YOVO, osa 3

Voi hyvanen aika miten on vaikeaa kirjoittaa! Nyt on kuitenkin niin hyva rako etta on pakko yrittaa. Talla hetkella alan olla jo hieman toivoton. Taalla asiat eivat ole lainkaan sujuneet hyvin. Haluaisin kirjoittaa tasta upeasta ymparistosta, mutta kaikki negatiiviset tunteet ja ajatukset sumentavat tekstia, jota olen jo varmaan kymmenisen kertaa aloittanut (kerran jopa julkaisemiseen asti, mutta sitten sahkot katkesivat ja teksti havisi, ei yhtaan arsyttanyt...).

Afrikka on hyvin hankala paikka, silla voisin aloittaa. Murheistani pienin on se ettei passia ole viela palautettu. Sen ylle kiipeavat minun hermojani tahallaan koetteleva Priscille (perheeni 8-vuotias nenailija), isantani Parfaitin liian suuret saappaat (joihin minun pitaisi jotenkuten muovautua) ja hyvin luotaan tyontava Baptistiseurakunta, jossa kaymme 3-4 kertaa viikossa. Tahtoisin todella saada kirjoittaa pelkastaan tahdista, sisiliskoista, kynttilakylvyista ja moposeikkailuista, mutta harmikseni kaikki hieno jaa turhautumisen jalkoihin.

Olen ollut taalla vasta 11 paivaa, mutta useimmiten tuntuu silta etta ellei rata pian vaihdu, voisin jatkaa Aasiaan jo nyt. Aivan hirveaa todeta, mutta en pida kokemastani Afrikasta. Olen usein illalla sangyssani maatessa (tukahduttavassa kuumuudessa saamatta unta) kuvitellut minkalaista taalla olisi olla jonkun kanssa sen sijaan etta koettelen vain itseani. Toisaalta jos selvian taalla paasiaiseen asti, niin kuin on tarkoitus, jatkan matkaa hyvin varttuneena ja lopulta tyytyvaisena. Jarki vain valitettavasti tukahtuu arkipaivassani tunteisiin, joita tuntuu vilisevan viela tavallista enemman.

Tahtoisin etta tama teksti saisi painonsa upeasta punaisesta hiekasta, joka varjaa silmaripset tai siita miten nautin sateesta ja varpaiden kastumisesta. Tahdon kertoa ihanasta pikku-Prynellesta, joka hitaasti tottuu ensimmaiseen Yovoonsa (valkoinen Fon-kielella) ja alkaa hyvaksya hymyni vastaamatta itkulla. Tahdon saada jakaa siunatut iltapesuhetket kynttilanvalossa tai aivan mielettoman ilon tunteen siita etta saan nostaa kaivosta vetta. Tahdon kertoa miten siunatun terveena olen pysynyt ja kuinka hyvin uskallan jo puhua ranskaa varomatta jokaista virhetta. Tahdon tahdon tahdon.

Sen sijaan paani on taynna pelkoa ja ymmartamattomyytta, turhautumista ja arvostelua. Juuri ennen tanne nettiin laahtemista (mopotaksilla ensimmaista kertaa yksin, joka oli IHANAA!) Priscille, tama minun arsyttajani, sanoi ensimmaista kertaa suoraan ettei pida minusta. Luulen etta suhteemme pimeneminen tapahtui alkuviikosta kun olin lasten kanssa yksin kotona (Priscille, 8 ja Proco, 5) ja kielsin Priscillea vuolemasta tuolia saksilla. Palasimme tapahtuneeseen perjantaina ja luulin etta valillemme syntyi sovinto, mutta hanen vastavirtansa minua kohtaan on vain voimistunut. Pyysin anteeksi vaaran roolin ottamisesta (joka oli todella haastavaa ranskaksi), mutten saanut minkaanlaista vastapahoittelua. Kysyessani hanen osuudestaan pahoilla oloon sain takaraivon silmieni eteen ja "unohda jo" jai kaikumaan vihaisesti korvaani.
Isosisko Rifat (ika tuntematon, nayttaa suurin piirtein minun ikaiselta, mutta voi olla kaikkea 15 ja 20 valilta) toisti saman, Tania unohda jo.

Aluksi pikkuveli, Proco, otti siskostaan mallia, mutta olen sittemmin saanut hanen paansa kaantymaan leikkimalla hanen kanssaan palloa potkien ja ilmassa pyoritellen. Tanaan kun Priscille sanoi ettei pida minusta, Proco nopeasti kommentoi peraan etta han pitaa. Priscille on jopa edennyt vastustuksessaan niin pitkalle etta vaati minua kertomaan miten sanotan "Je ne t'aime pas" suomeksi. Ilmeisesti han ei enaa muista, koska " en pida sinusta" ei ole masentanut minua entisestaan. Olemme muutaman kerran jutelleet hankalasta suhteestamme aiti Anne-Marien kuullessa, mutta han ei tunnu pahemmin ottavan kantaa asiaan. Minulle "hyodyllista" olisi kaantya Parfaitin puoleen, mutta pelkaan tyttoparan kurituksen puolesta. Eika kantelemisesta seuraa hyvaa suhdetta, se vain pahentaisi asiaa.

