On pakko kuitata viela nopeasti tasta illasta ennen kuin menen nukkumaan. Saan vahan ajatuksia ulos. Paco (ika tuntematon, nayttaa nelikymppiselta) haki minut kuudelta ja vei naapurikaupunkiin seurakunnan tilaisuuteen. Pam - vastassa oli tavallisia espanjalaisia ylistamassa alyttoman aanekkaan bandin johdattamana. Seurakunta oli ilmeisesti helluntailainen. Koko illan istuin vakavana ja koitin saada selkoa opetuksesta, johon sain tulkin. Tulkkinani toimi Lontoossa asunut latinalais-amerikkalaisverinen mies, joka ei osannut tarkkaan sanoa mista oli kotoisin (epamaarainen persoona muutenkin).
Illan jalkeen menimme isolla porukalla ostoskeskukseen syomaan (tai he menivat, koska Burger King ei kuulu ruokavaihtoehtoihini) ja jouduin pitkasta aikaa sosiaaliseen paineeseen olla iloinen ja pirtea. Se tuntui kamalalta. Yhtakkia olin ihmisten seurassa, jotka keskittyivat hauskanpitoon, ulkonakoon ja small talkiin. Annoin itsestani varmaan uskomattoman yrmean kuvan! En jaksanut hymyilla, koska en missaan nimessa tahtonut olla siella ostoskeskuksessa. En jaksanut jutelle, koska vain yksi ymmarsi minua (ja tama yksi oli hieman eri maailmasta kuin mina, nain kiltisti sanottuna) ja energiaa ei ollut alkaa kysya kysymyksia tulkin kautta, kysymyksia, joiden vastauksia en kuitenkaan muistaisi myohemmin. Joten odotin kunnes lahdimme (minun takiani aikaisin), istua kokotin autossa hiljaa, enka maininnut etta se mihin minut jatettiin, oli vaara paikka, ja kavelin tahan purkamaan.
Olipa outo kokemus. Muslimien kanssa elaminen tuntuu hyvalta ja kotoisalta, mutta kristittyjen seura tuntuu ahdistavalta ja teennaiselta. Herra auta ymmartamaan ja rakastamaan kaikkia taalla, seka muslimeja etta tiukkoihin farkkuihin pukeutuvia, kovaan aaneen Sinua ylistavia nuoria. Auta ymmartamaan.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
lauantai 30. tammikuuta 2010
Puhumattomana opetuslapsena
Voi tata oppimisen tahtia! Almeria on jannittava enka tieda mista aloittaa. Alusta ilmeisesti.
Pedro toi minut tanne keskiviikkona. Ajoimme tanne reilut kaksi tuntia, ensin Granadasta etelaan rannikolle ja siita rantaa pitkin Almeriaan. Matka oli upea! Valimeri aaltoineen, kielekkeet rannoilla (joiden paalla tiet usein kulkivat) ja vuoret. Niita on niin paljon. Matkalla ajoimme suuren vihannes- "kasvimaan" lapi. Hehtaareittain valkoisella muovilla paalystettyja valtavia ristikoita (ei esteettisin rantanakyma, mutta ilmeisesti tuottoisa). Niiden lapi ajaminen kesti n. puoli tuntia. Nyt tiedan mista Suomeen tuodaan tomaattia, paprikaa ja kurkkua!
Saapuessa Almeriaan haimme ensin kymmenisen laatikollista (ajoimme valtavaa pakettiautoa) vihanneksia jaettavaksi kirpputorille (katutasoinen autotalli, jonne on tuotu vaatteita jaettavaksi). Siella meita odottikin jo paljon naisia, jotka olivat kuulleet vihanneksista ja ne katosivat viidessa minuutissa. Kirpputorilla kay enimmakseen arabinaisia, koyhien perheiden aiteja, mutta espanjalaisia ns. mustalaisia myos. Vihannesten viemisen jalkeen Pedro vei minut asunnolle, jossa nyt asun. Matkalla (kavellessa pienia sokkeloisia mukulakatuja) han esitteli paikallisia luotettavia ihmisia mm. rautakaupasta, ruokakaupasta, kahvilasta ja karkkikaupasta. Nyt jos tulee jokin ongelma, tiedan kenen puoleen voin kaantya. En tosin tieda mita sanon, koska kielimuuri on valtava. "Hola" ja "Hasta luego" alkavat jo sujua, mutta enimmakseen tyydyn vain hymyilemiseen ja poskisuudelmiin. Taizéssa alkanut hiljaisuus jatkuu siis :).
Asunto sijaitsee samalla alueella kuin kirpputorikin. Kadut ovat todellisia sokkeloita, mutta tunnelma on mahtava! Pikkukaupat, pyykit parvekkeilla, aamun tori ja ihmisten ystavallisyys ymparoivat minut kuin siunaus. Tama vanha kaupunki oli aikoinaan taysin arabien asuttamaa ja heita on taalla edelleen paljon. Arabit ovat ilmeisesti enimmakseen Marokosta muuttaneita, mutta harva silti puhuu ranskaa. Taalta loytyy myos entinen juutalaiskortteli ja asun aivan sen lahella. Asunto on pienella kadulla, jonka seinaan on maalattu suuri risti (joka nayttaa aika vanhalta). Koti on taas loytynyt. Asunnossa minulla on oma huone (iso sanky, paljon peittoja ja vaatekomero) mutta keittion, vessan ja olohuoneen jaan paikallisen Anan ja hanen 5-vuotiaan tyttaren kanssa. Naen heita harvoin koska rytmimme ovat niin erilaiset. Maanantaina tanne saapuu toinen suomalainen, Mari, joka tulee myos asumaan meidan kanssa. Odotan jo hanen saapumistaan!
Heti keskiviikkona Pedro ja mina soimme arabinaisen Hajiban perheen (Hajiba ja nelja suht aikuista lasta) kotona. Sukelsin suoraan arabitapoihin marokkolaisen ruuan ja sen syomisperinteiden myota. Se oli ihanaa! Aivan ensimmaisen haukkauksen soin vasemmalla kadella, mutta sen jalkeen olen osannut valita kateni varovaisemmin. Ja ruoka on maistunut (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Hajibasta kerron lisaa erikseen. Hanesta on paljon sanottavaa!
Keskiviikkoiltana Pedro, Paco, Hajiban poika Tsofi ja mina ajoimme Almerian uudempaan kaupunginosaan, jossa on vuokrattu varastotila taynna ruokaa. Pedro naytti miten ruokakassi pakataan ja ryhdyimme tyohon. Vihreaan kassiin laitetaan riisia, jauhoja, sokeria, kaksi pussia pastaa (spagettia, couscousia, makaronia tai nuudeleita) ja juustoa. Tata ketjua jatkoimme iltaan asti, jonka jalkeen olin aivan uupunut. Asunnolle paastessa peseydyin ja kaaduin sankyyn nukahtaen heti. Seuraavana paivana pakkaaminen jatkui, talla kertaa isompiin sakkeihin, joihin laitettiin keskiviikkona pakattujen kassien lisaksi kuusi litraa maitoa, kaksi litraa mehua, litra kaakaota ja kinuskikastiketta seka laatikollinen kekseja. Pakkasimme kunnes tila loppui. Ensi viikolla alkaa jakaminen. Tama on siis tyoni taalla. Yksinkertaista, fyysista ja oikein sopivaa.
Pedro palasi eilen Granadaan jattaen minut tanne lepaamaan muutamaksi paivaksi ennen jakamisen aloittamista. Hajiba toivotti minut tervetulleeksi kotiinsa syomaan joka paiva ja sen kutsun myota olen saanut kokea todella paljon! Olen aivan sanaton kaikesta siita hyvyydesta jota olen saanut vastaanottaa. Ja kaikki tama lahes ilman puhetta. Pedro on pyytanyt rukoilla pelastusta naiden ihmisten puolesta ja sen teen. On kamalaa ajatella etta Hajiba ja hanen upeat lapsensa ovat matkalla kuolemaan. Rukoilkaa Hajiban puolesta!
Nettiaika alkaa loppua, mutta uskon etta paasen kirjoittamaan nyt paljon useammin. Huomenna kerron Hajibasta, hanen hymystaan ja ruuanlaitostaan. Tanaan on viela tiedossa seurakuntanuorten illanvietto, jonne Paco vie minut kuudelta. Vahan jannittaa, mutta enkohan selvia. Voisin huomenna koittaa laittaa tanne muutamia kuvia, katsotaan onnistuuko. Olen Almeriassa ainakin viela ensi viikon. Sitten toivon etta maanantaina tai tiistaina paasen jatkamaan Marokkoon. Riippuu hiukan Pedrosta, rukoillaan etta onnistuu. Elama taalla on arvaamatonta ja jannittavaa. Arabian osaaminen auttaisi paljon :)! Rukoilkaa paljon. Nyt on kaikki hyvin, mutta huomisesta ei koskaan tieda.
