vankeudesta vapauteen?

Tiesitko etta Beninissa on ilmastoituja taloja? Tiesitko etta jotkut taalla kayttavat vessapaperia ja kayvat oikeassa suihkussa? Tiesitko etta paivan voi viettaa uima-altaalla ja illan rantabileissa? Tiesitko etta taloudenhoitaja pesee pyykin (koneessa) ja etta ruoka ilmestyy kotonakin tilauksesta? Tiesitko etta Jumalalla on mieleton huumorintaju?

Olen juuri kuvaillut sinulle uuden kotini. Tama tosin vaatii hieman pohjustusta.

Hajosin aivan taysin torstai-iltana jutellessa aidille puhelimessa. Ensimmaista kertaa en jaksanut enaa olla rohkea tai jarkeva. (Onkin aika ihmeellista miten kauan olen jaksanut pitaa vahvaa minaani kasassa!) Olin kotona kahdestaan Rifatin kanssa ja puhelun alussa olin viela aika rauhallinen. Selitin paivan kulkua ja sita miten arsytti Parfaitin pieni pompottelu, jonka myota olin turhaan odottanut toimistolla kolme merkityksetonta tuntia, joiden jalkeen (maksettuani zem-kuskeille matkoista) palasin sinne mihin olisin voinut jo alunperin jaada. Pienen arsyyntymisen lisaaminen valtavaan painekattilaani, jossa jo ennestaan pahaenteisesti keittyi itse-epailys, valtava hammennys, suru ja pettymys, tuotti ennalta-arvattavan purkauksen, joka siina hetkessa tuntui arvaamattomalta ja todella pahalta.

Epatoivo paasi ensimmaista kertaa taysin valloilleen, eika sita nayttanyt pysayttavan mikaan. Itkin ja itkin enka vielakaan ymmarra miten se kaikki oli lahes kuukauden pysynyt sisallani. Aiti lopetti puhelun sanoen etta han jaisi
muutaman ystavan kanssa hetkeksi kirkolle rukoilemaan, jonka jalkeen soittelisimme illalla uudelleen. Mina jain hakkaamaan paatani seinaan rukoillen aaneen ulospaasya. Jossain vaiheessa kyyneleet lakkasivat tulemasta, tunteen kuitenkaan hellittamatta. Rifat heratti minut mustasta kuplastani kysymalla seinan lapi syomistani. Sanoin voivani yrittaa syoda jotain ja nousin keittioon. Rifat seurasi pian perassani ja laittoi eteeni riisilautasen. Aloin turtuneena syoda. En muista enaa miksi, mutta lahdin kesken huoneeseeni. Sinne saapuessa kuulin puhelimeni piippaavan (vain yksi piip halyttaa puhelusta) ja huomasin etta siihen soitetaan (paikallinen sim-korttini). Vastasin hammentyneena ja hiukan ihmeteltyani tajusin etta toisessa paassa puhutaan suomea. Numero oli kuitenkin paikallinen.

"Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden
saaminen jaakoon ihmeeksi."

Suomalainen Sami esitteli itsensa ja sanoi etta han oli koittanut lahettaa minulle viikonloppuna sahkopostia. Viesti ei ollut tullut perille. Nyt aiti oli soittanut kummilleni Railille, jonka ystavalla on tuttu toissa taalla Beninissa. Sami oli siis juuri saanut tekstiviestin, jossa sanottiin etta minulla on hata. Hyvin hakeltyneena, mutta ihmeen selvasti sain esiteltya tilanteeni ja vastasin helpottuneena kysymykseen "miten voin". Sami kuunteli tarkkaan ja kertoi hiukan itsestaan ja tyostaan taalla. Han esitti myos avoimen tarjouksen. Hanen talossaan on tyhjillaan erillinen asunto, jonne olen tervetullut asumaan jos tilanteeni niin vaatii.

