osuuttani hanen apunaan. Olin ilmoittanut tulevani tanne vapaaehtoistoihin ja tahdoin jollain tavoin olla apuna. Tassa suhteessa meidan valillamme on ollut vaarinymmarrys. Hanen kasityksensa vapaaehtoisesta on lahetystyontekija, "missionary" ja mina en koe itseani lahetystyon tekijaksi enka ole millaan tavalla koulutettu tekemaan lahetystyota.
Campus pour Christin tekema tyo on puhdasta evankeliointia yliopiston nuorille. He pelastavat elamia, jarjestavat raamattupiireja ja yllapitavat yhteytta tavoittamiinsa nuoriin "one on one"-tapaamisten avulla. Heidan tekemansa tyo on ihmeellista ja upeaa. Minusta tuntuu todella pahalta etta jouduin Parfaitille sanomaan etten voi auttaa hanta. Sen sijaan etta han syyttaisi tai tuomitsisi minua, teen sen itse. Toisaalta olen ylpea itsestani etta pystyin, itseni tuntien sanomaan etten voi auttaa hanta. Jos mina, tassa vaiheessa elamaani ja itseani, jonkun muun pyynnosta, menisin kampukselle jakamaan omasta uskostani, olisin valehtelija. Minun pitaisi ensinnakin koota itselleni "todistuspuhe" eli "testimony", jossa ilmenisi miten ja milloin olen antanut elamani Jeesukselle. Toiseksi minun tulisi tuntea Raamatusta perinteiset kohdat joilla auttaa eksynyt sielu Jumalan luo. Ja kolmanneksi minun tulisi tahtoa evankelioida talla tavoin.
Ristiriita hyvan ja vaaran valinnan valilla on valtava ja tuntuu etta paani kiljuu. Olenko pettanyt lahetyskaskyn? Olenko liian mukavuudenhaluinen ja hapeileva ollakseni heittaytymasta Jumalan tyohon? Parfait oli tosiaan hammastyksekseni todella siunaavasti suhtautuva. Minulla kylla jai olo, ettei han usko minun todella olevan kristitty ja etta olen taysin outo muuttaakseni mielta nain, mutta osa minusta uskoo jo etta mina olen se joka nain vaittaa, ei han. Vaikka han on kysynyt minulta usean kerran suoraan olenko mina todella Kristitty, han on vastattuani vakuuttanut etta kysyy kysymyksen vain saadakseen minut ajattelemaan asiaa, eika omaksi hyvakseen.
Parfait on fysiikan professori (tai opettaja, sanat ovat samat ranskaksi}, toimii seurakuntansa pastorina ja Beninin Campus pour Christin johtajana. Han on "the why"-mies, omien sanojensa mukaan. Jos haluan menna kauppaan, ei riita etta sanon etta tahdon kauppaan, vaan han tahtoo tietaa tarkkaan miksi tahdon kauppaan. Samoin naissa vaikeissa keskusteluissa. Jos sanon etta minun on ollut huono olla, han tivaa minulta niin kauan kunnes kerron hanelle tarkkaan miksi. Olen siis sanonut hanelle suoraan etta pelkaan jutella hanen kanssaan ja minulle on vaikeaa uskoa etta hanen "be at home" todella tarkoittaa kutsua kotiutua, koska minusta tuntuu niin epamukavalta olla hanen kodissaan. Se etta han on sanonut etta voin puhua hanelle missa tilanteessa tahansa tuntuu mahdottomalta toteuttaa hanen milloinkaan ottamatta minuun yhteytta, silmin, tervehdyksin tai ainakaan tavallisesti keskustellen. Taman kontaktittomuuden olen tulkinnut hanen persoonalleen luonteiseksi, enka ota sita itseeni, mutta kylla han vain on todella hankala mies!
Kaiken sanottuani tilanne tuntui jopa hyvalta. Parfait tahtoi tietaa mita tekisin nyt ja siinapa on hyva kysymys. Naurahdin etta olenhan mina sita miettinyt, mutten todellakaan tieda. Kerroin etta minun pitaa ensinnakin saada noutaa passini ja Beninin viisumini mahdollisimman nopeasti. Sitten, Intian ollessa seuraava kohteeni, minun on saatava viisumi sinne. Han kommentoi tahan valiin ettei ole koskaan tavannut nain valmistelemattoasti matkustavaa lansimaalaista. Kyllahan mina ne Euroopan konsulaatit selvitin, mutta itse viisumien hankkimisen jatin hiukan ihmeen varaan nakojaan. Kun sanoin etta olen aika hyva hoitamaan kaytannon jarjestelyja ja etta selvian seuraavista paperitoista, en usko etta han jai kovinkaan vakuuttuneeksi.
Kaikki kaytannon asiat lahtevat nyt rullaamaan maanantaiaamuna. Soitan Intian konsulaattiin, tai tarkemmin sen yhteysmiehelle Beninissa, silla itse konsulaatti sijaitsee Nigerian Lagosissa. Kayn matkatoimistoissa etsimassa sopivaa lentoa saatuani arvion viisumin saamisajasta. Sitten vaihtoehtoinani asumisen suhteen lahtoon asti on jaada Mitchaïn perheen luo ja koittaa osallistua evankeliointiin, menna hotelliin Cotonouhun ja elaa loppuaika vain turistina tai lahtea Togoon Jean-Philippen perhetta tapaamaan. Jean-Philippe on nuori mies jonka tapasin Taizéssa, luotettavan oloinen eika millaan tavalla ole osoittanut epamukavaa kiinnostusta minusta, mutta pidan kylla varaukseni loppuun asti. Olen Jean-Philippelle sen verran sanonut, etta tahan mennessa paras lento lahtee Togon Lomésta, joten voisin ennen lennon lahtoa oleilla Togossa jonkin aikaa. Luvannut en ole viela mitaan. Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden saaminen jaakoon ihmeeksi.
Vaikka mieltani painaa edelleen ristiriita paatokseni suhteen, tuntuu hyvalta etta olen paattanyt jotakin nain selkeaa. Jollain tavalla tunnun myos saaneeni paatokseen vahvistusta eilisen tapahtuman perusteella. Aamupaivalla Anne-Marie ja Parfait kestittivat muutamaa yllatysvierasta ja mina istuin tuulettumassa yhdella useista ulko-ovista. Piirsin ja Priscille seurasi puuhasteluani. En muista mista juttelimme, mutta jotenkin han paatyi kysymaan minulta mihin surakuntaan kuulun. Han on samaa kysynyt ennenkin. Vastattuani olevani luterilainen, sain aikamoisen jarkytyksen vastaani. Priscille, minua silmiin katsoen, sanoi etta seurakuntani on saatanasta. Varmistin etta olin kuullut ja ymmartanyt oikein, mutta hanen toistaessaan lauseensa huolestuin entisestaan. Ihmettelin aaneen hanen varmuuttaan asiasta tuskin tuntematta edes kasitetta luterilainen. Kysyin myos mista tama usko tuli 8-vuotiaalle. Han kielsi 8-vuotiuutensa vahatteleisen ja sanoi etta Jumala oli kertonut hanelle seurakunnastani. Varmistin taas etta olin ymmartanyt oikein. Sitten kysyin, jos nain todella on, miten se sinuun vaikuttaa? Vahentaako se sinun rakkauttasi heita ja minua kohtaan?
Nyt sanon, tassa teille myos, etta tein virheen osallistumalla keskusteluun ja etenkin kysymalla lapselta rakastatko sina naita pahoja seurakuntalaisia. Juttelin Priscillen vanhempien kanssa illalla, lahtien asetelmasta etta olin tytosta huolissani, ja Parfait kielsi enaa puhumasta uskon asioista hanen tyttarensa kanssa ja ilmaisi painokkaasti ettei lapsille saisi koskaan antaa vaihtoehtoa olla rakastamatta. Tassa han on todella oikeassa. Kielimuuri lisaa huikeasti vaarinymmarrysten maaraa ja saa myos minut puhumaan hyvin toksahtelevaan savyyn. Jos Priscillella on jotain huonoja kokemuksia kanssani, totta kai han sanoo ettei pida minusta jos annan hanelle avoimen tilaisuuden siihen. Mina en tunne Priscillea, hanen luonnettaan, milloin han on tosissaan ja milloin vain hyvin taitava pokerinaama. Anne-Marie sanoi alusta asti etta han vain puhuu paljon.
Vaikka Parfait vakuutti etta han puhuu tyttarelleen, jonka han teki herattamalla 8-vuotiaan yhdelta yolla, minun mentya nukkumaan, minusta tuntui etta jain syntipukiksi. Myonnan todella etta tein virheen jatkaessani keskustelua. Kiinnostukseni kommentin ymmartaiseksi nousi vain liian suureksi. Parfaitin sanomisista jai voimakkaasti se olo etta mina olin toiminut tyton mallina olla rakastamatta. Tata vahvisti se, etta han toi esille toisen hetken, josta olenkin jo kirjoittanut. Olin lahdossa tanne nettiin kun odotimme Priscillen ja Procon kanssa mopon tulemista. Priscille oli vihainen kun olin takavarikoinut hanen saksensa ja sanoi siina puiden paalla istuessamme ettei pida/rakasta minua/sta, molemmille sanoille on vain yksi ranskaksi. Priscille oli mennyt sanomaan isalleen etta mina olin moisen lauseen sanonut hanelle ja Parfait oli varmistanut asian muilta lapsilta. En saanut puheenvuoroa puolustautuakseni, joten minun taytyi tyytya alistumaan. Ei se sinansa haittaa, mutta kylla vahan arsyttaa etta minusta jaa tamanlainen kuva koko heidan perheelleen!
Nyt on aika hankala olla ja epatodennakoisin ratkaisuni on heidan kotiinsa jaaminen. Kukaan ei tunnu olevan minua vastaan, ei edes Priscille, mutta se ehka tassa onkin epamukavinta. He hyvaksyvat minut siksi miksi minut nakevat, sanoen etta todella hyvaksyvat minut. Silti kukaan ei ole painokkaasti koittanut vakuuttaa etta he uskovat minun olevan mukava tai hyva. En kaipaa mielistelya, mutta jokin tassa kylla mattaa! Jos osaat ulkopuolisena huomata jotain olennaista, minun tekemaani virhetta tai vaarinarviointia, ole kiltti ja sano.
Hyvin hammentyneena, mutta toisaalta iloisena paatoksenteostani lahden paattamaan tata pyhaa. Ihanaa oli saada nain paljon jaettua! Tosin taman kirjottelunkin suhteen olen ajatellut etta matkani on jo liian riippuvainen purkamisesta. Havahdun monesti siihen etta jossain tilanteessa muotoilen sopivasti kuvailevaa lausetta mielessani sen sijaan etta nauttisin tilannetta loppuun. Tanaan mm. kekenoni, eli taksikuskini tullessa kiertoreittia tanne korjauttaakseen kaksi etupyoransa sisakumin reikaa, joka oli hyvin mielenkiintoinen prosessi, tai kun katselin miten neljan ihmisen kasivoimin hakataan jamssia ja vetta muusiksi, pyori mielessani miten voin sopivasti kertoa teille tapahtuneesta. Sain tanne asti pidateltya, mutta niin se kaikki vain tulee ulos. Ehka matkani yhtena tarkoituksena voi siis olla jakaminen ja kirjoittamaan paaseminen. Tuntuu todella hyvalta kirjoittaa pitkasta aikaa! Joskun pienena harrastinkin tarinointia vahan aktiivisemmin. Sallin siis itselleni taman jo riippuvuudeksi muodostuneen toimintatapani.
Terveisia Suomeen taalta minun hieman jo selvenneesta paastani. Elamassa oppii.