Hasta luego amigos!
Pedro toi minut tanne keskiviikkona. Ajoimme tanne reilut kaksi tuntia, ensin Granadasta etelaan rannikolle ja siita rantaa pitkin Almeriaan. Matka oli upea! Valimeri aaltoineen, kielekkeet rannoilla (joiden paalla tiet usein kulkivat) ja vuoret. Niita on niin paljon. Matkalla ajoimme suuren vihannes- "kasvimaan" lapi. Hehtaareittain valkoisella muovilla paalystettyja valtavia ristikoita (ei esteettisin rantanakyma, mutta ilmeisesti tuottoisa). Niiden lapi ajaminen kesti n. puoli tuntia. Nyt tiedan mista Suomeen tuodaan tomaattia, paprikaa ja kurkkua!
Saapuessa Almeriaan haimme ensin kymmenisen laatikollista (ajoimme valtavaa pakettiautoa) vihanneksia jaettavaksi kirpputorille (katutasoinen autotalli, jonne on tuotu vaatteita jaettavaksi). Siella meita odottikin jo paljon naisia, jotka olivat kuulleet vihanneksista ja ne katosivat viidessa minuutissa. Kirpputorilla kay enimmakseen arabinaisia, koyhien perheiden aiteja, mutta espanjalaisia ns. mustalaisia myos. Vihannesten viemisen jalkeen Pedro vei minut asunnolle, jossa nyt asun. Matkalla (kavellessa pienia sokkeloisia mukulakatuja) han esitteli paikallisia luotettavia ihmisia mm. rautakaupasta, ruokakaupasta, kahvilasta ja karkkikaupasta. Nyt jos tulee jokin ongelma, tiedan kenen puoleen voin kaantya. En tosin tieda mita sanon, koska kielimuuri on valtava. "Hola" ja "Hasta luego" alkavat jo sujua, mutta enimmakseen tyydyn vain hymyilemiseen ja poskisuudelmiin. Taizéssa alkanut hiljaisuus jatkuu siis :).
Asunto sijaitsee samalla alueella kuin kirpputorikin. Kadut ovat todellisia sokkeloita, mutta tunnelma on mahtava! Pikkukaupat, pyykit parvekkeilla, aamun tori ja ihmisten ystavallisyys ymparoivat minut kuin siunaus. Tama vanha kaupunki oli aikoinaan taysin arabien asuttamaa ja heita on taalla edelleen paljon. Arabit ovat ilmeisesti enimmakseen Marokosta muuttaneita, mutta harva silti puhuu ranskaa. Taalta loytyy myos entinen juutalaiskortteli ja asun aivan sen lahella. Asunto on pienella kadulla, jonka seinaan on maalattu suuri risti (joka nayttaa aika vanhalta). Koti on taas loytynyt. Asunnossa minulla on oma huone (iso sanky, paljon peittoja ja vaatekomero) mutta keittion, vessan ja olohuoneen jaan paikallisen Anan ja hanen 5-vuotiaan tyttaren kanssa. Naen heita harvoin koska rytmimme ovat niin erilaiset. Maanantaina tanne saapuu toinen suomalainen, Mari, joka tulee myos asumaan meidan kanssa. Odotan jo hanen saapumistaan!
Heti keskiviikkona Pedro ja mina soimme arabinaisen Hajiban perheen (Hajiba ja nelja suht aikuista lasta) kotona. Sukelsin suoraan arabitapoihin marokkolaisen ruuan ja sen syomisperinteiden myota. Se oli ihanaa! Aivan ensimmaisen haukkauksen soin vasemmalla kadella, mutta sen jalkeen olen osannut valita kateni varovaisemmin. Ja ruoka on maistunut (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Hajibasta kerron lisaa erikseen. Hanesta on paljon sanottavaa!
Keskiviikkoiltana Pedro, Paco, Hajiban poika Tsofi ja mina ajoimme Almerian uudempaan kaupunginosaan, jossa on vuokrattu varastotila taynna ruokaa. Pedro naytti miten ruokakassi pakataan ja ryhdyimme tyohon. Vihreaan kassiin laitetaan riisia, jauhoja, sokeria, kaksi pussia pastaa (spagettia, couscousia, makaronia tai nuudeleita) ja juustoa. Tata ketjua jatkoimme iltaan asti, jonka jalkeen olin aivan uupunut. Asunnolle paastessa peseydyin ja kaaduin sankyyn nukahtaen heti. Seuraavana paivana pakkaaminen jatkui, talla kertaa isompiin sakkeihin, joihin laitettiin keskiviikkona pakattujen kassien lisaksi kuusi litraa maitoa, kaksi litraa mehua, litra kaakaota ja kinuskikastiketta seka laatikollinen kekseja. Pakkasimme kunnes tila loppui. Ensi viikolla alkaa jakaminen. Tama on siis tyoni taalla. Yksinkertaista, fyysista ja oikein sopivaa.
Pedro palasi eilen Granadaan jattaen minut tanne lepaamaan muutamaksi paivaksi ennen jakamisen aloittamista. Hajiba toivotti minut tervetulleeksi kotiinsa syomaan joka paiva ja sen kutsun myota olen saanut kokea todella paljon! Olen aivan sanaton kaikesta siita hyvyydesta jota olen saanut vastaanottaa. Ja kaikki tama lahes ilman puhetta. Pedro on pyytanyt rukoilla pelastusta naiden ihmisten puolesta ja sen teen. On kamalaa ajatella etta Hajiba ja hanen upeat lapsensa ovat matkalla kuolemaan. Rukoilkaa Hajiban puolesta!
Nettiaika alkaa loppua, mutta uskon etta paasen kirjoittamaan nyt paljon useammin. Huomenna kerron Hajibasta, hanen hymystaan ja ruuanlaitostaan. Tanaan on viela tiedossa seurakuntanuorten illanvietto, jonne Paco vie minut kuudelta. Vahan jannittaa, mutta enkohan selvia. Voisin huomenna koittaa laittaa tanne muutamia kuvia, katsotaan onnistuuko. Olen Almeriassa ainakin viela ensi viikon. Sitten toivon etta maanantaina tai tiistaina paasen jatkamaan Marokkoon. Riippuu hiukan Pedrosta, rukoillaan etta onnistuu. Elama taalla on arvaamatonta ja jannittavaa. Arabian osaaminen auttaisi paljon :)! Rukoilkaa paljon. Nyt on kaikki hyvin, mutta huomisesta ei koskaan tieda.
Hasta luego amigos!
tiistai 26. tammikuuta 2010
Kylma koti, lammin henki
No nyt olen paassyt matkan tunnelmaan! Junamatka Granadaan oli upea! Ensin Bacelonasta Valencian kautta (meren rantaa) sisamaahan Linaresiin, jossa vaihdoin pieneen yksivaunuiseen Granada-junaan, joka sokkeloi vuorien lapi. Ah kauneus. Harmitti oikein kun yo laski, enka nahnyt Granadaan saapumista ja vuorilta poistumista, en ole edes varma poistuinko vuorilta... Huomenna naen mihin olen tullut.
Granadan juna-asemalla minua oli vastassa Pedro. Han on ensimmainen "kontaktini", jonka sain sahkopostikyselyni kautta. Pedro on naimisissa suomalaisen Pirkon kanssa ja tekee taalla Etela-Espanjassa evankeliointia avun muodossa. En viela taysin tieda mita kaikkea se apu sisaltaa ja kuinka laajaa se on, mutta eikohan kuvio ala pikkuhiljaa minullekin valjeta. Pedro ajoi minut Granadan keskustan ulkopuolelle suomalais-englantilaisen pariskunnan ja heidan pienen Samuel-poikansa kotiin. Yovyn taalla ensimmaisen yoni. Huomenna aamulla kahdeksan aikaan Pedro hakee minut jalleen ja siirrymme Granadasta kaakkoon, Almeriaan, jonne asetun auttamaan ruoka- ja vaatejakelussa. Kerron siita sitten kun tiedan enemman, nimittain Almeriaan meneminen tuli vahan yllatyksena.