Olen aina uskonut ihmeisiin ja olen monta kertaa kokenut miten huumorilla Jumala elamaani vaikuttaa, mutta tama on ensimmainen kerta kun puolen tunnin sisalla hajoan, huudan taysin epatoivoissani etta Herra paastaa minut tasta kamalasta tilanteesta pois ja Han, hetkeakaan odottamatta, vastaa hataani ja poistaa murheeni. Jumalan rakkaus on kiistamaton totuus.

Sanoin Samille etta minun taytyy jutella Parfaitille asiasta ja koitin samalla myos selvittaa hanen valtavaa vastuunkantoaan minusta, mutta sanoin myos etta otan kylla tarjouksen vastaan ja lahden kun saan kuvion selvitettya perheeni kanssa. Sovimme soittelevamme myohemmin. Soin riisini, valitin aidille uskomattoman ihmeuutisen ja kavin tanssien nukkumaan.

Tama laulu korvissani (kannattaa loytaa jostain kuunneltavaksi, paaset suoraan paahani ja illan tunnelmaan) nukahdin hyvin uupuneena ja valtavan ihmeen kokeneena.

"Slow down, you're moving too fast. You've got to make the morning last. Just kickin' down the cobbel stones, lookin' for fun and feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.

Hello lamp post, what you knowin'? I've come to watch your flowers growin'. Aint you got no rhymes for me? Doot-in' doo-doo, feelin' groovy. Badada daadaa daadaa feelin' groovy.

I've got no deeds to do, no promises to keep. I'm dappled and drowsy and ready to sleep. Let the morning time drop all it's petals on me. Life, I love you! All is groovy."

Simon & Garfunkel, Feelin' Groovy


Seuraava aamu toi maanpinnan takaisin jalkojeni alle. Teralehdet ja Badada daadaat katosivat hataisella sangysta hatkahtamisella kohti vessaa. Kello oli vahan yli kuusi. Olin jo puolitoista viikkoa karsinyt lievasta vatsapoposta, mutta nyt se paheni ensimmaista kertaa hataiseksi. Olin ottanut matkaan mukaan laaketta, jonka kayttoohjeet luin nyt nopeasti kerraten ja niiden kehoituksen myota nielaisin kaksi pilleria, joiden pitaisi saada keho tasapainoon. Sen sijaan etta olisin voinut jatkaa rauhassa unta jouduin hetkessa uudelleen vessaan ja talla kertaa kaikki eilen syomani paasi esteetta ulos oksennuksena. Ensimmaisen kohtauksen lakattua raahauduin olohuoneeseen, jossa Anne-Marie lapsineen tekivat lahtoa kouluun. Kerroin pahasta olostani ja sanoin etten voi tehda tanaan mitaan. Anne-Marie sanoi lahtevansa nyt, mutta palaisi pian takaisin. Mina romahdin sankyyn ja koitin nukahtaa.

Jossain vaiheessa oli alkanut sataa. Anne-Marie heratteli minua syomaan jotakin. Koitin kaakaoista energiajuomaa, jota lapset litkivat leivan kanssa aamiaiseksi. En paassyt pintaa pidemmalle kun olin taas vessassa. Koko aamu meni ravatessa sangysta vessaan. Nukahtelin ja koitin juoda vetta, mutta olo oli kaikin puolin surkea. Puhuin Anne-Marielle sairaalaan menosta, mutta kun han sanoi etta voisin milloin vain lahtea Cotonouhun mopolla, soitin Samille. Kuntoni oli niin huono, etta oli vaikea istua. En ymmarra miten olisin voinut matkustaa metriakaan mopolla. Sami sanoi voivansa tulla toitten jalkeen hakemaan minua. Paatin siis odottaa iltapaivaan.