En tiennyt keskustelumme alussa etta paatyisin tamanlaiseen ratkaisuun, mutta olen todella miettinyt lahtoni aikaistamista paljon. En ole antanut negatiivisten tunteiden olla lahdon syyna, joten olen todella yllattynyt etta lahdolle on loytynyt ihan "patevakin" syy. Tahdoin selvittaa Parfaitilta minun osuuttani hanen apunaan. Olin ilmoittanut tulevani tanne vapaaehtoistoihin ja tahdoin jollain tavoin olla apuna. Tassa suhteessa meidan valillamme on ollut vaarinymmarrys. Hanen kasityksensa vapaaehtoisesta on lahetystyontekija, "missionary" ja mina en koe itseani lahetystyon tekijaksi enka ole millaan tavalla koulutettu tekemaan lahetystyota.
Campus pour Christin tekema tyo on puhdasta evankeliointia yliopiston nuorille. He pelastavat elamia, jarjestavat raamattupiireja ja yllapitavat yhteytta tavoittamiinsa nuoriin "one on one"-tapaamisten avulla. Heidan tekemansa tyo on ihmeellista ja upeaa. Minusta tuntuu todella pahalta etta jouduin Parfaitille sanomaan etten voi auttaa hanta. Sen sijaan etta han syyttaisi tai tuomitsisi minua, teen sen itse. Toisaalta olen ylpea itsestani etta pystyin, itseni tuntien sanomaan etten voi auttaa hanta. Jos mina, tassa vaiheessa elamaani ja itseani, jonkun muun pyynnosta, menisin kampukselle jakamaan omasta uskostani, olisin valehtelija. Minun pitaisi ensinnakin koota itselleni "todistuspuhe" eli "testimony", jossa ilmenisi miten ja milloin olen antanut elamani Jeesukselle. Toiseksi minun tulisi tuntea Raamatusta perinteiset kohdat joilla auttaa eksynyt sielu Jumalan luo. Ja kolmanneksi minun tulisi tahtoa evankelioida talla tavoin.
Ristiriita hyvan ja vaaran valinnan valilla on valtava ja tuntuu etta paani kiljuu. Olenko pettanyt lahetyskaskyn? Olenko liian mukavuudenhaluinen ja hapeileva ollakseni heittaytymasta Jumalan tyohon? Parfait oli tosiaan hammastyksekseni todella siunaavasti suhtautuva. Minulla kylla jai olo, ettei han usko minun todella olevan kristitty ja etta olen taysin outo muuttaakseni mielta nain, mutta osa minusta uskoo jo etta mina olen se joka nain vaittaa, ei han. Vaikka han on kysynyt minulta usean kerran suoraan olenko mina todella Kristitty, han on vastattuani vakuuttanut etta kysyy kysymyksen vain saadakseen minut ajattelemaan asiaa, eika omaksi hyvakseen.
Parfait on fysiikan professori (tai opettaja, sanat ovat samat ranskaksi}, toimii seurakuntansa pastorina ja Beninin Campus pour Christin johtajana. Han on "the why"-mies, omien sanojensa mukaan. Jos haluan menna kauppaan, ei riita etta sanon etta tahdon kauppaan, vaan han tahtoo tietaa tarkkaan miksi tahdon kauppaan. Samoin naissa vaikeissa keskusteluissa. Jos sanon etta minun on ollut huono olla, han tivaa minulta niin kauan kunnes kerron hanelle tarkkaan miksi. Olen siis sanonut hanelle suoraan etta pelkaan jutella hanen kanssaan ja minulle on vaikeaa uskoa etta hanen "be at home" todella tarkoittaa kutsua kotiutua, koska minusta tuntuu niin epamukavalta olla hanen kodissaan. Se etta han on sanonut etta voin puhua hanelle missa tilanteessa tahansa tuntuu mahdottomalta toteuttaa hanen milloinkaan ottamatta minuun yhteytta, silmin, tervehdyksin tai ainakaan tavallisesti keskustellen. Taman kontaktittomuuden olen tulkinnut hanen persoonalleen luonteiseksi, enka ota sita itseeni, mutta kylla han vain on todella hankala mies!
Kaiken sanottuani tilanne tuntui jopa hyvalta. Parfait tahtoi tietaa mita tekisin nyt ja siinapa on hyva kysymys. Naurahdin etta olenhan mina sita miettinyt, mutten todellakaan tieda. Kerroin etta minun pitaa ensinnakin saada noutaa passini ja Beninin viisumini mahdollisimman nopeasti. Sitten, Intian ollessa seuraava kohteeni, minun on saatava viisumi sinne. Han kommentoi tahan valiin ettei ole koskaan tavannut nain valmistelemattoasti matkustavaa lansimaalaista. Kyllahan mina ne Euroopan konsulaatit selvitin, mutta itse viisumien hankkimisen jatin hiukan ihmeen varaan nakojaan. Kun sanoin etta olen aika hyva hoitamaan kaytannon jarjestelyja ja etta selvian seuraavista paperitoista, en usko etta han jai kovinkaan vakuuttuneeksi.
Kaikki kaytannon asiat lahtevat nyt rullaamaan maanantaiaamuna. Soitan Intian konsulaattiin, tai tarkemmin sen yhteysmiehelle Beninissa, silla itse konsulaatti sijaitsee Nigerian Lagosissa. Kayn matkatoimistoissa etsimassa sopivaa lentoa saatuani arvion viisumin saamisajasta. Sitten vaihtoehtoinani asumisen suhteen lahtoon asti on jaada Mitchaïn perheen luo ja koittaa osallistua evankeliointiin, menna hotelliin Cotonouhun ja elaa loppuaika vain turistina tai lahtea Togoon Jean-Philippen perhetta tapaamaan. Jean-Philippe on nuori mies jonka tapasin Taizéssa, luotettavan oloinen eika millaan tavalla ole osoittanut epamukavaa kiinnostusta minusta, mutta pidan kylla varaukseni loppuun asti. Olen Jean-Philippelle sen verran sanonut, etta tahan mennessa paras lento lahtee Togon Lomésta, joten voisin ennen lennon lahtoa oleilla Togossa jonkin aikaa. Luvannut en ole viela mitaan. Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden saaminen jaakoon ihmeeksi.
Vaikka mieltani painaa edelleen ristiriita paatokseni suhteen, tuntuu hyvalta etta olen paattanyt jotakin nain selkeaa. Jollain tavalla tunnun myos saaneeni paatokseen vahvistusta eilisen tapahtuman perusteella. Aamupaivalla Anne-Marie ja Parfait kestittivat muutamaa yllatysvierasta ja mina istuin tuulettumassa yhdella useista ulko-ovista. Piirsin ja Priscille seurasi puuhasteluani. En muista mista juttelimme, mutta jotenkin han paatyi kysymaan minulta mihin surakuntaan kuulun. Han on samaa kysynyt ennenkin. Vastattuani olevani luterilainen, sain aikamoisen jarkytyksen vastaani. Priscille, minua silmiin katsoen, sanoi etta seurakuntani on saatanasta. Varmistin etta olin kuullut ja ymmartanyt oikein, mutta hanen toistaessaan lauseensa huolestuin entisestaan. Ihmettelin aaneen hanen varmuuttaan asiasta tuskin tuntematta edes kasitetta luterilainen. Kysyin myos mista tama usko tuli 8-vuotiaalle. Han kielsi 8-vuotiuutensa vahatteleisen ja sanoi etta Jumala oli kertonut hanelle seurakunnastani. Varmistin taas etta olin ymmartanyt oikein. Sitten kysyin, jos nain todella on, miten se sinuun vaikuttaa? Vahentaako se sinun rakkauttasi heita ja minua kohtaan?
Nyt sanon, tassa teille myos, etta tein virheen osallistumalla keskusteluun ja etenkin kysymalla lapselta rakastatko sina naita pahoja seurakuntalaisia. Juttelin Priscillen vanhempien kanssa illalla, lahtien asetelmasta etta olin tytosta huolissani, ja Parfait kielsi enaa puhumasta uskon asioista hanen tyttarensa kanssa ja ilmaisi painokkaasti ettei lapsille saisi koskaan antaa vaihtoehtoa olla rakastamatta. Tassa han on todella oikeassa. Kielimuuri lisaa huikeasti vaarinymmarrysten maaraa ja saa myos minut puhumaan hyvin toksahtelevaan savyyn. Jos Priscillella on jotain huonoja kokemuksia kanssani, totta kai han sanoo ettei pida minusta jos annan hanelle avoimen tilaisuuden siihen. Mina en tunne Priscillea, hanen luonnettaan, milloin han on tosissaan ja milloin vain hyvin taitava pokerinaama. Anne-Marie sanoi alusta asti etta han vain puhuu paljon.
Vaikka Parfait vakuutti etta han puhuu tyttarelleen, jonka han teki herattamalla 8-vuotiaan yhdelta yolla, minun mentya nukkumaan, minusta tuntui etta jain syntipukiksi. Myonnan todella etta tein virheen jatkaessani keskustelua. Kiinnostukseni kommentin ymmartaiseksi nousi vain liian suureksi. Parfaitin sanomisista jai voimakkaasti se olo etta mina olin toiminut tyton mallina olla rakastamatta. Tata vahvisti se, etta han toi esille toisen hetken, josta olenkin jo kirjoittanut. Olin lahdossa tanne nettiin kun odotimme Priscillen ja Procon kanssa mopon tulemista. Priscille oli vihainen kun olin takavarikoinut hanen saksensa ja sanoi siina puiden paalla istuessamme ettei pida/rakasta minua/sta, molemmille sanoille on vain yksi ranskaksi. Priscille oli mennyt sanomaan isalleen etta mina olin moisen lauseen sanonut hanelle ja Parfait oli varmistanut asian muilta lapsilta. En saanut puheenvuoroa puolustautuakseni, joten minun taytyi tyytya alistumaan. Ei se sinansa haittaa, mutta kylla vahan arsyttaa etta minusta jaa tamanlainen kuva koko heidan perheelleen!
Nyt on aika hankala olla ja epatodennakoisin ratkaisuni on heidan kotiinsa jaaminen. Kukaan ei tunnu olevan minua vastaan, ei edes Priscille, mutta se ehka tassa onkin epamukavinta. He hyvaksyvat minut siksi miksi minut nakevat, sanoen etta todella hyvaksyvat minut. Silti kukaan ei ole painokkaasti koittanut vakuuttaa etta he uskovat minun olevan mukava tai hyva. En kaipaa mielistelya, mutta jokin tassa kylla mattaa! Jos osaat ulkopuolisena huomata jotain olennaista, minun tekemaani virhetta tai vaarinarviointia, ole kiltti ja sano.
Hyvin hammentyneena, mutta toisaalta iloisena paatoksenteostani lahden paattamaan tata pyhaa. Ihanaa oli saada nain paljon jaettua! Tosin taman kirjottelunkin suhteen olen ajatellut etta matkani on jo liian riippuvainen purkamisesta. Havahdun monesti siihen etta jossain tilanteessa muotoilen sopivasti kuvailevaa lausetta mielessani sen sijaan etta nauttisin tilannetta loppuun. Tanaan mm. kekenoni, eli taksikuskini tullessa kiertoreittia tanne korjauttaakseen kaksi etupyoransa sisakumin reikaa, joka oli hyvin mielenkiintoinen prosessi, tai kun katselin miten neljan ihmisen kasivoimin hakataan jamssia ja vetta muusiksi, pyori mielessani miten voin sopivasti kertoa teille tapahtuneesta. Sain tanne asti pidateltya, mutta niin se kaikki vain tulee ulos. Ehka matkani yhtena tarkoituksena voi siis olla jakaminen ja kirjoittamaan paaseminen. Tuntuu todella hyvalta kirjoittaa pitkasta aikaa! Joskun pienena harrastinkin tarinointia vahan aktiivisemmin. Sallin siis itselleni taman jo riippuvuudeksi muodostuneen toimintatapani.
Terveisia Suomeen taalta minun hieman jo selvenneesta paastani. Elamassa oppii.