Olen todella iloinen taalla olemisesta. Sain ihanan iltapalan pitkan ruuattoman paivan paatteeksi ja kohta paasen lampimien peitteiden alle nukkumaan. Espanjalaiset kodit eivat ole talvea varten varustettuja ja taalla on nyt sydantalvi, Granada kylmimmillaan. Sisalla on n. 15 astetta. Minusta oli ihanaa saada paasta nain tervetulleeksi toivotettua ulkoisesti vilpoiseen, mutta sydameltaan lampimaan Kotiin. Samuelin vauvakielella puhelu ja lelujen esitteleminen sai minut kotiutumaan hetkessa. Toivottavasti paasen taalla viela kaymaan joskus.
Huominen tuo tullessaan niin paljon, etta nyt menen unten maille ja sanon Jeesus myota. Kiitos kun olet rukoillut. Minua kannetaan vaarojen ylapuolella, tunnen sen.
Granadan juna-asemalla minua oli vastassa Pedro. Han on ensimmainen "kontaktini", jonka sain sahkopostikyselyni kautta. Pedro on naimisissa suomalaisen Pirkon kanssa ja tekee taalla Etela-Espanjassa evankeliointia avun muodossa. En viela taysin tieda mita kaikkea se apu sisaltaa ja kuinka laajaa se on, mutta eikohan kuvio ala pikkuhiljaa minullekin valjeta. Pedro ajoi minut Granadan keskustan ulkopuolelle suomalais-englantilaisen pariskunnan ja heidan pienen Samuel-poikansa kotiin. Yovyn taalla ensimmaisen yoni. Huomenna aamulla kahdeksan aikaan Pedro hakee minut jalleen ja siirrymme Granadasta kaakkoon, Almeriaan, jonne asetun auttamaan ruoka- ja vaatejakelussa. Kerron siita sitten kun tiedan enemman, nimittain Almeriaan meneminen tuli vahan yllatyksena.
Olen todella iloinen taalla olemisesta. Sain ihanan iltapalan pitkan ruuattoman paivan paatteeksi ja kohta paasen lampimien peitteiden alle nukkumaan. Espanjalaiset kodit eivat ole talvea varten varustettuja ja taalla on nyt sydantalvi, Granada kylmimmillaan. Sisalla on n. 15 astetta. Minusta oli ihanaa saada paasta nain tervetulleeksi toivotettua ulkoisesti vilpoiseen, mutta sydameltaan lampimaan Kotiin. Samuelin vauvakielella puhelu ja lelujen esitteleminen sai minut kotiutumaan hetkessa. Toivottavasti paasen taalla viela kaymaan joskus.
Huominen tuo tullessaan niin paljon, etta nyt menen unten maille ja sanon Jeesus myota. Kiitos kun olet rukoillut. Minua kannetaan vaarojen ylapuolella, tunnen sen.
Barcelonayllatys
Huoh. Onpa hyva olla koneen aaressa. Olen Barcelonassa, vaikkei pitaisi...
Lahdinkin Taizesta vasta tanaan (ma) aamulla. Sain nimittain kyydin Espanjaan!! Kolme ihanaa Katalonialaista naista veivat minut rajan yli, josta jatkoin junalla eteenpain. Ah, he olivat ihania! Taizesta lahtiessa sanoin etta juna, jolla ehdin Barcelonaan ajoissa jatkoyhteytta varten, lahtee 18.12 ja jos myohastyn siita, joutuisin olemaan Barcelonassa yon. No saavuimme oikein hyvissa ajoin Figueresiin, hyvastelimme asemalla ja otimme nauraen hauskoja valokuvia.
Lahdinkin Taizesta vasta tanaan (ma) aamulla. Sain nimittain kyydin Espanjaan!! Kolme ihanaa Katalonialaista naista veivat minut rajan yli, josta jatkoin junalla eteenpain. Ah, he olivat ihania! Taizesta lahtiessa sanoin etta juna, jolla ehdin Barcelonaan ajoissa jatkoyhteytta varten, lahtee 18.12 ja jos myohastyn siita, joutuisin olemaan Barcelonassa yon. No saavuimme oikein hyvissa ajoin Figueresiin, hyvastelimme asemalla ja otimme nauraen hauskoja valokuvia.
Heidan lahdettyaan menin aseman tiskille varmistamaan ettei junaan tarvitse maksaa lisamaksua, ei tarvinnut. Sitten ilahduksekseni huomasin lahtotaulusta etta minuutin paasta lahtee yksi juna Barcelonaan. Siispa juoksin siihen ja hengahdin helpotuksesta.
Kymmenisen minuutin kuluttua aloin kuunnella toistuvaa espanjankielista kuulutusta ja hammennyin etta Barcelona mainittiin ensimmaisena ja sen jalkeen lueteltiin litania asemia. Viimeistaan siina vaiheessa kun juna pysahtyi paateasemalleen, joka ei ollut Barcelona, tajusin etta olin mennyt vaaraan suuntaan kulkevaan junaan: olin taas Ranskassa! Aivan rajalla, mutta silti. Itketti ja raivostutti huolimattomuuteni. Kunnolla rajahdin itselleni vasta selvitettya lopullisen saapumisaikani Barcelonaan, 21.39, yhdeksan minuuttia viimeisen Granadajunan lahdettya.
Paastyani oikeaan junaan rauhotuin. Tuntui edelleen pahalta, mutta rauhotuin ja lakkasin manaamasta itseani. Kaksi tuntia sain rauhoittua ja sitten saavuin tahan yllatyskotiini. Rautatieasemalla varasin huomisaamuksi junan Granadaan ja suuntasin metroon, jolla tulin Sagrada Familialle (joka on korjauksessa ja masentavat rautakurjet ymparoivat sita). Tormasin eilen Taizessa espanjalaiseen mieheen, joka kyseli samassa poydassa istuvilta kansallisuuksia ja Taizesen tulon syyta ja kerroin vahan matkasta. Kuullessaan Barcelonasta ja siita etten ollut varma ehtisinko illan junaan, han antoi halvan hostellin nimen ja mainitsi etta se on aivan Sagrada Familian lahella. Barcelona Sants rautatieasemalla kysyin hostellista, mutta he eivat osanneet auttaa, joten lahdin suoraan metroon ja paatin kysya neuvoja lahempana maarapaikkaa.
Loysin suuren hotellin valoisan aulan aivan metroaseman lahelta ja sielta ohjattiin etsimani hostellin suuntaan. Lahdin kavelemaan, mutta kun en loytanyt mitaan kolmen korttelin paasta, kun niita piti olla vain yksi, menin takaisin. Sitten hotellitiskin nuori mies lahti viemaan minua, mutta hankaan ei loytanyt "tietamaansa" paikkaa. Palasimme jalleen kerran hotellin aulaan. Mies tarkisti netista etta hostelli on varmasti olemassa ja loysi sen kartalta, kuuden korttelin paasta. Viimeiseen loytoyritykseen lahdin yksin. Kavelin, kavelin, kavelin. Paikka oli vahan hankala loytaa, koska kylttia ei ollut, mutta kartalla oli tarkka kohta, joten osasin katsoa pimeaan ovensyvennykseen, jonka ovikellon alla luki "sant jordi hostels". 11,90, neljan hengen huone, suihku, ilmainen netti seka jaatee ja pakastepizzatarjioilu. Kylla Barcelona on ihan hyva kaupunki.
Kymmenisen minuutin kuluttua aloin kuunnella toistuvaa espanjankielista kuulutusta ja hammennyin etta Barcelona mainittiin ensimmaisena ja sen jalkeen lueteltiin litania asemia. Viimeistaan siina vaiheessa kun juna pysahtyi paateasemalleen, joka ei ollut Barcelona, tajusin etta olin mennyt vaaraan suuntaan kulkevaan junaan: olin taas Ranskassa! Aivan rajalla, mutta silti. Itketti ja raivostutti huolimattomuuteni. Kunnolla rajahdin itselleni vasta selvitettya lopullisen saapumisaikani Barcelonaan, 21.39, yhdeksan minuuttia viimeisen Granadajunan lahdettya.