Odotellessa nukuin hyvin katkonaisesti ja valvetilassa koitin pakkailla tavaroitani. En ole koskaan ennen kokenut pakkaamista noin vaativana tehtavana! Voimat loppuivat viiden minuutin jalkeen ja oli pakko palata sankyyn. Tassa "lahtoani" tehden Anne-Marie soitteli myos Parfaitille ja paivitti hanta aikeistani. Anne-Marie huomautti minulle etta ennen lahtoani, Parfaitin taytyy tavata Sami. Kovin aktiivinen Anne-Marien lasnaolo ei kuitenkaan hoipertelussani ollut. Han antoi minun rauhassa retkottaa sangyllani (ja lattialla, kun joskun sanky tuntui hohkavan kuumuutta), enka usko etta han ymmarsi kuinka sairas olin. En jaksanut valittaa (pisteet kaikkien a-kirjainten paalla). Odotin vain Samin saapumista.

Neljan aikaan tuli Samin viimeinen ajo-ohjekysely ja kerasin olemattomat voimani pakatakseni rinkkani loppuun. Lopulta sain kaiken kasaan ja koitin valmistautua automatkaan tankkamalla jotain sisaani. Yritin juoda energiajuoman lopun. Samalla sanoin ovensuussa torkkuvalle Anne-Marielle Samin saapuvan pian. Etsiessani kenkiani ulkoa, ollen ensimmaista kertaa koko paivan aikana "kunnolla" jalkeilla, tunsin ettei se energiajuoman loppukaan pysy sisalla ja riensin puskaan. Pian sen jalkeen kattelin hyvin vaaleaa ja siistia maanmiestani, nayttaen itse aivan hirvealta.

Lahto ei tapahtunut nopeasti. En yllattynyt enka turhautunut. Olen myos hyvin kiitollinen Samin rauhallisuudesta ja karsivallisyydesta. Odotellessamme Parfaitin kotiinpaluuta (tunnin verran), istuimme olohuoneessa Anne-Marien jatkaessa paivaunia Prynellen kanssa. Koitin tarkentaa tilannettani ja Sami tarkensi omaansa. Keskustelu oli ihanan rentoa ja helppoa vaikka tilanne olikin kaikessa kummallisuudessaan hankalahko. Parfaitin astuessa pihaan rukoilin mutkatonta selvittelya ja armoa Samille. En osannut ollenkaan arvioida minkalainen kuulustelu tasta kehkeytyisi. Nyt voin kuitenkin hyvin ylpeana sanoa etta selvisimme kaikki tilanteesta uskomattoman hyvin. Sami, kaikessa ystavallisyydessaan, vastasi Parfaitin kaikkiin kysymyksiin ja taidolla selvitti meidat puolen tunnin sisalla ulos. Han, kasin kirjoitetun lapun voimin (varustettu myos minun allekirjoituksellani), on nyt "sitoutunut" minun loppuajan majoituksesta. Kattelin Parfaitia pitkaan, halasin Anne-Marieta ja pahoittelin ikavaa lahtoani ja vakuutin hammastyneelle Rifatille etta tulen viela kylailemaan ennen matkan jatkamista. Sitten astuin ilmastoituun autoon ja hengahdin.

Oloni oli sen verran kasassa etten mennyt sairaalaan. (Nain myohemmin tarkasteltuna se oli varmaan fiksu paatos, silla en tieda miten hyvin suomalainen ajokorttini olisi kelvannut Nigeriassa matkustavan passini sijaiseksi.) Saavuimme seitseman aikaan Samin talolle. Oven avasi porttivahti ja vastassa oli aikamoinen lukaali uima-altaineen. Esittelykierroksen jalkeen istuin Samin seuraksi olo-huoneen sohvalle. Seuraamme liittyi pian sveitsilainen (tai ilmeisesti italialainen, Sveitsissa asuva) kaunotar suunnittelemaan seuraavan illan syntymapaivajuhlan ruokalistaa. Sami ja hanen ystavansa viettaisivat seuraavana iltana yhteisjuhlaa. Naureskelin itsekseni avaruuteen hyppyani, tai avaruudesta takaisin paluutani. Vedettomasta ja sahkottomasta, kuumasta sairashuoneestani saavuin ilmastoituun luksusasuntoon (uima-altaalla ja sen hoitajalla, porttivahdilla ja taloudenhoitajalla varustettuna) keskelle syntymapaivabileiden aivoriihta.