Myohaista esittelya
Minulla on taas paljon kerrottavaa, mutta ennen kuin kerron viimeisimmat kuulumiset taalta, tahdon esitella kunnolla perheeni ja kotini. Se on jaanyt tekematta kaiken myllerryksen takia ja jaisi nytkin jos sallisin paani tyhjaksi heti alkuun.
Hurmaava Prynelle
Proco 
Tiskausta takapihalla
Rifat murskaamassa chilia 
keitto 
minun huoneeni 
fiilistellen vedenhaussa
Olen alusta asti asunut kuusihenkisen afrikkalaisperheen kodissa Cotonoun rajamailla sijaitsevassa Somé nimisessa kylassa. Perhe sanoo etta kyla on suuri, mutta en tieda mita suuri tassa tilanteessa tarkoittaa. Tien vieressa sijaitseva talo on tehty tiilista ja betonista ja siina on peltikatto. Sisalla on kolme makuuhuonetta, olohuone ja maalattiainen keittio, josta et loyda yhtakaan perinteista kodinkonetta. Talossa on sahkot vain iltaisin generaattorin suristessa ja silloin pitaa muistaa ladata kaikki tarvittava elektroniikka. Ihanin asia talossa on se, ettei vetta saa muualta kuin kaivosta.
Taloa ja sen pihaa ymparoi aita, joka on paikoittain tiilta, mutta osittain pelkkaa ohutta keppia. Talon takana on kapea kaytavamainen takapiha, jossa laitetaan ruokaa, tiskataan ja oleillaan sen ollessa varjoinen, eli aamulla. Talon vasemmalla on suuri puu, josta saa varjon keskipaivalla ja sen ymparilla on poheikkoa. Puun ja poheikon takana, pihan nurkassa sijaitsee kaivo. Kaivon etupuolella on roskakasa, jota poltetaan aina tarvittaessa, mutta olen huomannut etta suurin osa roskista paatyy takamuurin yli koulun pihapoheikkoon. Pihamaa on hiekkaa, josta harjataan lehdet polttokasaan joka aamu.
Parfait ja Anne-Marie ovat arviolta alle neljankymmenen ja heilla on kolme lasta. Prynelle on vuoden vanha, todella hauska lapsi. Han on hyvin kiinni aidissaan ja saa poikkeuksetta vahvan tahtonsa lapi, mutta hanelle on aivan mahdoton olla vihainen, silla kaikki tilanteet paatyvat leveaan hymyyn. Prynelle istui periaatteessa sylissani yhden mopomatkan ja leikki sormillani. Todellisuudessa han oli meita kuskaavan aitinsa selassa.
Proco on 5-vuotias hyva koululainen. Hanella on ihana, levea hymy ja mielettoman kauniit silmat. Eilen illalla potkin taas hanen pyynnostaan palloa ja talla kertaa sain hanet vasymaan niin etta han pyysi lopettamaan. Oli ihanaa kuulla etta Procon mielesta olin tosi hyva!
Priscille on hyvin syvalle luotaava lapsi ja joskus unohdan etta han todella on vain 8-vuotias ja minun tulee kohdella hanta sina. Vaikka minulle onkin ollut "harmia" tasta vilkkaasta mielesta, olen todella mielenkiinnolla koittanut tutustua haneen rakkaudella. Onnistumisestani en ole vakuuttunut, mutta Priscillen ansiosta olen oppinut paljon! Haneen liittyvaa pohdintaa kirjoitan lisaa myohemmin.
Vanhempi tytto, Rifat on asunut koko elamansa Mitcaïn perheen kanssa, muttei ole pariskunnan oma lapsi. Han on suhteellisen hiljainen sielu, mutta laulamaan innostuessaan hanesta lahtee kylla aanta. Shilo-niminen ylistyslaulu on ollut viimeisimpana harjoittelun alla, mutta ihaninta on kuulla hanen laulavansa Fon-kielella. Tanssi ja rytmit, joilla Proco aina maustaa kaiken, usein metallisella kastelukannulla, kuuluvat luonnollisesti kaikkeen musisointiin. Rifatin nauru on paras.
Anne-Mariesta tulen aina muistamaan hanen maiskautuksensa. Aina jokaiseen tilanteeseen han maiskauttaa suutaan. Jokus se tarkoittaa "voi ei", toisinaan taas "aijaa". Anne-Marie on uskomaton vaimo. Han on hyvin kuuliainen miehelleen. Pariskunta tekee yhdessa toita Campus pour Christille ja Anne-Marie on lahes yhta tyon kuormittama kuin Parfaitkin. Hanta vain joskus kay saaliksi kun Prynelle ei jaksaisi pysya kaikissa tilanteissa oikein karsivallisena. Anne-Marien kanssa olen tullut hyvin toimeen ja hanelle on ollut mukava jutustella itsestani. Kuoro, koti, perhe, lumi, ruoka ja moni muu asia on vapaasti paassyt ulos minusta taman ystavallisen naisen seurassa.
Itse Parfait herattaa minussa paljon hammennysta. Han on todellakin uskon mies, henkeen ja vereen. Hanen ainoa elaman tarkoitus on toteuttaa lahetyskaskya ja tulla Jeesuksen kaltaiseksi. Han on voimakas kaikissa rooleissaan, Campus pour Christin keulana, aviomiehena, isana, isantana ja miehena yleisesti. Han kulkee jaykasti paataan koskaan kaantamatta ja hanen ajotyylinsa saa minut rajahteleaan sisaanpain. Parfait pelottaa minua ja arsyttaa minua, mutta tiedan etta han on sydameltaan hyva mies.
Perheeseen on ollut hyvin vaikea sopeutua, mutta siita huolimatta on ollut uskomattoman suuri lahja saada asua heidan luonaan. Olen liian harvoin ehtinyt mielta kaivertavista pohdinnoistani havahtua siihen etta asun afrikkalaisesa, oikeassa perheessa ja elan heidan elamassaan. Syon, nukun ja peseydyn kuin he ja saan valtavan etuoikeuden tutustua hyvin lahelta heidan elaantyyliinsa. Oli tama minulle sitten tunteilta negatiivinen tai positiivinen kokemus, niin lopulta se on kuitenkin huikeaa ja ainutlaatuista.
Toivon etta nama kuvat osoittavat sanojani paremmin sen ettei taalla todellakaan ole kamalaa. Joskus, tassa tapauksessa harmillisen usein, tuntuu pahalta, mutta olen silti kiitollinen. En ole viela uskaltanut ottaa kuvaa Parfaitista, mutta muista loytyi ihan kivoja kuvia kamerani tallelikeroista. Naista viimeistaan todistan etta olen tosiaan Afrikassa!
Hurmaava Prynelle ProcoProco kouluhommissa
Priscille tekee laksyja ja hoitaa siskoaan
Anne-Marie etuportilla Prynelle selassaan
Tiskausta takapihalla Rifat murskaamassa chilia keitto minun huoneeni fiilistellen vedenhaussatorstai 11. maaliskuuta 2010
Suurin kaikesta on Rakkaus
"Hey girl, stay there girl. Somebody loves you, somebody does you know.
Do you ever get the feeling no one understands? Do you hurt and there's no one close at hand? Do you ever feel like running but you have no place to go?
You look at a mirror but does it really show the person you want to be, an image you long to see?
But there's a hidden person in your heart trying to get through. Somebody loves you, somebody does you know."
Phil Keaggy - Somebody loves you
On jannaa miten kivun rinnalla kulkee aina kiitos. Olen sen kerta toisensa jalkeen kokenut elamassani ja tassa sita ollaan taas. Aloin kirjoittaa kiitoskirjetta teille ja tassa kirjottaessa kuulokkeistani alkoi soida yllamainittu kappale. Muut lainaukset tassa tekstissa ovat teilta itseltanne ja Raamatusta. Tahdon valittaa teille sen rakkauden jota te minulle annatte hatani hetkella. En tieda luetteko saamiani kommentteja itse tekstin lisaksi, mutta siella ja sahkopostissani on aikamoista tykitysta pelkoa ja itsesyytoksiani vastaan. (Jos tahdot etta poistan oman sanomisesi, kerro heti. Jatan lainaukset nimeamatta.)
"Se Heppu käyttää meit kaikkii kyl nii eri tavoil, et ei sun tarviis ajatella et toimit vääri sillä mite sä elät! Ei, kyl Jumalal on sulle suunnitelmat ja se käyttää suo niis kokoaja (voiha se olla et oot siel opettamas ja näyttämäs niil muille uusii puolii Iskäst). Ei sun tarvii alistuu mihinkää! Tietty kuunnella yläkerran uutisii, oppii ja näi, mut kuha vaa katot Runkoo ni se riittää, siit sit syntyy sitä hedelmää. ---Muist et ihmisii ne on, ihan samal tasol sun kaa, ne ei oo MITENKÄÄN korkeemmal millää taval!
---Meit kuullaa iha mite vaa rukoillaa. Siin tilantees (Tanian selventava lisays: rukoillessa) pitäis vaa unohtaa ympäril oleva ja antaa ittensä Jeesukselle. ---Ei sun tarvii vajota siihe et vertailet ittees ja omaa uskoo muihi, sen ei kuulu mennä nii.
---Olin just raamattukurssil, käytii Danielin kirjaa läpi. Siin ilmeni mite tärkeet on muistaa oma kansalaisuus maailmas, siin se on vaa uskon kansalaisuus (rukoilemal, yhteydel, raamatunlukemisel ja näi sen säilyttää) mut kyl siit voi kans kattoo et mite tärkeet on muistaa oma kansalaisuus niiku iha passista katsoen. Sul on identiteetti, sä oot suomalainen ja amerikkalainen, asut Jyväskylässä, sulla on äiti, isi ja kaks veljee ja katja!:) Ja oot kuka oot ja sellasen Taivaan Isä sut on luonu, tänne se on laittanu sut syntymää, uskovaa perheesee ja suomalaisee ympäristöö, se on ihan yhtä hyvä ku mitä siel on! Luterilaisin me uskotaa et meil ei oo mitää vaikutusvaltaa taivaasee pääsyy, se on YKSIN ARMOSTA! Me ollaa kaikki samal viival, ei saa lähtee miettii mitää et pitäis tehä enemmä uskoo varte, sun ei tarvii tehä mitää, kaikki on jo plussaa mitä tehää, sen halun pitää tulla itestää eikä siit et kokee syyllisyyt!
Et oo mitenkää huono kristitty!! Siel ne ei vaa osaa antaa sul arvoo:l Sun pitää vaa odottaa, antaa aikaa sil et totutte toisiinne (kestää vähä et kulttuurit alkaa ymmärtää) ja just hakee enemmä näit jutustelu hetkii, pyytää et se mies koittais ymmärtää suo sen sijaa et aattelis omast näkökulmast mite sun pitäis aatella ja toimii ja muuttuu, ku ei oo todellakaa vaa sun homma koittaa tulla toimee! Muttasputtas nii suosittelen sitä et muistat mist oot, sä et oo mistää afrikast ja sun ei tarviikkaa olla:) Oikeesti siunausta ja voimii!:) et oo yksin!!!!"
"Kun lukee kokemuksiasi, niin kuulostaa siltä että heillä on hyvin ennakkoluuloinen käsitys eurooppalaisista ja länsimaalaisista, eikä aina aivan suottakaan. Se ei kohdistu varmasti persoonaasi, vaan ennemminkin kulttuuria kohtaan jota edustat. Itseasiassa sen kaltainen asenne on afrikassa varmasti paikoin aika yleistä. Kokemukset ulkomaalaisista voivat olla hyvin monenkirjavia, ja saatu opetus srk:ssa voi olla vielä kirjavampaa. Tästä johtuen, sekä afrikkalaisten historia huomioonottaen, en ihmettelisi jos ystäväsi pelkäisivät outoja uusia vaikutteita, joita ehkä tuot tullessasi. Näinhän se on, aina viemme jotain mennessämme..Siksi haluamme laittaa sinulle rohkaisuksi Matt.5:44-45. Uskomme että Isä voi antaa sinulle viisautta vaikeassa tilanteessasi, ja varustaa sinua."