Paastyani oikeaan junaan rauhotuin. Tuntui edelleen pahalta, mutta rauhotuin ja lakkasin manaamasta itseani. Kaksi tuntia sain rauhoittua ja sitten saavuin tahan yllatyskotiini. Rautatieasemalla varasin huomisaamuksi junan Granadaan ja suuntasin metroon, jolla tulin Sagrada Familialle (joka on korjauksessa ja masentavat rautakurjet ymparoivat sita). Tormasin eilen Taizessa espanjalaiseen mieheen, joka kyseli samassa poydassa istuvilta kansallisuuksia ja Taizesen tulon syyta ja kerroin vahan matkasta. Kuullessaan Barcelonasta ja siita etten ollut varma ehtisinko illan junaan, han antoi halvan hostellin nimen ja mainitsi etta se on aivan Sagrada Familian lahella. Barcelona Sants rautatieasemalla kysyin hostellista, mutta he eivat osanneet auttaa, joten lahdin suoraan metroon ja paatin kysya neuvoja lahempana maarapaikkaa.
Loysin suuren hotellin valoisan aulan aivan metroaseman lahelta ja sielta ohjattiin etsimani hostellin suuntaan. Lahdin kavelemaan, mutta kun en loytanyt mitaan kolmen korttelin paasta, kun niita piti olla vain yksi, menin takaisin. Sitten hotellitiskin nuori mies lahti viemaan minua, mutta hankaan ei loytanyt "tietamaansa" paikkaa. Palasimme jalleen kerran hotellin aulaan. Mies tarkisti netista etta hostelli on varmasti olemassa ja loysi sen kartalta, kuuden korttelin paasta. Viimeiseen loytoyritykseen lahdin yksin. Kavelin, kavelin, kavelin. Paikka oli vahan hankala loytaa, koska kylttia ei ollut, mutta kartalla oli tarkka kohta, joten osasin katsoa pimeaan ovensyvennykseen, jonka ovikellon alla luki "sant jordi hostels". 11,90, neljan hengen huone, suihku, ilmainen netti seka jaatee ja pakastepizzatarjioilu. Kylla Barcelona on ihan hyva kaupunki.
Tama on todella viihtyisa paikka! Huoneessa en ole viela kaynyt, mutta on se minkalainen tahansa, olen iloinen etta loysin tanne. Nyt on mentava suihkuun ja nukkumaan, kello tulee puoli yksi ja juna lahtee huomenna jo kahdeksalta, eli puoli seitsemalta pirahtaa kello. Saavun Granadaan kahdeksalta illalla, eli pitka paiva tulossa!
Kiitos Isa huolenpidostasi.
Buenas noches!
Kiitos Isa huolenpidostasi.
Buenas noches!
lauantai 23. tammikuuta 2010
Matka jatkuu
Huomenna jatan rakkaan Taizen ja lahden liputtomana juna-asemalle. En ole yhtaan jaksanut selvitella reittia Granadaan, joten heittamalla mennaan. Lyoniin paastyani aion varata itselleni ikioman, kaikkitietavan lipputadin tai sedan ja aion seista tiskilla kunnes halvin mahdollinen junareitti on loydetty. Nykyaan on hammastyttavaa miten reililipulla ei paase junaan!
Matkani jatkuu Etela-Espanjaan, Granadaan. Kerron sitten siella mita teen, koska en ole viela aivan varma. Vapaaehtoisena jossain tehtavassa. Epamaaraista.
Taizesta jaa paljon sydameeni ja sydantani jaa myos tanne. Kaikki ne kavelyt, keskustelut, itkut, ruokailut ja etenkin rukoukset ovat kasvattaneet juurta. Palaan myohemmin varmasti viela Taize-havahtumisiin, joita olen saanut kokea. Nyt tuntuu vaikealta kirjoittaa. Valtava onni on hiipunut. Rauha jai mutta joku hiertaa vahan, tai kiertaa, en tieda. Hassua etta olen ollut matkassa vasta niin vahan aikaa (tulkitse neutraalina). Niin kuin huomaat, ajatukset ovat levallaan eika kirjoittamisesta tosiaan tule mitaan. Siispa lakkaan yrittamasta. Espanjasta sitten taas paremmassa napyttelykunnossa aivot taas jonkinlaisessa jarjestyksessa.
Matkani jatkuu Etela-Espanjaan, Granadaan. Kerron sitten siella mita teen, koska en ole viela aivan varma. Vapaaehtoisena jossain tehtavassa. Epamaaraista.
Taizesta jaa paljon sydameeni ja sydantani jaa myos tanne. Kaikki ne kavelyt, keskustelut, itkut, ruokailut ja etenkin rukoukset ovat kasvattaneet juurta. Palaan myohemmin varmasti viela Taize-havahtumisiin, joita olen saanut kokea. Nyt tuntuu vaikealta kirjoittaa. Valtava onni on hiipunut. Rauha jai mutta joku hiertaa vahan, tai kiertaa, en tieda. Hassua etta olen ollut matkassa vasta niin vahan aikaa (tulkitse neutraalina). Niin kuin huomaat, ajatukset ovat levallaan eika kirjoittamisesta tosiaan tule mitaan. Siispa lakkaan yrittamasta. Espanjasta sitten taas paremmassa napyttelykunnossa aivot taas jonkinlaisessa jarjestyksessa.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Ilo
Voi riemu. En malta menna nukkumaan kun on niin hyva olo. Tahdon hyppia ja huutaa. En voi kasittaa miten mina saan tuntea nain suurta iloa. Koitan saada sita puettua tekstiksi.
Aamusta asti olen ollut epatavallisen hyvalla mielella. Siihen ei ole mitaan jarkevaa syyta. Herra vain tahtoo antaa minulle iloa ja olen ilmeisesti pikkuhiljaa avautumassa vastaanottamaan. Eilen oli vahan eri mieli paalla. Nukuin pitkaan ja jatin aamurukouksen valiin, illalla en myoskaan jaksanut nousta rukoilemaan, vaan jain lukemaan lampimaan pieneen huoneeseeni (muutin hiljasten kaytavalle). Eilen oli siis epatavallisen laiska ja pysahtynyt paiva. Uskon etta eilisen sakea olo korostaa tamanpaivaista paistetta.
Olen iloinnut mita kummallisimmista asioista, kuten yhden hiljaisuudessa olevan tyton uskomatonta kauneutta. Voisin katsella hanta kaiken aikaa. Naiset ovat niin kauniita! Iloitsin myos pienista naurunpurkausista, jotka tahdittivat paivaamme hiljaisuudessa. Meita on yhteensa kahdeksan yhdessa hiljaa. Ranskalainen, Sveitsilainen, Saksalainen, kaksi Etela-Korealaista, Venalainen ja mina, sekarotuinen. Olen oppinut iloitsemaan jokaisesta, heidan tavastaan liikkua, syoda ja ilmehtia, sanoja kun ei ole. Sveitsilainen on tama kauneus, jota tahdon katsella.
Olen myos kiitollinen meita johtavasta siskosta, Christianasta, joka yllatti minut. Han nayttaa hiljaiselta, vahasanaiselta naiselta, mutta hanelle on todella annettu viisauden lahja. Hanen antamat raamatunkohdat joka paivalle ja pienet ajatukset joita han niista jakaa, ovat ainutlaatuisia ja painuvat syvalle sydameen. Hanen kehotuksestaan koitan olla kuin Maria ja katken sydameeni kaiken mita Herra minulle antaa taman hiljaisuuden aikana.
Taman illan rukous oli mieleton, jarjeton. Kristuksen voima oli niin lahella, on edelleen. Kirkon oikealla puolella on krusifiksi, jonka eteen usein asetun ja iltarukouksen loppupuolella krusifiksi siirretaan kirkon keskelle. Se toimi tanaan kuin magneetti ja vaihdoin automaattisesti paikkaa seuraten Jeesusta. Myohemmin kun lahdin ristin luota, palasin paikalleni laulamaan ja paadyin makaamaan selallani. Katseeni kohtasi kolminaisuuden. Taizen kirkon katto muodostuu kolmioista ja jain loppuillaksi tuijottamaan yhta, katse siihen naulittuna yhta lujasti kuin Jeesukseen aiemmin.
Hiljaisuuden kautta tulee hiljainen kutsu kuulluksi. Kutsun lahelle ehtii kuulla. Ja kun kuulee kutsun ja lahtee seuraamaan, siita seuraa tama ilo. Huominen ei varmasti ole kuin tama paiva, mutta... nyt olen iloinen.
Aamusta asti olen ollut epatavallisen hyvalla mielella. Siihen ei ole mitaan jarkevaa syyta. Herra vain tahtoo antaa minulle iloa ja olen ilmeisesti pikkuhiljaa avautumassa vastaanottamaan. Eilen oli vahan eri mieli paalla. Nukuin pitkaan ja jatin aamurukouksen valiin, illalla en myoskaan jaksanut nousta rukoilemaan, vaan jain lukemaan lampimaan pieneen huoneeseeni (muutin hiljasten kaytavalle). Eilen oli siis epatavallisen laiska ja pysahtynyt paiva. Uskon etta eilisen sakea olo korostaa tamanpaivaista paistetta.