Alkupalan, paaruuan ja jalkiruuan selvittya Sami lahti viemaan kaunotarta kotiin. Tassa valissa mina livahdin omaan asuntoyksikkooni, joka sijaitsee Samin autokatoksen ylakerrassa. Avara, kylpyhuoneellinen ja parvellinen asuntoni on mieleton! Yolla ei tarvitse enaa herata siihen etta tyyny haisee hiesta pahalta silla saan nappia painamalla valita lampotilani. Paivalla voin lahtea 30 sentin mopolla minne tahansa Cotonouhun tai jaada talolle lepailemaan. Ruokaa ei tarvitse ostaa tai tehda, silla taloudenoitaja laittaa paivittain sita mita listaan kirjoittaa. Pyykki ja kaikki siivoaminen ovat myos tyontekijoiden reviiria.

Tilanteeseen voi suhtautua monella tavalla. Tamanlainen elitistielama on minulle ennenkuulematonta ja siihen tormaaminen kehitysmaassa herattaa paljon ajatuksia. En voi (enka tahdo) kuitenkaan olla muuta kuin kiitollinen ja onnellinen tasta kaikesta. Sain kokea kolme hyvin opettavaa ja ihmeellista viikkoa Beninilaisessa perheessa. Nyt saan kokea kolme viikkoa luksuselamaa, johon tuskin tulen koskaan tormaamaan tulevaisuudessani (ellei Alexista tule joku superministeri). Fyysinen ja henkinen huonovointisuuteni ajoi minut noyrtymaan kaikin puolin heikoksi ja kun Jumala nain suoraan asetti minut Samin huostaan, en aio tonkia tilanteen "epakohtia". Matkallani on jo ollut tapana avartaa maailmaani, miksei toiseenkin suuntaan?

Lauantaina osallistuin vahan juhlaruuan valmistamiseen (n. kymmenpaisen joukon kanssa, johon sisaltyi kaksi beninilaista kokkia), mutta heikon kuntoni myota pidatyin illalla seinakukkaseksi. Livahdin viinin, shampanjan ja puheensorinan miellyttavasta kuplasta omaan ylakerran soppeeni hyvissa ajoin. Sita ennen koin mukavia kohtaamisia mm. ruotsalaisen, tanskalaisen ja new yorkilaisen nuoren naisen kanssa. Eilen ei tapahtunut mitaan, joka oli hyvin tervetullutta. Tanaan nukuin myos pitkaan ja noustuani hain kuplallisen juoman (ainoa asia joka antaa riittavasti energiaa) jaakaapista ja lahdin tanne vahan matkan paahan purkamaan. Nyt olisi tarkoitus etsia kauppa, josta koitan loytaa jotain mika pysyisi sisalla. En ole oksentanut perjantain jalkeen, mutta heikko olo on pysynyt ylla ja olen edelleen selkeasti sairas. Sydan tykyttaa pienestakin energiankulutuksesta ja vessassakaynti on tiheaa. Koitan ehka keittaa perunaa ja porkkanaa. Mustikkakeitto olisi ihanaa, mutta pitaa ehka tyytya pahoihin limsoihin. Olosuhteet ovat kuitenkin kaikin puolin puoltamassa parantumistani, ettei tarvitse olla huolissaan. Kylla tasta taas kivutaan.

Nyt tuli todella pitka teksti, mutta en kylla voinut jattaa sanaakaan sanomatta. On ihanaa myontaa etten pystynyt elamaan noin suuren paineen alla ja etta olen suurenmoisen kiitollinen tasta uskomattomasta kaanteesta. Nyt koitan saada vahan massaa takaisin ja nautin uudenlaisesta elamasta! Mika seikkailu!