"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." Matt 5:44-45
"Rukoilen, että todella koet ja tunnet (kuten ymmärtääkseni nyt oletkin eri yhteydenottojen myötä) Jumalan huolenpitoa ja sitä, että sinussa ei ole mitään vikaa, ei ihmisenä, ei kristittynä eikä ainakaan Jumalan lapsena). ---Taivaallista varjelusta ja rauhaa!"
' "-- Sillä tarvitseeko terve auttajaa, eihän täydellinen kaipaa Jumalaa, jospa valmis olen vasta perillä, kun Vapahtajani nään. -- Milloin onneton sen oivaltaisin, armo riittää sittenkin." (P. Simojoki Keskeneräinen) Siunausta rakas sisko!'
"Uskon, että myös Jeesus tuntee sen kuinka pahalta susta tuntuu. Muista, että et ole sielä yksin!!"
"Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."
Matt. 11:25-30
"For I know the plans I have for you", declares the Lord, "plans to prosper you and not to harm you, plans to give you hope and a future. Then you will call upon me and come and pray to me, and I will listen to you. You will seek me and find me when you seek me with all your heart."
Jer. 29:11-13
"Tämä on ollut minulle monesti tärkeä löytö, ja nyt se avautui uudella kielellä aivan uudella tavalla :) Ole siunattu, rakas sisko. Joka askeleesi ja ajatuksesi olkoon Herran käsissä. Voimia, rakkautta, iloa ja toivoa päiviisi."
"Olet rakas, olet hyvä itsenäsi:)"
"Ihanaa kun kirjoitat kokemastasi ja näkemästäsi näin yksityiskohtaisesti, on tärkeää kuulla vaiheistasi. Kuten sanoit, lähdet aikanaan sieltä eteenpäin taas aivan uudenlaista kasvua ja koettelemista kokeneena, mikä on lopulta hyvä asia. Silti rukoilen, että loppuaikasi siellä voisi olla myönteisempi kokemus ja kaikki ihmissuhdeasiat ja muut voisivat selkiytyä parhaaksesi! Älä lannistu. Siunausta ja voimia joka hetkeen! nauti kaikesta kauniista ja erikoisesta mitä näät ja koet.. Olet rakas!"
"---aloin ymmärtää, mikä ero on seurata Jumalaa, kuin ihmistä, joka seuraa Jumalaa. Mikä ero on tuomita toinen ihminen ja mikä on heikon veljen tukemista. Ymmärsin myös, että vaikka muut siinä joukossa eivät sitä olisi hyväksyneetkään, minä saan olla myös uskossani ja uskon elämässäni Jumalan itsensä luomana persoonana, eikä minun tarvitse muuttaa itseäni toisenlaiseksi. Tekojani ja ajatuksiani kyllä mutta ei itseäni. Jos joku vaatii minulta tai keneltä tahansa sitä, en usko että se on Jumalan vaatimus, vaikka se pukeutuisikin lähimmäisenrakkauteen. Uskovia on monenlaisia ja Jumala voi käyttää heitä kaikkia työkaluinaan.
---aloin paremmin ymmärtää elämääni sen valossa, että olen armahdettu ja rakastettu. En usko että sillä on merkitystä rukoilenko huutaen vai hiljaa mielessäni, istunko vai seisonko, kuuntelenko vain hengellistä musiikkia vai muutakin jne. ---Tärkeintä on, että uskon enkä piilota tai häpeile uskoani, vaikka se olisikin hiljaista laatua. "
"Nyt tarvitset tukea selviämiseesi siellä, kaikkeen siihen uuteen ja odottamattomaan. Pyrin sitä antamaan sinulle Hänen kauttaan. Olet mielessäni ja sydämessäni. Kaikki järjestyy. On huonoja päiviä, on hyviä päiviä, mutta onko niin että huonoista päivistä oppii eniten? Rukoilen puolestasi. Olet tärkeä."
Nyt pitaa jatkaa matkaa kirkkoon, mutta naethan ylta kuinka uskomaton ystava olet minulle?
Do you ever get the feeling no one understands? Do you hurt and there's no one close at hand? Do you ever feel like running but you have no place to go?
You look at a mirror but does it really show the person you want to be, an image you long to see?
But there's a hidden person in your heart trying to get through. Somebody loves you, somebody does you know."
Phil Keaggy - Somebody loves you
On jannaa miten kivun rinnalla kulkee aina kiitos. Olen sen kerta toisensa jalkeen kokenut elamassani ja tassa sita ollaan taas. Aloin kirjoittaa kiitoskirjetta teille ja tassa kirjottaessa kuulokkeistani alkoi soida yllamainittu kappale. Muut lainaukset tassa tekstissa ovat teilta itseltanne ja Raamatusta. Tahdon valittaa teille sen rakkauden jota te minulle annatte hatani hetkella. En tieda luetteko saamiani kommentteja itse tekstin lisaksi, mutta siella ja sahkopostissani on aikamoista tykitysta pelkoa ja itsesyytoksiani vastaan. (Jos tahdot etta poistan oman sanomisesi, kerro heti. Jatan lainaukset nimeamatta.)
"Se Heppu käyttää meit kaikkii kyl nii eri tavoil, et ei sun tarviis ajatella et toimit vääri sillä mite sä elät! Ei, kyl Jumalal on sulle suunnitelmat ja se käyttää suo niis kokoaja (voiha se olla et oot siel opettamas ja näyttämäs niil muille uusii puolii Iskäst). Ei sun tarvii alistuu mihinkää! Tietty kuunnella yläkerran uutisii, oppii ja näi, mut kuha vaa katot Runkoo ni se riittää, siit sit syntyy sitä hedelmää. ---Muist et ihmisii ne on, ihan samal tasol sun kaa, ne ei oo MITENKÄÄN korkeemmal millää taval!
---Meit kuullaa iha mite vaa rukoillaa. Siin tilantees (Tanian selventava lisays: rukoillessa) pitäis vaa unohtaa ympäril oleva ja antaa ittensä Jeesukselle. ---Ei sun tarvii vajota siihe et vertailet ittees ja omaa uskoo muihi, sen ei kuulu mennä nii.
---Olin just raamattukurssil, käytii Danielin kirjaa läpi. Siin ilmeni mite tärkeet on muistaa oma kansalaisuus maailmas, siin se on vaa uskon kansalaisuus (rukoilemal, yhteydel, raamatunlukemisel ja näi sen säilyttää) mut kyl siit voi kans kattoo et mite tärkeet on muistaa oma kansalaisuus niiku iha passista katsoen. Sul on identiteetti, sä oot suomalainen ja amerikkalainen, asut Jyväskylässä, sulla on äiti, isi ja kaks veljee ja katja!:) Ja oot kuka oot ja sellasen Taivaan Isä sut on luonu, tänne se on laittanu sut syntymää, uskovaa perheesee ja suomalaisee ympäristöö, se on ihan yhtä hyvä ku mitä siel on! Luterilaisin me uskotaa et meil ei oo mitää vaikutusvaltaa taivaasee pääsyy, se on YKSIN ARMOSTA! Me ollaa kaikki samal viival, ei saa lähtee miettii mitää et pitäis tehä enemmä uskoo varte, sun ei tarvii tehä mitää, kaikki on jo plussaa mitä tehää, sen halun pitää tulla itestää eikä siit et kokee syyllisyyt!
Et oo mitenkää huono kristitty!! Siel ne ei vaa osaa antaa sul arvoo:l Sun pitää vaa odottaa, antaa aikaa sil et totutte toisiinne (kestää vähä et kulttuurit alkaa ymmärtää) ja just hakee enemmä näit jutustelu hetkii, pyytää et se mies koittais ymmärtää suo sen sijaa et aattelis omast näkökulmast mite sun pitäis aatella ja toimii ja muuttuu, ku ei oo todellakaa vaa sun homma koittaa tulla toimee! Muttasputtas nii suosittelen sitä et muistat mist oot, sä et oo mistää afrikast ja sun ei tarviikkaa olla:) Oikeesti siunausta ja voimii!:) et oo yksin!!!!"
"Kun lukee kokemuksiasi, niin kuulostaa siltä että heillä on hyvin ennakkoluuloinen käsitys eurooppalaisista ja länsimaalaisista, eikä aina aivan suottakaan. Se ei kohdistu varmasti persoonaasi, vaan ennemminkin kulttuuria kohtaan jota edustat. Itseasiassa sen kaltainen asenne on afrikassa varmasti paikoin aika yleistä. Kokemukset ulkomaalaisista voivat olla hyvin monenkirjavia, ja saatu opetus srk:ssa voi olla vielä kirjavampaa. Tästä johtuen, sekä afrikkalaisten historia huomioonottaen, en ihmettelisi jos ystäväsi pelkäisivät outoja uusia vaikutteita, joita ehkä tuot tullessasi. Näinhän se on, aina viemme jotain mennessämme..Siksi haluamme laittaa sinulle rohkaisuksi Matt.5:44-45. Uskomme että Isä voi antaa sinulle viisautta vaikeassa tilanteessasi, ja varustaa sinua."
"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." Matt 5:44-45
"Rukoilen, että todella koet ja tunnet (kuten ymmärtääkseni nyt oletkin eri yhteydenottojen myötä) Jumalan huolenpitoa ja sitä, että sinussa ei ole mitään vikaa, ei ihmisenä, ei kristittynä eikä ainakaan Jumalan lapsena). ---Taivaallista varjelusta ja rauhaa!"
' "-- Sillä tarvitseeko terve auttajaa, eihän täydellinen kaipaa Jumalaa, jospa valmis olen vasta perillä, kun Vapahtajani nään. -- Milloin onneton sen oivaltaisin, armo riittää sittenkin." (P. Simojoki Keskeneräinen) Siunausta rakas sisko!'
"Uskon, että myös Jeesus tuntee sen kuinka pahalta susta tuntuu. Muista, että et ole sielä yksin!!"
"Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."
Matt. 11:25-30
"For I know the plans I have for you", declares the Lord, "plans to prosper you and not to harm you, plans to give you hope and a future. Then you will call upon me and come and pray to me, and I will listen to you. You will seek me and find me when you seek me with all your heart."
Jer. 29:11-13
"Tämä on ollut minulle monesti tärkeä löytö, ja nyt se avautui uudella kielellä aivan uudella tavalla :) Ole siunattu, rakas sisko. Joka askeleesi ja ajatuksesi olkoon Herran käsissä. Voimia, rakkautta, iloa ja toivoa päiviisi."
"Olet rakas, olet hyvä itsenäsi:)"
"Ihanaa kun kirjoitat kokemastasi ja näkemästäsi näin yksityiskohtaisesti, on tärkeää kuulla vaiheistasi. Kuten sanoit, lähdet aikanaan sieltä eteenpäin taas aivan uudenlaista kasvua ja koettelemista kokeneena, mikä on lopulta hyvä asia. Silti rukoilen, että loppuaikasi siellä voisi olla myönteisempi kokemus ja kaikki ihmissuhdeasiat ja muut voisivat selkiytyä parhaaksesi! Älä lannistu. Siunausta ja voimia joka hetkeen! nauti kaikesta kauniista ja erikoisesta mitä näät ja koet.. Olet rakas!"