Olen iloinnut mita kummallisimmista asioista, kuten yhden hiljaisuudessa olevan tyton uskomatonta kauneutta. Voisin katsella hanta kaiken aikaa. Naiset ovat niin kauniita! Iloitsin myos pienista naurunpurkausista, jotka tahdittivat paivaamme hiljaisuudessa. Meita on yhteensa kahdeksan yhdessa hiljaa. Ranskalainen, Sveitsilainen, Saksalainen, kaksi Etela-Korealaista, Venalainen ja mina, sekarotuinen. Olen oppinut iloitsemaan jokaisesta, heidan tavastaan liikkua, syoda ja ilmehtia, sanoja kun ei ole. Sveitsilainen on tama kauneus, jota tahdon katsella.
Olen myos kiitollinen meita johtavasta siskosta, Christianasta, joka yllatti minut. Han nayttaa hiljaiselta, vahasanaiselta naiselta, mutta hanelle on todella annettu viisauden lahja. Hanen antamat raamatunkohdat joka paivalle ja pienet ajatukset joita han niista jakaa, ovat ainutlaatuisia ja painuvat syvalle sydameen. Hanen kehotuksestaan koitan olla kuin Maria ja katken sydameeni kaiken mita Herra minulle antaa taman hiljaisuuden aikana.
Taman illan rukous oli mieleton, jarjeton. Kristuksen voima oli niin lahella, on edelleen. Kirkon oikealla puolella on krusifiksi, jonka eteen usein asetun ja iltarukouksen loppupuolella krusifiksi siirretaan kirkon keskelle. Se toimi tanaan kuin magneetti ja vaihdoin automaattisesti paikkaa seuraten Jeesusta. Myohemmin kun lahdin ristin luota, palasin paikalleni laulamaan ja paadyin makaamaan selallani. Katseeni kohtasi kolminaisuuden. Taizen kirkon katto muodostuu kolmioista ja jain loppuillaksi tuijottamaan yhta, katse siihen naulittuna yhta lujasti kuin Jeesukseen aiemmin.
Hiljaisuuden kautta tulee hiljainen kutsu kuulluksi. Kutsun lahelle ehtii kuulla. Ja kun kuulee kutsun ja lahtee seuraamaan, siita seuraa tama ilo. Huominen ei varmasti ole kuin tama paiva, mutta... nyt olen iloinen.
Hyvaa yota rakkaat.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Hiljaisuus
Mitakohan hiljaisuus oikeasti on? Saankohan sita koskaan selville?
Naissa tunnelmissa vietan viimeisen viikkoni Taizessa. Paatin eilen aamulla etta vietan toisen Taize-viikkoni hiljaisuudessa. Kanssani hiljaa ovat kahdeksan muuta tyttoa. Syomme yhdessa, mutta muuten aikaa tulee vietettya paljon yksin. Jokapaivaiset kolme rukoushetkea koko yhteison kanssa pysyvat, eli laulamista ei tarvinnut lopettaa, Taizessa ei koskaan!
Ensimmainen hiljainen paivani on ollut ihana ja uuvuttava. Lahdin ennen kolmea kavelylle ja palasin nyt kolme tuntia myohemmin. Taalla on todella kaunista maastoa! Nyt jalat ja selka ovat kuitenkin vasyneet talsimisesta ja kiipeamisesta. Sain onneksi lainaan kumisaappaat (jotka joku suomalainen on ilmeisesti jattanyt, koska niissa lukee isolla "ruis rock", "the ark" ja "the crash". Ei tainnut ranskalainen sisko tietaa asiaa kun ne mulle ojensi!), koska taalla on juuri lumi sulanut muutaman sadepaivan aikana ja maa on pehmea ja kurainen.
En tieda miten syva taman hiljaisuuden pitaisi olla. On ihanaa kun voi keskittya muuhun kuin puhumiseen. Esimerkiksi kavelemiseen, syomiseen, musiikkiin (kuuntelin Sibeliusta oleskeluhuoneessamme) ja Raamattuun. Luin tanaan psalmia 104 (josta harhauduin myos Jobin loppuun...) ja evankeliumien sukuluetteloita. Mutta en kylla osaa olla hiljaa, jos se tarkoittaa myos paan sisalla. Ei kukaan tietenkaan voi olla taysin hiljaa, mutta mun mieleni ei ole hiljentynyt viela yhtaan. Jos yritan hiljentaa mielta, alkaa vasyttaa. Haluan oppia hiljaisuutta seuraavan viikon aikana. Se on paljon.
Nyt vatsa lakkasi olemasta hiljaa, joten sille pitaa tehda jotain. Hiljaa jatkan matkaani.
Naissa tunnelmissa vietan viimeisen viikkoni Taizessa. Paatin eilen aamulla etta vietan toisen Taize-viikkoni hiljaisuudessa. Kanssani hiljaa ovat kahdeksan muuta tyttoa. Syomme yhdessa, mutta muuten aikaa tulee vietettya paljon yksin. Jokapaivaiset kolme rukoushetkea koko yhteison kanssa pysyvat, eli laulamista ei tarvinnut lopettaa, Taizessa ei koskaan!
Ensimmainen hiljainen paivani on ollut ihana ja uuvuttava. Lahdin ennen kolmea kavelylle ja palasin nyt kolme tuntia myohemmin. Taalla on todella kaunista maastoa! Nyt jalat ja selka ovat kuitenkin vasyneet talsimisesta ja kiipeamisesta. Sain onneksi lainaan kumisaappaat (jotka joku suomalainen on ilmeisesti jattanyt, koska niissa lukee isolla "ruis rock", "the ark" ja "the crash". Ei tainnut ranskalainen sisko tietaa asiaa kun ne mulle ojensi!), koska taalla on juuri lumi sulanut muutaman sadepaivan aikana ja maa on pehmea ja kurainen.
En tieda miten syva taman hiljaisuuden pitaisi olla. On ihanaa kun voi keskittya muuhun kuin puhumiseen. Esimerkiksi kavelemiseen, syomiseen, musiikkiin (kuuntelin Sibeliusta oleskeluhuoneessamme) ja Raamattuun. Luin tanaan psalmia 104 (josta harhauduin myos Jobin loppuun...) ja evankeliumien sukuluetteloita. Mutta en kylla osaa olla hiljaa, jos se tarkoittaa myos paan sisalla. Ei kukaan tietenkaan voi olla taysin hiljaa, mutta mun mieleni ei ole hiljentynyt viela yhtaan. Jos yritan hiljentaa mielta, alkaa vasyttaa. Haluan oppia hiljaisuutta seuraavan viikon aikana. Se on paljon.
Nyt vatsa lakkasi olemasta hiljaa, joten sille pitaa tehda jotain. Hiljaa jatkan matkaani.
perjantai 15. tammikuuta 2010
Myllerrysta
Taizehen on saapunut 640 ranskalaista partiojohtajaa viikonlopuksi. Tunnelma oli hiukan erilainen iltakirkossa kuin yleensa. Koin eron kuitenkin hyvana. Voi olla etta epatavallisen hyva paiva vaikuttaa vaenpaljouden hyvaksymiseen.
Eilisen ja taman paivan kontrasti on uskomaton. Eilen itkin ja vajosin ja tanaan ylistan ilossa.
Eilen aamulla raamattuopetuksessa tekstina oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-17) ja opetuksen valmistanut veli nosti tekstista kolme verbia, PYSYA (remain), LEIKATA (prune) ja TUOTTAA HEDELMAA (bare fruit).
Nuori Argentinalainen veli kuvainnollisti sanaa 'pysya' asettamalla sen vastakohdaksi tv:n kanavaselailulle (joka ilmenee muualla maailmassa enemman kuin Suomessa...). Tyytymattomyys, pinnallisuus, jatkuva uuden janoaminen ja riittamattomyys saavat aikaan kehan, jota seuraa pelkka epavarmuus. Juurtuminen, ja jollain tapaa ajan hukkaaminen, tekisi hyvaa seka meille itselle etta myos suhteillemme. Juurru itseesi, juurru laheisiisi, juurru Kristukseen. Mita etsit? (Jeesuksen kysymys ensimmaisille opetuslapsille) Vastaanota ja heittaydy vastaanotettavaksi. Kristukseen juurtuminen on moniuloitteisin, mutta siihen voisi liittya omien toiveiden ja halujen hyvaksyminen, itsemme hyvaksyminen ja myos rajoittuneisuutemme hyvaksyminen.