"---aloin ymmärtää, mikä ero on seurata Jumalaa, kuin ihmistä, joka seuraa Jumalaa. Mikä ero on tuomita toinen ihminen ja mikä on heikon veljen tukemista. Ymmärsin myös, että vaikka muut siinä joukossa eivät sitä olisi hyväksyneetkään, minä saan olla myös uskossani ja uskon elämässäni Jumalan itsensä luomana persoonana, eikä minun tarvitse muuttaa itseäni toisenlaiseksi. Tekojani ja ajatuksiani kyllä mutta ei itseäni. Jos joku vaatii minulta tai keneltä tahansa sitä, en usko että se on Jumalan vaatimus, vaikka se pukeutuisikin lähimmäisenrakkauteen. Uskovia on monenlaisia ja Jumala voi käyttää heitä kaikkia työkaluinaan.
---aloin paremmin ymmärtää elämääni sen valossa, että olen armahdettu ja rakastettu. En usko että sillä on merkitystä rukoilenko huutaen vai hiljaa mielessäni, istunko vai seisonko, kuuntelenko vain hengellistä musiikkia vai muutakin jne. ---Tärkeintä on, että uskon enkä piilota tai häpeile uskoani, vaikka se olisikin hiljaista laatua. "
"Nyt tarvitset tukea selviämiseesi siellä, kaikkeen siihen uuteen ja odottamattomaan. Pyrin sitä antamaan sinulle Hänen kauttaan. Olet mielessäni ja sydämessäni. Kaikki järjestyy. On huonoja päiviä, on hyviä päiviä, mutta onko niin että huonoista päivistä oppii eniten? Rukoilen puolestasi. Olet tärkeä."
Nyt pitaa jatkaa matkaa kirkkoon, mutta naethan ylta kuinka uskomaton ystava olet minulle?
tiistai 9. maaliskuuta 2010
Sateen huminasta ja ukkosen jyrinasta
Rankkasade pyyhkii pois pelon ja kyyneleet. Taivas itkee puolestani ja antaa minulle rauhan.
Rakas ystavani, kiitan Sinua sydameni pohjasta! Olen saanut lukuisia rohkaisuja ja hyvin viisaita sanoja, josta sykahdyttavimmat sain omalta veljeltani, 17-vuotiaalta, HYVIN viisaalta nuorelta miehelta. Olen aivan mykistynyt siita miten paljon minua rakastetaan. Otan saamani rakkauden vatsaan kuin Afrikan hiekka sateen, hetkessa sisaansa sulkien. Minulla ei ole varaa olla itsenainen, vahva, viisas tai aikuinen. Jumala armossaan on saattanut minut tahan tilaan.
Toivon vain etten ole pelkoni tunteen vallassa antanut tanne vaaraa kuvaa perheestani. He ovat hyvin voimakkaita uskossaan, mutta tuo tunne, joka valtasi itseni ja kirjoitukseni, on hyvin hetkellinen. Tanaan olen ollut "kotona", nukkunut, kuunnellut musiikkia (Mysterion, Tuluksen Jos tama on hulluutta seka Raamattukylaa. Kyyneleita ja kiitosta huokaillen istuin puun varjossa. Tuttu musiikki nousee hyvin suureen rooliin tamanlaisella matkalla!) ja keskustellut Anne-Marien kanssa avustustyostani ja sen siunauksellisuudesta (terkut sinne kotipesaan S!), lumen eri olomuodoista ja Suomen marjoista. Ranskaa kun vaan alkaa puhua niin sitten puhuttaa!
Taalla on paljon hyvaa, rukoilen vain etta Parfait olisi ymmartanyt keskustelustamme ettei han voi painostaa minua. Hankalia keskusteluja varmasti tulee viela ja hetkia kun tahdon taalta pois, mutta seuraavalla kerralla osaan jo suhtautua asiaan hieman viisaammin enka juokse suorinta tieta epatoivoon. Parfait on hyva mies, vain hyvin erilainen. Minun on uskallettava sanoa hanelle mika saa minut pelkaamaan ja hanen on ymmarrettava etta minun kasvamiseni tapahtuu Herran jalkojen juuressa eika kenenkaan ihmisen painavan kaden alla.
Nyt koitan menna nukkumaan, tosin keltaiset tupotkaan eivat saa tata sateen huminaa katomaan. Ehka on aika hiljentya rukoilemaan. Isa minut tuudittakoon uneen kun on sen aika.
Rakas ystavani, kiitan Sinua sydameni pohjasta! Olen saanut lukuisia rohkaisuja ja hyvin viisaita sanoja, josta sykahdyttavimmat sain omalta veljeltani, 17-vuotiaalta, HYVIN viisaalta nuorelta miehelta. Olen aivan mykistynyt siita miten paljon minua rakastetaan. Otan saamani rakkauden vatsaan kuin Afrikan hiekka sateen, hetkessa sisaansa sulkien. Minulla ei ole varaa olla itsenainen, vahva, viisas tai aikuinen. Jumala armossaan on saattanut minut tahan tilaan.
Toivon vain etten ole pelkoni tunteen vallassa antanut tanne vaaraa kuvaa perheestani. He ovat hyvin voimakkaita uskossaan, mutta tuo tunne, joka valtasi itseni ja kirjoitukseni, on hyvin hetkellinen. Tanaan olen ollut "kotona", nukkunut, kuunnellut musiikkia (Mysterion, Tuluksen Jos tama on hulluutta seka Raamattukylaa. Kyyneleita ja kiitosta huokaillen istuin puun varjossa. Tuttu musiikki nousee hyvin suureen rooliin tamanlaisella matkalla!) ja keskustellut Anne-Marien kanssa avustustyostani ja sen siunauksellisuudesta (terkut sinne kotipesaan S!), lumen eri olomuodoista ja Suomen marjoista. Ranskaa kun vaan alkaa puhua niin sitten puhuttaa!
Taalla on paljon hyvaa, rukoilen vain etta Parfait olisi ymmartanyt keskustelustamme ettei han voi painostaa minua. Hankalia keskusteluja varmasti tulee viela ja hetkia kun tahdon taalta pois, mutta seuraavalla kerralla osaan jo suhtautua asiaan hieman viisaammin enka juokse suorinta tieta epatoivoon. Parfait on hyva mies, vain hyvin erilainen. Minun on uskallettava sanoa hanelle mika saa minut pelkaamaan ja hanen on ymmarrettava etta minun kasvamiseni tapahtuu Herran jalkojen juuressa eika kenenkaan ihmisen painavan kaden alla.
Nyt koitan menna nukkumaan, tosin keltaiset tupotkaan eivat saa tata sateen huminaa katomaan. Ehka on aika hiljentya rukoilemaan. Isa minut tuudittakoon uneen kun on sen aika.
maanantai 8. maaliskuuta 2010
mita minulta oikein tahdotaan?
Eilen illalla olin mennyt jo nukkumaan kun kuulin kaytavasta nimeani huudettavan ja nousin katsomaan mista oli kyse. Olin saanut jo muutaman tunnin nukuttua ja olin hieman hammentynyt siita oliko aamu vai ilta. Generaattorin surinasta paattelin etta ilta oli edelleen kyseessa. Parfait pyysi minua istumaan ulos asetetulle tuolille. Han ja Anne-Marie istuivat retkisangylla edessani. Tiesin etta nyt oli aika jutella.
Parfait pahoitteli myohaista ajankohtaa, mutta sanoi etta oli vaimonsa kanssa rukoillessa kokenut etta nyt piti puhua aisat selviksi. Han kertoi pitkaan siita miten hanen elamansa tarkoitus on seurata Jeesusta ja etta hanen perheensa on sitoutunut Jumalan palvelemiseen ja rukoukseen. Tasta asetelmasta mina lahdin "selittamaan" itseani. Tuntui alyttoman pahalta. Parfait kyseli kysymyksia saadakseen minua puhumaan (joista olin kiitollinen), mutta aina vastattuani han kertoi itsestaan, perheestaan ja vahvasta suhteestaan Jumalaan. Kysymykset, kuten minkalainen on suhteeni Jumalaan, miten olen tullut uskoon, mita tahdon Jumalalta ja miten paljon itse annan Hanelle, tykittivat suoraan sisimpaani ja saivat voimaan pahoin.
Parfait painotti kerta toisensa jalkeen miten kristitylle on olennaista olla avoin. Vastasin kysymyksiin suuresta pelostani huolimatta ja koitin pidatella kyyneleita. Sanoin myos etta minun on hyvin epamukavaa olla tassa tilanteessa ja etta minusta vahvasti tuntui silta etten riita hanelle ihmisena, kristittyna tai Jumalan lapsena. Nyt olen kuitenkin aivan hajalla illan jalkeen. Se loppui siihen etta Parfait kysyi minulta mita tahdon Jumalan antavan minulle. Han tahtoi rukoilla puolestani. Aiheeksi annoin (aika vastahakoisena tassa vaiheessa) lukkojen avautumisen. Parfait pyysi tarkennusta ja annoin hanelle muutaman esimerkin. Lopulta han paatyi rukoilemaan minulle voimaa antaa anteeksi lahimmaisilleni, vaikken ollut aihetta tuonut esille. Sanoin ettei tama ollut sita mita pyysin, mutta han vastasi etta Jumala toi taman aiheen hanelle.
Nyt olen itkenyt itseni uneen ja jatkanut samaa tahtia paivalla. Jos jaan ollenkaan ajattelemaan aihetta, murrun aivan taysin. Harmikseni en ole uskaltanut nayttaa pelkoani ja epatoivoani Parfaitille. Parfait on hyvin vahva ihminen, jonka suhde Jumalaan nayttaa ulkoa pain jarkkymattomalta. Hanen ainoa tehtava elamassaan on tulla Jeesuksen kaltaiseksi ja hanen palvelemistaan ajaa tahto oman veljensa pelastumisesta. Hanen vaimonsa ja lapsensa rukoilevat lakkaamatta. Tassa asetelmassa en voi muuta kuin ruoskia itseani syytoksilla. Olen vahapatoinen, vaaranlainen, royhkea, liian sulkeutuva, syytteleva ja anteeksiantamaton. Tahdon lahtea taalta pois, mutta pelkaan etta toimin Jumalan tahtoa vastaan. En osaa arvioida onko tama kaikki Herran suurta suunnitelmaa saada minut yksinomaan Hanen omakseen vai onko tama yhden perheen painostusta muuttaa minua heidan kaltaisikseen.
Parfaitin elamantyyli kuulostaa upealta! Han on todella Jumalan palvelija ja rakastaa Hanta kaikessa. Hanen tahtonsa siunata minua ja rukoilla puolestani on hieno asia, mutta miksi minusta tuntuu niin pahalta? Se etta Jumala kasvattaa minua, opettaa mika on hyvaa ja mika pahaa, on kuin Narnian tarinoissa lohikaarmeelta ihon luomista, kivuliasta, mutta tarpeellista. Onko kuitenkaan valttamatonta etta kaikki tama tapahtuu maassa, jossa ei puhuta kieltani, jossa vallitsee minulle tuntemattomat tavat ja perinteet, miehen kautta, joka pelottaa minua ja ilman minkaanlaista lahitukiverkkoa? Onko Jumala todella heittanyt minut eramaahan koeteltavaksi?
Olen taysin epatoivoinen. Rukoilen ja rukoilen, mutta korvissani soi lausahdus "european prayer is different from biblical prayer". Parfait on tykittanyt mieleni tayteen aiheita syyttaa itseani. Silti en aio tuomita hanta, silla voi hyvin olla etta minun on nain paha olla juuri siksi etta minussa on niin paljon pahaa, jonka on vaistyttava. Jumala rakastaa minua juuri sina mika olen. Pojan ruumis ja veri ovat minun puolestani annettu ja vuodatettu. Mita mina annan Jumalalle? Luulenko vain etta elamani on hanen? Valehtelenko? En enaa ollenkaan tieda mita vastata itselleni, saati sitten Parfaitille!
Suomalaisena elan yksilon valtakunnassa. Omaisuuteni ja menestykseni nousee arvoon tahtomattani. Jos Benin ja Parfait ovat elamassani korjatakseen minua, niin en tieda onko minulla rohkeutta vastaanottaa apua. Olen niin yksin. Koen Jumalan rakkautta ja Hanen ikuisen lasnaolonsa, mutta pelkaan sita mita Han mahdollisesti odottaa minulta. Pelkaan sita etten tieda mita tehda. Juoksenko pakoon heti viisumin saatua vai purenko hammasta ja antaudun murrettavaksi? ANNA MINULLE VASTAUS!
Nama ajatukset ovat hyvin avoimia ja jos tahdot vastata, antaa tukea tai neuvoa, pyydan etta lahetat sen sahkopostiini. Herra sinua varjelkoon.
Parfait pahoitteli myohaista ajankohtaa, mutta sanoi etta oli vaimonsa kanssa rukoillessa kokenut etta nyt piti puhua aisat selviksi. Han kertoi pitkaan siita miten hanen elamansa tarkoitus on seurata Jeesusta ja etta hanen perheensa on sitoutunut Jumalan palvelemiseen ja rukoukseen. Tasta asetelmasta mina lahdin "selittamaan" itseani. Tuntui alyttoman pahalta. Parfait kyseli kysymyksia saadakseen minua puhumaan (joista olin kiitollinen), mutta aina vastattuani han kertoi itsestaan, perheestaan ja vahvasta suhteestaan Jumalaan. Kysymykset, kuten minkalainen on suhteeni Jumalaan, miten olen tullut uskoon, mita tahdon Jumalalta ja miten paljon itse annan Hanelle, tykittivat suoraan sisimpaani ja saivat voimaan pahoin.
Parfait painotti kerta toisensa jalkeen miten kristitylle on olennaista olla avoin. Vastasin kysymyksiin suuresta pelostani huolimatta ja koitin pidatella kyyneleita. Sanoin myos etta minun on hyvin epamukavaa olla tassa tilanteessa ja etta minusta vahvasti tuntui silta etten riita hanelle ihmisena, kristittyna tai Jumalan lapsena. Nyt olen kuitenkin aivan hajalla illan jalkeen. Se loppui siihen etta Parfait kysyi minulta mita tahdon Jumalan antavan minulle. Han tahtoi rukoilla puolestani. Aiheeksi annoin (aika vastahakoisena tassa vaiheessa) lukkojen avautumisen. Parfait pyysi tarkennusta ja annoin hanelle muutaman esimerkin. Lopulta han paatyi rukoilemaan minulle voimaa antaa anteeksi lahimmaisilleni, vaikken ollut aihetta tuonut esille. Sanoin ettei tama ollut sita mita pyysin, mutta han vastasi etta Jumala toi taman aiheen hanelle.
Nyt olen itkenyt itseni uneen ja jatkanut samaa tahtia paivalla. Jos jaan ollenkaan ajattelemaan aihetta, murrun aivan taysin. Harmikseni en ole uskaltanut nayttaa pelkoani ja epatoivoani Parfaitille. Parfait on hyvin vahva ihminen, jonka suhde Jumalaan nayttaa ulkoa pain jarkkymattomalta. Hanen ainoa tehtava elamassaan on tulla Jeesuksen kaltaiseksi ja hanen palvelemistaan ajaa tahto oman veljensa pelastumisesta. Hanen vaimonsa ja lapsensa rukoilevat lakkaamatta. Tassa asetelmassa en voi muuta kuin ruoskia itseani syytoksilla. Olen vahapatoinen, vaaranlainen, royhkea, liian sulkeutuva, syytteleva ja anteeksiantamaton. Tahdon lahtea taalta pois, mutta pelkaan etta toimin Jumalan tahtoa vastaan. En osaa arvioida onko tama kaikki Herran suurta suunnitelmaa saada minut yksinomaan Hanen omakseen vai onko tama yhden perheen painostusta muuttaa minua heidan kaltaisikseen.
Parfaitin elamantyyli kuulostaa upealta! Han on todella Jumalan palvelija ja rakastaa Hanta kaikessa. Hanen tahtonsa siunata minua ja rukoilla puolestani on hieno asia, mutta miksi minusta tuntuu niin pahalta? Se etta Jumala kasvattaa minua, opettaa mika on hyvaa ja mika pahaa, on kuin Narnian tarinoissa lohikaarmeelta ihon luomista, kivuliasta, mutta tarpeellista. Onko kuitenkaan valttamatonta etta kaikki tama tapahtuu maassa, jossa ei puhuta kieltani, jossa vallitsee minulle tuntemattomat tavat ja perinteet, miehen kautta, joka pelottaa minua ja ilman minkaanlaista lahitukiverkkoa? Onko Jumala todella heittanyt minut eramaahan koeteltavaksi?
Olen taysin epatoivoinen. Rukoilen ja rukoilen, mutta korvissani soi lausahdus "european prayer is different from biblical prayer". Parfait on tykittanyt mieleni tayteen aiheita syyttaa itseani. Silti en aio tuomita hanta, silla voi hyvin olla etta minun on nain paha olla juuri siksi etta minussa on niin paljon pahaa, jonka on vaistyttava. Jumala rakastaa minua juuri sina mika olen. Pojan ruumis ja veri ovat minun puolestani annettu ja vuodatettu. Mita mina annan Jumalalle? Luulenko vain etta elamani on hanen? Valehtelenko? En enaa ollenkaan tieda mita vastata itselleni, saati sitten Parfaitille!
Suomalaisena elan yksilon valtakunnassa. Omaisuuteni ja menestykseni nousee arvoon tahtomattani. Jos Benin ja Parfait ovat elamassani korjatakseen minua, niin en tieda onko minulla rohkeutta vastaanottaa apua. Olen niin yksin. Koen Jumalan rakkautta ja Hanen ikuisen lasnaolonsa, mutta pelkaan sita mita Han mahdollisesti odottaa minulta. Pelkaan sita etten tieda mita tehda. Juoksenko pakoon heti viisumin saatua vai purenko hammasta ja antaudun murrettavaksi? ANNA MINULLE VASTAUS!
Nama ajatukset ovat hyvin avoimia ja jos tahdot vastata, antaa tukea tai neuvoa, pyydan etta lahetat sen sahkopostiini. Herra sinua varjelkoon.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
YOVO, osa 3
Voi hyvanen aika miten on vaikeaa kirjoittaa! Nyt on kuitenkin niin hyva rako etta on pakko yrittaa. Talla hetkella alan olla jo hieman toivoton. Taalla asiat eivat ole lainkaan sujuneet hyvin. Haluaisin kirjoittaa tasta upeasta ymparistosta, mutta kaikki negatiiviset tunteet ja ajatukset sumentavat tekstia, jota olen jo varmaan kymmenisen kertaa aloittanut (kerran jopa julkaisemiseen asti, mutta sitten sahkot katkesivat ja teksti havisi, ei yhtaan arsyttanyt...).
Afrikka on hyvin hankala paikka, silla voisin aloittaa. Murheistani pienin on se ettei passia ole viela palautettu. Sen ylle kiipeavat minun hermojani tahallaan koetteleva Priscille (perheeni 8-vuotias nenailija), isantani Parfaitin liian suuret saappaat (joihin minun pitaisi jotenkuten muovautua) ja hyvin luotaan tyontava Baptistiseurakunta, jossa kaymme 3-4 kertaa viikossa. Tahtoisin todella saada kirjoittaa pelkastaan tahdista, sisiliskoista, kynttilakylvyista ja moposeikkailuista, mutta harmikseni kaikki hieno jaa turhautumisen jalkoihin.
Olen ollut taalla vasta 11 paivaa, mutta useimmiten tuntuu silta etta ellei rata pian vaihdu, voisin jatkaa Aasiaan jo nyt. Aivan hirveaa todeta, mutta en pida kokemastani Afrikasta. Olen usein illalla sangyssani maatessa (tukahduttavassa kuumuudessa saamatta unta) kuvitellut minkalaista taalla olisi olla jonkun kanssa sen sijaan etta koettelen vain itseani. Toisaalta jos selvian taalla paasiaiseen asti, niin kuin on tarkoitus, jatkan matkaa hyvin varttuneena ja lopulta tyytyvaisena. Jarki vain valitettavasti tukahtuu arkipaivassani tunteisiin, joita tuntuu vilisevan viela tavallista enemman.
Tahtoisin etta tama teksti saisi painonsa upeasta punaisesta hiekasta, joka varjaa silmaripset tai siita miten nautin sateesta ja varpaiden kastumisesta. Tahdon kertoa ihanasta pikku-Prynellesta, joka hitaasti tottuu ensimmaiseen Yovoonsa (valkoinen Fon-kielella) ja alkaa hyvaksya hymyni vastaamatta itkulla. Tahdon saada jakaa siunatut iltapesuhetket kynttilanvalossa tai aivan mielettoman ilon tunteen siita etta saan nostaa kaivosta vetta. Tahdon kertoa miten siunatun terveena olen pysynyt ja kuinka hyvin uskallan jo puhua ranskaa varomatta jokaista virhetta. Tahdon tahdon tahdon.
Sen sijaan paani on taynna pelkoa ja ymmartamattomyytta, turhautumista ja arvostelua. Juuri ennen tanne nettiin laahtemista (mopotaksilla ensimmaista kertaa yksin, joka oli IHANAA!) Priscille, tama minun arsyttajani, sanoi ensimmaista kertaa suoraan ettei pida minusta. Luulen etta suhteemme pimeneminen tapahtui alkuviikosta kun olin lasten kanssa yksin kotona (Priscille, 8 ja Proco, 5) ja kielsin Priscillea vuolemasta tuolia saksilla. Palasimme tapahtuneeseen perjantaina ja luulin etta valillemme syntyi sovinto, mutta hanen vastavirtansa minua kohtaan on vain voimistunut. Pyysin anteeksi vaaran roolin ottamisesta (joka oli todella haastavaa ranskaksi), mutten saanut minkaanlaista vastapahoittelua. Kysyessani hanen osuudestaan pahoilla oloon sain takaraivon silmieni eteen ja "unohda jo" jai kaikumaan vihaisesti korvaani.
Isosisko Rifat (ika tuntematon, nayttaa suurin piirtein minun ikaiselta, mutta voi olla kaikkea 15 ja 20 valilta) toisti saman, Tania unohda jo.
Aluksi pikkuveli, Proco, otti siskostaan mallia, mutta olen sittemmin saanut hanen paansa kaantymaan leikkimalla hanen kanssaan palloa potkien ja ilmassa pyoritellen. Tanaan kun Priscille sanoi ettei pida minusta, Proco nopeasti kommentoi peraan etta han pitaa. Priscille on jopa edennyt vastustuksessaan niin pitkalle etta vaati minua kertomaan miten sanotan "Je ne t'aime pas" suomeksi. Ilmeisesti han ei enaa muista, koska " en pida sinusta" ei ole masentanut minua entisestaan. Olemme muutaman kerran jutelleet hankalasta suhteestamme aiti Anne-Marien kuullessa, mutta han ei tunnu pahemmin ottavan kantaa asiaan. Minulle "hyodyllista" olisi kaantya Parfaitin puoleen, mutta pelkaan tyttoparan kurituksen puolesta. Eika kantelemisesta seuraa hyvaa suhdetta, se vain pahentaisi asiaa.
Toinen ongelma on itse herra Mitchaï. Han on ensitapaamisestamme lahtien tuntunut hyvin etaiselta. Osasyyna on varmasti kulttuuriero miesten ja naisten valilla, mutta kulttuuri ei kylla selita kaikkea! Paadyin Beniniin saatuani hra Mitchaïn sahkopostivastauksen, jossa han toivotti minut, rakkaan siskon, tervetulleeksi auttamaan paikallisen Campus Crusadein tyossa. Tahan mennessa "siskoa" on pyydetty olemaan kuin kotonaan kodissa, jossa minuun suhtaudutaan hyvin vieraana tai ei huomioida lainkaan. Minulle ei ole annettu minkaanlaista tyotehtavaa ja joka kerta kun pyydan saada auttaa kotitoissa minulle naurahdetaan ja sanotaan etta mene vain sina lepaamaan.