Seuraava sana 'leikata' voi olla myos siistia tai raivata, mutta leikata on paras, koska se ei valttamatta koske vain likaa, huonoa ja syntista. Jotta viinikoynnos, tai mika tahansa kasvi (Lottis, tiedan etta hymyilet mun ns. kasvitietavyyttani :)) voisi kasvaa taydessa loistossaan, sita pitaa karsia. Hyvia ja huonoja oksia pitaa leikata, jotta uutta ja pysyvaa voi tulla tilalle. Kivusta huolimatta meita pitaa leikata, hoitaa ja uudelle on raivattava tilaa. Jos lahtisin matkaan rinkka taynna, en saisi ottaa matkalta mukaani mitaan uutta. Tama sana ja ulottuvuus iski ja kovaa.
Kolmas, 'Tuottaa hedelmaa', jai taka-alalle edellisen herattamien ajatusten takia, mutta veli mainitsi ainakin sen etta meidan on usein helpompi vastaanottaa kuin antaa. Toinen asia oli etta tuotamme hedelmaa muille. Etukateen ei voi tietaa kenelle tai mihin saamamme tieto, taito tai muu hedelma menee. Jumalalla on valta vaikuttaa hedelmaan jota tuotamme ja Han maaraa mita varten tama hedelma on tuotettu.
Se siis eilisesta. Tanaan herasin kasvaneena ja koin viela lisapyrahdyksen. Perjantai on Taizessa pitkaperjantain muistopaiva ja myos aluetaapaamisten paiva. Kokoonnuin siis skandinaavien kanssa saksalaisen veli Norbertin luo hetkeksi alkuillasta. Meita oli muutama, kerroimme vahan itsestamme ja siita miksi olemme tulleet Taizeen. Kysyin myos veljelta miksi han oli tullut tanne ja sain aikamoisen vastauksen, josta voin kirjoittaa myohemmin. Nyt kuitenkin haluan kertoa siita mita seurasi kysymykseni jalkeen. Kysymys johti niin syviin ja perustaviin asioihin, etta nuori tanskalainen mies alkoi avautua oman uskonsa epavarmuudesta. Han pysykoon nimettomana, mutta ongelma oli se, ettei han voi olla taysin varma siita, onko kristinusko juuri se totuuksien totuus. Hanen kaipaamansa sataprosenttinen varmuus nostettiin heti poydalle.
Kun on kyse sitoutumisesta, varmuutta ei ole eika sita siis kannata jaada odottamaan. En osaa enaa kertoa mita kaikkia kuvia ja ajatuksia siihen keskusteluun sisaltyi, mutta se mika minut sai ylistamaan oli, etta tiedostin oman suhteeni Jumalaan olevan suhteellisen yksinkertainen ja suora. Tiedan mita haluan, tiedan mita vastaanotan. Sen varmuuden puuttuminen tarkoittaisi taytta tuhoa. Saan myos olla ylpea itsestani, koska sain tilaisuuden auttaa ja puhua, enka jaanyt vain kuuntelemaan. Se, etta olen loytanyt uuden roolin, jollain tavalla vanhemman roolin, antaa todella paljon. Ikuinen alemmuus, tietamattomyys ja nuoruus saa vahan vaistya, edes hetkeksi. Se tuntuu hyvalta.
Alkaa jaako portin taakse kuvittelemaan miten kaunista puutarhassa on, milta siella tuoksuu ja milta tuhannet linnut kuulostavat. Alkaa odottako saapumatonta taydellista hetkea, vaan astukaa sisaan ja nauttikaa.
Eilisen ja taman paivan kontrasti on uskomaton. Eilen itkin ja vajosin ja tanaan ylistan ilossa.
Eilen aamulla raamattuopetuksessa tekstina oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-17) ja opetuksen valmistanut veli nosti tekstista kolme verbia, PYSYA (remain), LEIKATA (prune) ja TUOTTAA HEDELMAA (bare fruit).
Nuori Argentinalainen veli kuvainnollisti sanaa 'pysya' asettamalla sen vastakohdaksi tv:n kanavaselailulle (joka ilmenee muualla maailmassa enemman kuin Suomessa...). Tyytymattomyys, pinnallisuus, jatkuva uuden janoaminen ja riittamattomyys saavat aikaan kehan, jota seuraa pelkka epavarmuus. Juurtuminen, ja jollain tapaa ajan hukkaaminen, tekisi hyvaa seka meille itselle etta myos suhteillemme. Juurru itseesi, juurru laheisiisi, juurru Kristukseen. Mita etsit? (Jeesuksen kysymys ensimmaisille opetuslapsille) Vastaanota ja heittaydy vastaanotettavaksi. Kristukseen juurtuminen on moniuloitteisin, mutta siihen voisi liittya omien toiveiden ja halujen hyvaksyminen, itsemme hyvaksyminen ja myos rajoittuneisuutemme hyvaksyminen.
Seuraava sana 'leikata' voi olla myos siistia tai raivata, mutta leikata on paras, koska se ei valttamatta koske vain likaa, huonoa ja syntista. Jotta viinikoynnos, tai mika tahansa kasvi (Lottis, tiedan etta hymyilet mun ns. kasvitietavyyttani :)) voisi kasvaa taydessa loistossaan, sita pitaa karsia. Hyvia ja huonoja oksia pitaa leikata, jotta uutta ja pysyvaa voi tulla tilalle. Kivusta huolimatta meita pitaa leikata, hoitaa ja uudelle on raivattava tilaa. Jos lahtisin matkaan rinkka taynna, en saisi ottaa matkalta mukaani mitaan uutta. Tama sana ja ulottuvuus iski ja kovaa.
Kolmas, 'Tuottaa hedelmaa', jai taka-alalle edellisen herattamien ajatusten takia, mutta veli mainitsi ainakin sen etta meidan on usein helpompi vastaanottaa kuin antaa. Toinen asia oli etta tuotamme hedelmaa muille. Etukateen ei voi tietaa kenelle tai mihin saamamme tieto, taito tai muu hedelma menee. Jumalalla on valta vaikuttaa hedelmaan jota tuotamme ja Han maaraa mita varten tama hedelma on tuotettu.
Se siis eilisesta. Tanaan herasin kasvaneena ja koin viela lisapyrahdyksen. Perjantai on Taizessa pitkaperjantain muistopaiva ja myos aluetaapaamisten paiva. Kokoonnuin siis skandinaavien kanssa saksalaisen veli Norbertin luo hetkeksi alkuillasta. Meita oli muutama, kerroimme vahan itsestamme ja siita miksi olemme tulleet Taizeen. Kysyin myos veljelta miksi han oli tullut tanne ja sain aikamoisen vastauksen, josta voin kirjoittaa myohemmin. Nyt kuitenkin haluan kertoa siita mita seurasi kysymykseni jalkeen. Kysymys johti niin syviin ja perustaviin asioihin, etta nuori tanskalainen mies alkoi avautua oman uskonsa epavarmuudesta. Han pysykoon nimettomana, mutta ongelma oli se, ettei han voi olla taysin varma siita, onko kristinusko juuri se totuuksien totuus. Hanen kaipaamansa sataprosenttinen varmuus nostettiin heti poydalle.
Kun on kyse sitoutumisesta, varmuutta ei ole eika sita siis kannata jaada odottamaan. En osaa enaa kertoa mita kaikkia kuvia ja ajatuksia siihen keskusteluun sisaltyi, mutta se mika minut sai ylistamaan oli, etta tiedostin oman suhteeni Jumalaan olevan suhteellisen yksinkertainen ja suora. Tiedan mita haluan, tiedan mita vastaanotan. Sen varmuuden puuttuminen tarkoittaisi taytta tuhoa. Saan myos olla ylpea itsestani, koska sain tilaisuuden auttaa ja puhua, enka jaanyt vain kuuntelemaan. Se, etta olen loytanyt uuden roolin, jollain tavalla vanhemman roolin, antaa todella paljon. Ikuinen alemmuus, tietamattomyys ja nuoruus saa vahan vaistya, edes hetkeksi. Se tuntuu hyvalta.
Alkaa jaako portin taakse kuvittelemaan miten kaunista puutarhassa on, milta siella tuoksuu ja milta tuhannet linnut kuulostavat. Alkaa odottako saapumatonta taydellista hetkea, vaan astukaa sisaan ja nauttikaa.
tiistai 12. tammikuuta 2010
Vain Jumalassa rauhan sieluni saa...