Parfait sanoi muutama paiva sitten etta minun taytyy alkaa puhua hanelle avoimemmin, mutta se ettei han itse kerro minulle mitaan ja tuntuu olevan aina joko tyotehtavissaan tai paivaunilla hankaloittaa minun yhteydenottoani! On totta etta olen liian eparoiva puheenvuoron ottaja ja se on asia jossa minun on kasvettava, mutta eiko edes vahan voida tulla vastaan? Taytyyko minun todella joka puheenvuorolla keskeyttaa ja sen sijaan etta kayttaisin "voisitko" tai "onko sinulla aikaa", toksayttaa suoraan etta "pitaa NYT". Tahan taytyy loytya jokin muu kaino kun minun ystavallisyyteni eliminoiminen.
Kolmas suuri ongelma, joka kulkee vahvasti kasi kadessa herra Mitchaïn kanssa on perheen seurakunta. Minut harvoin esitellaan ja jos en jaksa nousta taputtamaan kasiani tunnen kuinka kymmenet silmparit porautuvat niskaani. Tanaaamuna ongelmana oli myos se etten suostunut laittamaan Marokosta ostamiani sisatossuja kirkkoon (niin kuin ujoudessani viimeviikolla), vaan vaadin etta saisin jalkaani jokapaivaiset varvastossuni. Rifatin pestya tossut, ne hyvaksyttiin, mutta tunsin edelleen arvostelevan ilmapiirin kun en ollut laittanut mekkoani, vaan olin vain tylsassa ruskeassa hameessani.
Minua pelottaa nahda seurakunnan lapset polvillaan maassa, silmat tiukkaan kiinni puristettuna, kadet ilmassa ja suu ripeasti rukoillen aivan samalla tavalla kuin aikuisetkin. Rukoustyyli on muutenkin taysin minun saavuttamattomissa. Rukouksen johtaja sanoo aiheen (usein Fon-kielella ilman tulkkausta), jonka jalkeen seurakunta rukoilee hyvin kiivaasti muutaman minuutin ja sitten aihe vaihtuu. Satunnaisen tulkkauksen saadessani (ranskaksi, eli usein suuri osa siitakin menee ohi) kuulen etta kiivaan rukouksen aiheena on Campus Crusaden tuleva projekti, vaikka rukouksen ulkonaon perusteella sanoisin etta rukoilijat karkoittavat pahoja henkia. Olisi ihanaa loytaa seurakunta, johon mahdun, mutta loukkaan Mitchaïta jos pyydan saada tutustua toiseen seurakuntaan.
Naine kaikkine murheineni tarvitsen hyvin vahvaa tukijoukkoa ja rukousta. Tahdon etteivat nama asiat jaa selvittelematta, mutta siihen tarvitsen rohkeutta jota minulla ei itsessani ole. Olen todella pahoillani etta kuulumiset taalta ovat nyt nain surulliset. Luotan etta asiat selviavat, mutta aikamoista ihmetta se vaatii! Nyt jos milloinkaan minuun saa ottaa yhteytta. Sina annat minulle toivoa! Hilpille erityismaininta, KIITOS kommentistasi! Ikava on ihana asia! Mullakin on ikava. Saan kohta paikallisen SIM-kortin, joten minulta saa kysella numeroa jos tekee mieli tekstiviestilla piristaa. Postiosoite loytyy myos. Minulla on myos mahdollisuus Skypeen, joten jos rohkenet soittaa, niin juttelen ilolla! Tama on nyt aikamoista huomion hakua, mutta se on keinoni selvita.
Seuraavalla kerralla paremmissa tunnelmissa, jos Herra suo. Tama Yovo lahtee nyt mopoilemaan kotiin.
à tout à l'heure mes chéries!
Afrikka on hyvin hankala paikka, silla voisin aloittaa. Murheistani pienin on se ettei passia ole viela palautettu. Sen ylle kiipeavat minun hermojani tahallaan koetteleva Priscille (perheeni 8-vuotias nenailija), isantani Parfaitin liian suuret saappaat (joihin minun pitaisi jotenkuten muovautua) ja hyvin luotaan tyontava Baptistiseurakunta, jossa kaymme 3-4 kertaa viikossa. Tahtoisin todella saada kirjoittaa pelkastaan tahdista, sisiliskoista, kynttilakylvyista ja moposeikkailuista, mutta harmikseni kaikki hieno jaa turhautumisen jalkoihin.
Olen ollut taalla vasta 11 paivaa, mutta useimmiten tuntuu silta etta ellei rata pian vaihdu, voisin jatkaa Aasiaan jo nyt. Aivan hirveaa todeta, mutta en pida kokemastani Afrikasta. Olen usein illalla sangyssani maatessa (tukahduttavassa kuumuudessa saamatta unta) kuvitellut minkalaista taalla olisi olla jonkun kanssa sen sijaan etta koettelen vain itseani. Toisaalta jos selvian taalla paasiaiseen asti, niin kuin on tarkoitus, jatkan matkaa hyvin varttuneena ja lopulta tyytyvaisena. Jarki vain valitettavasti tukahtuu arkipaivassani tunteisiin, joita tuntuu vilisevan viela tavallista enemman.
Tahtoisin etta tama teksti saisi painonsa upeasta punaisesta hiekasta, joka varjaa silmaripset tai siita miten nautin sateesta ja varpaiden kastumisesta. Tahdon kertoa ihanasta pikku-Prynellesta, joka hitaasti tottuu ensimmaiseen Yovoonsa (valkoinen Fon-kielella) ja alkaa hyvaksya hymyni vastaamatta itkulla. Tahdon saada jakaa siunatut iltapesuhetket kynttilanvalossa tai aivan mielettoman ilon tunteen siita etta saan nostaa kaivosta vetta. Tahdon kertoa miten siunatun terveena olen pysynyt ja kuinka hyvin uskallan jo puhua ranskaa varomatta jokaista virhetta. Tahdon tahdon tahdon.
Sen sijaan paani on taynna pelkoa ja ymmartamattomyytta, turhautumista ja arvostelua. Juuri ennen tanne nettiin laahtemista (mopotaksilla ensimmaista kertaa yksin, joka oli IHANAA!) Priscille, tama minun arsyttajani, sanoi ensimmaista kertaa suoraan ettei pida minusta. Luulen etta suhteemme pimeneminen tapahtui alkuviikosta kun olin lasten kanssa yksin kotona (Priscille, 8 ja Proco, 5) ja kielsin Priscillea vuolemasta tuolia saksilla. Palasimme tapahtuneeseen perjantaina ja luulin etta valillemme syntyi sovinto, mutta hanen vastavirtansa minua kohtaan on vain voimistunut. Pyysin anteeksi vaaran roolin ottamisesta (joka oli todella haastavaa ranskaksi), mutten saanut minkaanlaista vastapahoittelua. Kysyessani hanen osuudestaan pahoilla oloon sain takaraivon silmieni eteen ja "unohda jo" jai kaikumaan vihaisesti korvaani.
Isosisko Rifat (ika tuntematon, nayttaa suurin piirtein minun ikaiselta, mutta voi olla kaikkea 15 ja 20 valilta) toisti saman, Tania unohda jo.
Aluksi pikkuveli, Proco, otti siskostaan mallia, mutta olen sittemmin saanut hanen paansa kaantymaan leikkimalla hanen kanssaan palloa potkien ja ilmassa pyoritellen. Tanaan kun Priscille sanoi ettei pida minusta, Proco nopeasti kommentoi peraan etta han pitaa. Priscille on jopa edennyt vastustuksessaan niin pitkalle etta vaati minua kertomaan miten sanotan "Je ne t'aime pas" suomeksi. Ilmeisesti han ei enaa muista, koska " en pida sinusta" ei ole masentanut minua entisestaan. Olemme muutaman kerran jutelleet hankalasta suhteestamme aiti Anne-Marien kuullessa, mutta han ei tunnu pahemmin ottavan kantaa asiaan. Minulle "hyodyllista" olisi kaantya Parfaitin puoleen, mutta pelkaan tyttoparan kurituksen puolesta. Eika kantelemisesta seuraa hyvaa suhdetta, se vain pahentaisi asiaa.
Toinen ongelma on itse herra Mitchaï. Han on ensitapaamisestamme lahtien tuntunut hyvin etaiselta. Osasyyna on varmasti kulttuuriero miesten ja naisten valilla, mutta kulttuuri ei kylla selita kaikkea! Paadyin Beniniin saatuani hra Mitchaïn sahkopostivastauksen, jossa han toivotti minut, rakkaan siskon, tervetulleeksi auttamaan paikallisen Campus Crusadein tyossa. Tahan mennessa "siskoa" on pyydetty olemaan kuin kotonaan kodissa, jossa minuun suhtaudutaan hyvin vieraana tai ei huomioida lainkaan. Minulle ei ole annettu minkaanlaista tyotehtavaa ja joka kerta kun pyydan saada auttaa kotitoissa minulle naurahdetaan ja sanotaan etta mene vain sina lepaamaan.
Parfait sanoi muutama paiva sitten etta minun taytyy alkaa puhua hanelle avoimemmin, mutta se ettei han itse kerro minulle mitaan ja tuntuu olevan aina joko tyotehtavissaan tai paivaunilla hankaloittaa minun yhteydenottoani! On totta etta olen liian eparoiva puheenvuoron ottaja ja se on asia jossa minun on kasvettava, mutta eiko edes vahan voida tulla vastaan? Taytyyko minun todella joka puheenvuorolla keskeyttaa ja sen sijaan etta kayttaisin "voisitko" tai "onko sinulla aikaa", toksayttaa suoraan etta "pitaa NYT". Tahan taytyy loytya jokin muu kaino kun minun ystavallisyyteni eliminoiminen.
Kolmas suuri ongelma, joka kulkee vahvasti kasi kadessa herra Mitchaïn kanssa on perheen seurakunta. Minut harvoin esitellaan ja jos en jaksa nousta taputtamaan kasiani tunnen kuinka kymmenet silmparit porautuvat niskaani. Tanaaamuna ongelmana oli myos se etten suostunut laittamaan Marokosta ostamiani sisatossuja kirkkoon (niin kuin ujoudessani viimeviikolla), vaan vaadin etta saisin jalkaani jokapaivaiset varvastossuni. Rifatin pestya tossut, ne hyvaksyttiin, mutta tunsin edelleen arvostelevan ilmapiirin kun en ollut laittanut mekkoani, vaan olin vain tylsassa ruskeassa hameessani.
Minua pelottaa nahda seurakunnan lapset polvillaan maassa, silmat tiukkaan kiinni puristettuna, kadet ilmassa ja suu ripeasti rukoillen aivan samalla tavalla kuin aikuisetkin. Rukoustyyli on muutenkin taysin minun saavuttamattomissa. Rukouksen johtaja sanoo aiheen (usein Fon-kielella ilman tulkkausta), jonka jalkeen seurakunta rukoilee hyvin kiivaasti muutaman minuutin ja sitten aihe vaihtuu. Satunnaisen tulkkauksen saadessani (ranskaksi, eli usein suuri osa siitakin menee ohi) kuulen etta kiivaan rukouksen aiheena on Campus Crusaden tuleva projekti, vaikka rukouksen ulkonaon perusteella sanoisin etta rukoilijat karkoittavat pahoja henkia. Olisi ihanaa loytaa seurakunta, johon mahdun, mutta loukkaan Mitchaïta jos pyydan saada tutustua toiseen seurakuntaan.