Olen onnellinen!
1. Koska saan olla upeiden ihmisten ymparoimana.
2. Koska saan laulaa.
3. Koska mukava Intialainen Taize-permanent opetti miten fuskataan nettikortin aikarajan kanssa.
Olen siis Taizessa. TAIZE!!! RANSKA!!! OLEN. MINA. MATKALLA. Alan itse vasta ymmartaa mita tama kaikki on. Mita kaikkia mahdollisuuksia loytyy, minkalaista armoa saan kokea, miten hyva Jumala voikaan olla. Voi sanaryoppy.
Eilen oli ensimmmainen kokonainen paiva taalla ja illalla nukkumaan mennessa tuntui silta, etta olisin ollut taalla kuukauden. Koti. Sen taalta loytaa. Meita "from the feild" vieraita on taalla n. 25, joka on hyvin vahan kesan tuhansiin vieraisiin verrattuna. Olen kiitollinen etta tulin nyt, enka tungosaikaan. Sitten Taizessa asuvat "permanentit", eli pitkaaikaisemmat vapaaehtoiset. Ja tietenkin veljet ja siskot. Mina asun taalla kaksi viikkoa. Taman viikon osallistun nuorten aikuisten ohjelmaan, joka pyorii viikosta toiseen. Toisen viikon ohjelmasta en ole aivan varma viela. Paivaohjelmaan kuuluu aamulla rukous, aamiainen, raamattuopetus ja lauluharjoitus. Paivalla on toinen rukous, lounas, tyotehtavia ympari Taizen aluetta ja teehetki. Illalla on viela ruoka ja iltarukous. Vapaa-aikaa ja tutustumis- ja keskusteuaikaa jaa iltapaivalla paljon, joka on tosi tarpeellista.
1. Koska saan olla upeiden ihmisten ymparoimana.
2. Koska saan laulaa.
3. Koska mukava Intialainen Taize-permanent opetti miten fuskataan nettikortin aikarajan kanssa.
Olen siis Taizessa. TAIZE!!! RANSKA!!! OLEN. MINA. MATKALLA. Alan itse vasta ymmartaa mita tama kaikki on. Mita kaikkia mahdollisuuksia loytyy, minkalaista armoa saan kokea, miten hyva Jumala voikaan olla. Voi sanaryoppy.
Eilen oli ensimmmainen kokonainen paiva taalla ja illalla nukkumaan mennessa tuntui silta, etta olisin ollut taalla kuukauden. Koti. Sen taalta loytaa. Meita "from the feild" vieraita on taalla n. 25, joka on hyvin vahan kesan tuhansiin vieraisiin verrattuna. Olen kiitollinen etta tulin nyt, enka tungosaikaan. Sitten Taizessa asuvat "permanentit", eli pitkaaikaisemmat vapaaehtoiset. Ja tietenkin veljet ja siskot. Mina asun taalla kaksi viikkoa. Taman viikon osallistun nuorten aikuisten ohjelmaan, joka pyorii viikosta toiseen. Toisen viikon ohjelmasta en ole aivan varma viela. Paivaohjelmaan kuuluu aamulla rukous, aamiainen, raamattuopetus ja lauluharjoitus. Paivalla on toinen rukous, lounas, tyotehtavia ympari Taizen aluetta ja teehetki. Illalla on viela ruoka ja iltarukous. Vapaa-aikaa ja tutustumis- ja keskusteuaikaa jaa iltapaivalla paljon, joka on tosi tarpeellista.
Meidan ryhmassa olen tutustunut parhaiten huoneeni 216 tyttoihin, virolainen Rena, kaksi italialaista, Maria ja toisen nimea en tieda, saksalainen Amy, joka asuu Argentinassa seka korealainen Siu Chan, tai jotain sinne pain. Kaikenkaikkiaan meita on eniten Saksasta ja Italiasta, nelja Etela-Koreasta (kaikki tulivat erikseen), yksi Itavallasta, Ranskasta, Virosta, Tanskasta ja muita en viela muista. Meidan vastuuhenkilot, eli pitkaikaisemmat vapaaehtoiset ovat Italiasta ja.... tittidii... Togosta! Togo on Beninin (johon menen helmikuussa) pieni rajanaapuri! Keskustelua syntyy varmasti, toivon mukaan ranskasi. Toinen matkan etenemisen kannalta kateva uusi tuttavuus on neljan hengen Intialaispoppoo, jotka lahtevat sunnuntaina oltuaan taalla kolme kuukautta. Sain heidan yhteystiedot. En osaa kirjoittaa tunnetilaani ilmi naiden uusien siskojen ja veljien suhteen, mutta voitte koittaa kuvitella miten hyvalta tuntuu.
Tahdon myohemmin kirjoittaa kunnolla rukoushetkista ja Taize-elamasta. Kohtaamisista, ajatuksista, rukouksesta ja kasvamisesta. Todennakoisesti vasta vierailuni loppupuolella, kun olen kasannut ilmaistavan kokemuksen kasaan. Sen kuitenkin sanon, etta taalla kasvaa. Olen jo paassyt osalliseksi keskusteluihin, joita en ole koskaan kuvitellut ja niiden kautta oppinut etta minullakin on aika ja paikka puhua, jopa kokeneemman kristityn roolissa. Saan antaa ja se on ihmeellista. Jumala vahvistaa, vastaa pyyntoihini ja nakee tarpeeni.
Nyt tarisen jo niin pajon, etta jatkan joku toinen paiva myohemmin. Kommentoikaa ihmeessa! Onnistuuhan se ilman sisaankirjautumistakin? Jos ei, niin mun pitaa vankslata asetusten kanssa.
Ja hei, lahettakaa rukousaiheita. Mulla on paljon aikaa ja tilaa rukoilla taalla.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Pikakirjoitusta
Salut!
Ah vihdoin saan purkaa... Tietokoneen penkki on kylma ja olo on kipea, nettiaikaa on liian vahan ja kerrottavaa liikaa, mutta tassa olen ja siita hyvin kiitollinen.
Perjantaina lahdin Turusta iltalaivalla Tukholmaan. Saattojoukkoni lahdettya paasin jo pian laivaan. Haahuilin aluksi, mutta loysin lopulta yosijani: "istumasalonki", jonka valitsin hytin sijasta. Se oli pieni, n. 30 paikan koppi, joka tuntui junan vaunulta. Juna vain kellui jaalautoilla. Salongissani totesin, etta hyvien korvatulppien hankkiminen oli viisasta. Sain nimittain nukutta laivassa, joka oli palvelunsa lopettaneita varusmiehia taynna. Ruotsinkielisia kaiken lisaksi. Aamulla yksi heista arvokkaana astui nukkuvaan salonkiimme ja sopersi taytta kurkkua jonkun lauseen, josta en saanut mitaan selvaa. Siina vaiheessa olin vain kiitollinen etta oli aika nousta ja etta sain herata siihen etta olin nukkunut.
Tukholmasta juna vei Koopenhaminaan, jossa kommelsin vahan. Ensin vaaralla asemalla pois, sitten tuulessa harhailu kahvilaa etsien ja lopuksi tyhma jumittuminen asemalle, jossa outo mies koitti viittoa kahville. Loysin loputa oikean aseman seuraavalla junalla, paasin lampimaan Andersen-kahvilaan ja kieltaydyin voimakkaasti paatani puistellen oudon miehen tarjouksesta. Tyhma jumittuminen, eli makuupussissa istuminen sairaan kylmassa asemahallissa jai korjaamatta, mutta vatsa oli liian kipea vasymyksesta enempaan harhailuun.
Koopenhaminasta lahti vihdoin illalla, viiden tunnin odottelun jalkeen, yojuna Kolniin. Ennen Kolniin paasyani jouduin vaihtamaan ylimaaraiseen junaan, joka saapui kaksi tuntia myohassa. Pariisin juna oli siihen mennessa jo lahtenyt ja jouduin hankkimaan uuden yhteyden, ensin Pariisiin ja sitten Maconiin. Nyt olen onneksi perilla Taizessa. Eilen illalla saavuin...
Kommelluksia junissa oli paljon enemman, mutta nyt aikarajani nayttaa kahta minuuttia, joten jaa teksti patkaksi ja suunnittelemattomaksi. Taizesta jatkaessa paasen toivottavasti paremmin nettiin. Taalla jaa kirjoittelu niukaksi.
Siu rakkaat!
Ah vihdoin saan purkaa... Tietokoneen penkki on kylma ja olo on kipea, nettiaikaa on liian vahan ja kerrottavaa liikaa, mutta tassa olen ja siita hyvin kiitollinen.
Perjantaina lahdin Turusta iltalaivalla Tukholmaan. Saattojoukkoni lahdettya paasin jo pian laivaan. Haahuilin aluksi, mutta loysin lopulta yosijani: "istumasalonki", jonka valitsin hytin sijasta. Se oli pieni, n. 30 paikan koppi, joka tuntui junan vaunulta. Juna vain kellui jaalautoilla. Salongissani totesin, etta hyvien korvatulppien hankkiminen oli viisasta. Sain nimittain nukutta laivassa, joka oli palvelunsa lopettaneita varusmiehia taynna. Ruotsinkielisia kaiken lisaksi. Aamulla yksi heista arvokkaana astui nukkuvaan salonkiimme ja sopersi taytta kurkkua jonkun lauseen, josta en saanut mitaan selvaa. Siina vaiheessa olin vain kiitollinen etta oli aika nousta ja etta sain herata siihen etta olin nukkunut.
Tukholmasta juna vei Koopenhaminaan, jossa kommelsin vahan. Ensin vaaralla asemalla pois, sitten tuulessa harhailu kahvilaa etsien ja lopuksi tyhma jumittuminen asemalle, jossa outo mies koitti viittoa kahville. Loysin loputa oikean aseman seuraavalla junalla, paasin lampimaan Andersen-kahvilaan ja kieltaydyin voimakkaasti paatani puistellen oudon miehen tarjouksesta. Tyhma jumittuminen, eli makuupussissa istuminen sairaan kylmassa asemahallissa jai korjaamatta, mutta vatsa oli liian kipea vasymyksesta enempaan harhailuun.
Koopenhaminasta lahti vihdoin illalla, viiden tunnin odottelun jalkeen, yojuna Kolniin. Ennen Kolniin paasyani jouduin vaihtamaan ylimaaraiseen junaan, joka saapui kaksi tuntia myohassa. Pariisin juna oli siihen mennessa jo lahtenyt ja jouduin hankkimaan uuden yhteyden, ensin Pariisiin ja sitten Maconiin. Nyt olen onneksi perilla Taizessa. Eilen illalla saavuin...
Kommelluksia junissa oli paljon enemman, mutta nyt aikarajani nayttaa kahta minuuttia, joten jaa teksti patkaksi ja suunnittelemattomaksi. Taizesta jatkaessa paasen toivottavasti paremmin nettiin. Taalla jaa kirjoittelu niukaksi.
Siu rakkaat!
perjantai 8. tammikuuta 2010
lähtö
Neljä tuntia laivan lähtöön, makaan edelleen sohvalla...
Aivastellen ja pärsken lähden kauniista Suomestani. Silmät vuotaa, mutta mieli on kirkas. Räkäflunssa iski eilen ja sitä tässä nyt poden, mutta sille ei voi mitään. Sen enempää lähtö ei vielä itketä. Onneksi matka alkaa kevyesti puolentoista vuorokauden istumisella. Kevyesti muutenkin kun olen loppukuun vielä Euroopassa.
Klo 21 tänä iltana lähtee laiva kohti Tukholmaa. Saavun aikasin aamulla satamaan ja vaihdan rautatieasemalle, josta lähtee juna Kööpenhaminaan. Sieltä jatkan Kölnin kautta yöjunalla Pariisiin ja Pariisista jälleen TGV:llä Mâconin asemalle (lähellä Lyonia). Mâcon on puolentoista tunnin päässä Taizéstä, joka on ensimmäinen määränpääni. Sunnuntai-iltapäivällä olen perillä.
Taizé. En tiedä vielä mitä odottaa. Pelkään vähän että vähättelen tämän ensimmäisen kotini arvoa ja merkitystä. Jatkossa saan kokea niin merkillisiä ja uusia asioita, että Ranskan pieni Taizé jää jalkoihin. En tahdo niin käyvän.
Tahdon Taizéltä vahvistusta. Ja tahdon oppia paljon uutta. Taizé olkoon valmistautumispaikka kaikelle mitä tulee vastaan. Siellä ehdin kunnolla pysähtyä, kuunnella ja selvitellä. Lähtöhälinän jälkeen se tekeekin hyvää.
Olin eilen äidin kanssa viimeisillä ostoksilla, kenkäkaupassa ("älä ikinä lähde matkaan uusilla kengillä"), kirjakaupassa (tilastomatikka, ah), apteekissa (mm. vaaleanpunaista fleeceteippiä kantapäihin) ja vakuutusyhtiössä. Viimeinen oli turhauttavaa ja virkailija puhui töksähtelevää turkua, joka pahensi kokemustani. Nyt on kuitenkin kallis vakuutus turvana ja vakuutusehdotkin jopa ääneen luettu ja niille naurettu. Tiesitkö että matkustajavakuutus ei korvaa "akillesjänteen repeämää, nikamavälilevyn, vatsan ja nivusalueen tyrää, ellei vamma ole aiheutunut tapaturmasta, jossa tervekin kudos vaurioituisi." Kiitos vakuutuksen, matkani on nyt turvallinen. Pitää vain vahingoittua oikealla tavalla, niin saan rahaa.
Blogi on nyt aloitettu hitaasti ja aikamoisella varaslähdöllä. Pää täynnä räkää alkaa taival. Täyttyköön se jollain muulla matkan varrella. Ja toivon myös että päässä olisi paljon enemmän asiaa kun tänne taas pääsen seuraavaksi kirjailemaan.
Bon nuit, mes amis!
Aivastellen ja pärsken lähden kauniista Suomestani. Silmät vuotaa, mutta mieli on kirkas. Räkäflunssa iski eilen ja sitä tässä nyt poden, mutta sille ei voi mitään. Sen enempää lähtö ei vielä itketä. Onneksi matka alkaa kevyesti puolentoista vuorokauden istumisella. Kevyesti muutenkin kun olen loppukuun vielä Euroopassa.
Klo 21 tänä iltana lähtee laiva kohti Tukholmaa. Saavun aikasin aamulla satamaan ja vaihdan rautatieasemalle, josta lähtee juna Kööpenhaminaan. Sieltä jatkan Kölnin kautta yöjunalla Pariisiin ja Pariisista jälleen TGV:llä Mâconin asemalle (lähellä Lyonia). Mâcon on puolentoista tunnin päässä Taizéstä, joka on ensimmäinen määränpääni. Sunnuntai-iltapäivällä olen perillä.
Taizé. En tiedä vielä mitä odottaa. Pelkään vähän että vähättelen tämän ensimmäisen kotini arvoa ja merkitystä. Jatkossa saan kokea niin merkillisiä ja uusia asioita, että Ranskan pieni Taizé jää jalkoihin. En tahdo niin käyvän.
Tahdon Taizéltä vahvistusta. Ja tahdon oppia paljon uutta. Taizé olkoon valmistautumispaikka kaikelle mitä tulee vastaan. Siellä ehdin kunnolla pysähtyä, kuunnella ja selvitellä. Lähtöhälinän jälkeen se tekeekin hyvää.
Olin eilen äidin kanssa viimeisillä ostoksilla, kenkäkaupassa ("älä ikinä lähde matkaan uusilla kengillä"), kirjakaupassa (tilastomatikka, ah), apteekissa (mm. vaaleanpunaista fleeceteippiä kantapäihin) ja vakuutusyhtiössä. Viimeinen oli turhauttavaa ja virkailija puhui töksähtelevää turkua, joka pahensi kokemustani. Nyt on kuitenkin kallis vakuutus turvana ja vakuutusehdotkin jopa ääneen luettu ja niille naurettu. Tiesitkö että matkustajavakuutus ei korvaa "akillesjänteen repeämää, nikamavälilevyn, vatsan ja nivusalueen tyrää, ellei vamma ole aiheutunut tapaturmasta, jossa tervekin kudos vaurioituisi." Kiitos vakuutuksen, matkani on nyt turvallinen. Pitää vain vahingoittua oikealla tavalla, niin saan rahaa.
Blogi on nyt aloitettu hitaasti ja aikamoisella varaslähdöllä. Pää täynnä räkää alkaa taival. Täyttyköön se jollain muulla matkan varrella. Ja toivon myös että päässä olisi paljon enemmän asiaa kun tänne taas pääsen seuraavaksi kirjailemaan.
Bon nuit, mes amis!
Tilaa:
Kommentit (Atom)