Naine kaikkine murheineni tarvitsen hyvin vahvaa tukijoukkoa ja rukousta. Tahdon etteivat nama asiat jaa selvittelematta, mutta siihen tarvitsen rohkeutta jota minulla ei itsessani ole. Olen todella pahoillani etta kuulumiset taalta ovat nyt nain surulliset. Luotan etta asiat selviavat, mutta aikamoista ihmetta se vaatii! Nyt jos milloinkaan minuun saa ottaa yhteytta. Sina annat minulle toivoa! Hilpille erityismaininta, KIITOS kommentistasi! Ikava on ihana asia! Mullakin on ikava. Saan kohta paikallisen SIM-kortin, joten minulta saa kysella numeroa jos tekee mieli tekstiviestilla piristaa. Postiosoite loytyy myos. Minulla on myos mahdollisuus Skypeen, joten jos rohkenet soittaa, niin juttelen ilolla! Tama on nyt aikamoista huomion hakua, mutta se on keinoni selvita.
Seuraavalla kerralla paremmissa tunnelmissa, jos Herra suo. Tama Yovo lahtee nyt mopoilemaan kotiin.
à tout à l'heure mes chéries!
torstai 4. maaliskuuta 2010
YOVO, osa 2
Aika jatkaa.
Poliisi oli jarkyttynyt kun sanoin ettei han loyda passistani viisumileimaa, koska en ole moista siihen koskaan saanut. Han pudisteli vihaisena paataan ja ajatteli varmasti etta olen aivan hullu kun kehtaan tulla hanen maahansa ilman viisumia. Han mutisi kaikenlaista jota en ymmartanyt ja sitten alkoi vaatia kutsukirjetta. Koitin selittaa hanelle etta kirje oli mahdoton hankkia ennakkoon, mutta han oli jo niin vihainen ettei jaksanut koittaa saada selvaa siita mita yritin sanoa. Osoitin etuaulaan ja sanoin etta siella odottaa mies, joka osaisi selittaa tilannetta enemman. Poliisi otti passini ja kaski hakemaan matkatavarani.
Loysin rinkkani nopeasti. Laitoin sen sivuun ja menin turvatarkastuksen portille etsimaan vastaanottajaani, Parfait Mitchaita. Loysin miehen, jonka tunnistin saamastani valokuvasta jonka olin vastaanottanut sahkopostiini meidan suunnitellessa tuloani Beniniin. Turvatarkastus valissamme esti aaneen puhumisen, mutta han tunnisti minut ja viitoin hanta tulemaan lahemmas. Parfait kaveli jaykasti luokseni (olen havainnoinut nyt myohemmin etta hanen niskansa ei liiku lainkaan), tervehdimme ja sanoin hieman hataisesti etta viisumin kanssa on tullut ongelma. Siina vaiheessa poliisi ryntasi taakseni ja huusi minut takaisin hanen luukulleen.
Huomasin etta poliisia seurasi myos pitka vaalea mies. Luukulla selvisi etta han on ranskalainen ja samassa tilanteessa kanssani. (Nain myohemmin ajateltuna on valtava ihme etta kaksi samalla lennolla ollutta tulevat maahan laittomasti.) Polliisi oli aivan raivoissaan meista. Han huusi uudestaan ja uudestaan ettei ole mahdollista tulla maahan ilman viisumia. Mina ja ranskalainen pahoittelimme kerta toisensa jalkeen ja anoimme armoa. Sita ei talta miehelta tullut. Parfait oli myos saavuttanut taka-aulan ja kyseli varovaisesti tilanteesta, mutta vastaukseksi saimme etta meidan on palattava lentokoneeseen laukkuinemme. Han kaski hakemaan laukut ja seuraamaan hanta. Parfait mumisi jotakin ja lahti kavelemaan ulos hallista. Luulin hanen sanoneen etta seuraa minua, joten sen sijaan etta olisin seurannut poliisin ohjeita, lahdin seuraamaan Parfaitia rinkkaani perassa raahaten.
Paasin ihmeellisesti turvatarkastuksesta lapi turvamiesten katsellessa hieman hammentyneina tassa vaiheessa jo hyvin hikista ja itkuista suomalaista, joka jai pyorimaan etuaulaan. Koitin etsia Parfaitia, mutten nahnyt hanta missaan. Jain odottamaan pylvaan viereen. Pian ahdistava mies alkoi pyytaa minua autoonsa. En ehtinyt montaa kertaa kieltaytya kun kuulin turvatarkastuksesta poliisin huudot, jotka kaskivat epauskossa "karkauksestani" palaamaan lentokoneeseen. Seurasin hanta vasten tahtoani. Kasimatkareppuni oli selassa, yhdessa kadessa oli kangaskassi kenkineni ja toisessa kadessa raahasin tassa vaiheessa aivan liian painavaa rinkkaa. Loméssa oli kuulutettu lampotilaksi 29 (kello 3 yolla), mutta nyt tuntui paljon paljon kuumemmalta.
Katsoin uudelleen ja uudelleen olkani yli nahdakseni Parfaitin, mutta poliisi kaski seuraamaan. Lahestyin jo ovea, joka johti lentokoneelle ja ranskalainen mies kulki edellani. Koitin kaikin tavoin hidastella, mutta lopulta olin ulkona. Poliisi oli oikeasti viemassa meita takaisin lentokoneeseen! Hata ei kuulu luonteeseeni, mutta nyt sita ei pidatellyt enaa mikaan. Taydellisen lakoamisen esti se, etta huomasin koneen ovien jo sulkeutuneen. Sisaanpaasy oli mahdoton. Poliisi koitti saada koneeseen yhteytta mutta kun joku juoksuratahenkilokuntalainen kysyi mita han tahtoi poliisi joutui palaamaan kanssamme sisalle ja hyvaksymaan sen ettei lentokone millaan voi vieda meita takaisin Casablancaan.
Han kaveli edellamme nopeasti ja huusi monta kertaa seuraamaan. Paadyimme etuaulassa sijaitsevaan pieneen poliisikoppiin. Saapumisemme heratti kolme nukkuvaa poliisia ja he joutuivat tekemaan tilaa meille. Koppi haisi, mutta olin vihdoin paikoillani ja paasin kunnolla rukoilemaan ja hieman kokoamaan ajatuksia. Meita kaskenyt poliisi ei jaanyt koppiin, joten minulla ei ollut aavistustakaan siita mita oli tekeilla. Rukoukseeni vastattiin nopeasti, silla nain Parfaitin lasioven ulkopuolella silmani avattua. Hymyilin kiitollisena ja nyokkasin myonteisen vastauksen Parfaitin cava-huulioon. Lentokenttaepisodin lopusta en ymmarra vielakaan paljoa, mutta Parfait oli ilmeiesti hakenut jonkun auttamaan ja taman enkelini avulla paasin vapaaksi.
Poliisi ja minun pelastaja-mieheni keskustelivat jossain kopin ulkopuolella, poliisi palasi ja pyysi tayttamaan uuden maahantulolomakkeen. Taytettyani paperin taysin hammentyneena han leimasi sen ja sanoi etta voin lahtea. Passini jai poliisille, mutta olin huojentunut etta paasin ulos, autoon ja yon lampimaan tuuleen. Tilanne oli yhtakkia nopeasti ohi ja olin matkalla uuteen kotiini.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
YOVO, osa 1
Viisi ja puoli paivaa paahdetta, piilotettuja kyyneleita, puhumattomuutta, liian vahvoja makuja seka likaa ja tassa olen, vihdoin kirjoittamassa sinulle Afrikasta. Tarkemmin Beninin Somén yliopiston kampukselta. Talla hetkella on hyvin helpottunut olo. Puolisen tuntia sitten puhuin aidilleni muutaman minuutin ajan ja sisaltani purkautui valtava tunnemoykky, jota on mahdoton purkaa ranskaksi ihmisille, joita en tunne ja joiden kulttuuri on minulle ennaltaan taysin tuntematon. Kiitos siis itsestasi, joka olet minulle henkireika juuri nyt. Syy siihen etten ole aikaisemmin paivittanyt blogiani ei suinkaan ole nettiin paasemattomyys, vaan pikemminkin oma ujouteni. Asun kodissa jossa on kannettava tietokone ja prepaid nettitikku, muttei juoksevaa vetta eika jatkuvaa sahkoa. Afrikka on siis saavuttanut tajuntani ja olen nyt vasta alkanut ymmartaa mita saattaa tarkoittaa taalla kaksi kuukautta asuminen.
Saavuin Beniniin aikaisin torstaiaamuna, kahden ja kolmen valilla paikallista aikaa(GMT+1). Royal Air Marokon koneesta poistuessa en ollut sataprosenttisen varma olenko oikeassa maassa. Kone oli tehnyt valilaskun Loméen (naapurimaa Togon paakaupunki, jossa Jean-Philippe Taizésta asuu) ja jatkoi Beninin Cotonousta ilmeisesti viela eteenpain, koska minun astuessa ulos, koneeseen jai viela matkustajia. Hammennyksesta huolimatta olin tyytyvainen paastessa perille. Suurta intoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vasymys ja kuumuus saivat toimimaan mekaanisesti. Seurasin muita matkustajia lentokentan "taka-aulaan", jossa taytin maahantulolomakken ja astuin poliisille johtavaan jonoon. Paastessani luukulle asti ojensin tanakalle poliisille passini, jonka valissa oli juuri tayttamani virallisuus. Poliisimies tarkasti lapun, passini etusivun ja alkoi etsia viisumileimaa. Siina vaiheessa pidatin hengitystani ja rukoilin. Olin lahtenyt Markosta lopulta ilman viisumia koska tarvitsemani kutsukirje oli mahdoton hankkia ilman lasnaoloani. (En ymmarra miksi, mutta silla ei ole nyt enaa mitaan valia.) Nyt poliisi selasi, uudestaan ja uudestaan loytamatta leimaa. Hanen katseensa noustessa passista minuun tiesin jo ettei han ollut aivan tyytyvainen.
(Jatkan myohemmin. Nyt on jatkettava paivaa perheeni tahtiin. Olen turvassa, mutta rukoustasi pyydan edelleen. Olisi myos ihana kuulla sinusta vahan jotakin. Kaikki yhteydenpito on talla hetkella suurta siunausta! Olet rakas!)
Saavuin Beniniin aikaisin torstaiaamuna, kahden ja kolmen valilla paikallista aikaa(GMT+1). Royal Air Marokon koneesta poistuessa en ollut sataprosenttisen varma olenko oikeassa maassa. Kone oli tehnyt valilaskun Loméen (naapurimaa Togon paakaupunki, jossa Jean-Philippe Taizésta asuu) ja jatkoi Beninin Cotonousta ilmeisesti viela eteenpain, koska minun astuessa ulos, koneeseen jai viela matkustajia. Hammennyksesta huolimatta olin tyytyvainen paastessa perille. Suurta intoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vasymys ja kuumuus saivat toimimaan mekaanisesti. Seurasin muita matkustajia lentokentan "taka-aulaan", jossa taytin maahantulolomakken ja astuin poliisille johtavaan jonoon. Paastessani luukulle asti ojensin tanakalle poliisille passini, jonka valissa oli juuri tayttamani virallisuus. Poliisimies tarkasti lapun, passini etusivun ja alkoi etsia viisumileimaa. Siina vaiheessa pidatin hengitystani ja rukoilin. Olin lahtenyt Markosta lopulta ilman viisumia koska tarvitsemani kutsukirje oli mahdoton hankkia ilman lasnaoloani. (En ymmarra miksi, mutta silla ei ole nyt enaa mitaan valia.) Nyt poliisi selasi, uudestaan ja uudestaan loytamatta leimaa. Hanen katseensa noustessa passista minuun tiesin jo ettei han ollut aivan tyytyvainen.
(Jatkan myohemmin. Nyt on jatkettava paivaa perheeni tahtiin. Olen turvassa, mutta rukoustasi pyydan edelleen. Olisi myos ihana kuulla sinusta vahan jotakin. Kaikki yhteydenpito on talla hetkella suurta siunausta! Olet rakas!)
Tilaa:
Kommentit (Atom)