Toinen ongelma on itse herra Mitchaï. Han on ensitapaamisestamme lahtien tuntunut hyvin etaiselta. Osasyyna on varmasti kulttuuriero miesten ja naisten valilla, mutta kulttuuri ei kylla selita kaikkea! Paadyin Beniniin saatuani hra Mitchaïn sahkopostivastauksen, jossa han toivotti minut, rakkaan siskon, tervetulleeksi auttamaan paikallisen Campus Crusadein tyossa. Tahan mennessa "siskoa" on pyydetty olemaan kuin kotonaan kodissa, jossa minuun suhtaudutaan hyvin vieraana tai ei huomioida lainkaan. Minulle ei ole annettu minkaanlaista tyotehtavaa ja joka kerta kun pyydan saada auttaa kotitoissa minulle naurahdetaan ja sanotaan etta mene vain sina lepaamaan.

Parfait sanoi muutama paiva sitten etta minun taytyy alkaa puhua hanelle avoimemmin, mutta se ettei han itse kerro minulle mitaan ja tuntuu olevan aina joko tyotehtavissaan tai paivaunilla hankaloittaa minun yhteydenottoani! On totta etta olen liian eparoiva puheenvuoron ottaja ja se on asia jossa minun on kasvettava, mutta eiko edes vahan voida tulla vastaan? Taytyyko minun todella joka puheenvuorolla keskeyttaa ja sen sijaan etta kayttaisin "voisitko" tai "onko sinulla aikaa", toksayttaa suoraan etta "pitaa NYT". Tahan taytyy loytya jokin muu kaino kun minun ystavallisyyteni eliminoiminen.

Kolmas suuri ongelma, joka kulkee vahvasti kasi kadessa herra Mitchaïn kanssa on perheen seurakunta. Minut harvoin esitellaan ja jos en jaksa nousta taputtamaan kasiani tunnen kuinka kymmenet silmparit porautuvat niskaani. Tanaaamuna ongelmana oli myos se etten suostunut laittamaan Marokosta ostamiani sisatossuja kirkkoon (niin kuin ujoudessani viimeviikolla), vaan vaadin etta saisin jalkaani jokapaivaiset varvastossuni. Rifatin pestya tossut, ne hyvaksyttiin, mutta tunsin edelleen arvostelevan ilmapiirin kun en ollut laittanut mekkoani, vaan olin vain tylsassa ruskeassa hameessani.

Minua pelottaa nahda seurakunnan lapset polvillaan maassa, silmat tiukkaan kiinni puristettuna, kadet ilmassa ja suu ripeasti rukoillen aivan samalla tavalla kuin aikuisetkin. Rukoustyyli on muutenkin taysin minun saavuttamattomissa. Rukouksen johtaja sanoo aiheen (usein Fon-kielella ilman tulkkausta), jonka jalkeen seurakunta rukoilee hyvin kiivaasti muutaman minuutin ja sitten aihe vaihtuu. Satunnaisen tulkkauksen saadessani (ranskaksi, eli usein suuri osa siitakin menee ohi) kuulen etta kiivaan rukouksen aiheena on Campus Crusaden tuleva projekti, vaikka rukouksen ulkonaon perusteella sanoisin etta rukoilijat karkoittavat pahoja henkia. Olisi ihanaa loytaa seurakunta, johon mahdun, mutta loukkaan Mitchaïta jos pyydan saada tutustua toiseen seurakuntaan.

Naine kaikkine murheineni tarvitsen hyvin vahvaa tukijoukkoa ja rukousta. Tahdon etteivat nama asiat jaa selvittelematta, mutta siihen tarvitsen rohkeutta jota minulla ei itsessani ole. Olen todella pahoillani etta kuulumiset taalta ovat nyt nain surulliset. Luotan etta asiat selviavat, mutta aikamoista ihmetta se vaatii! Nyt jos milloinkaan minuun saa ottaa yhteytta. Sina annat minulle toivoa! Hilpille erityismaininta, KIITOS kommentistasi! Ikava on ihana asia! Mullakin on ikava. Saan kohta paikallisen SIM-kortin, joten minulta saa kysella numeroa jos tekee mieli tekstiviestilla piristaa. Postiosoite loytyy myos. Minulla on myos mahdollisuus Skypeen, joten jos rohkenet soittaa, niin juttelen ilolla! Tama on nyt aikamoista huomion hakua, mutta se on keinoni selvita.

Seuraavalla kerralla paremmissa tunnelmissa, jos Herra suo. Tama Yovo lahtee nyt mopoilemaan kotiin.

à tout à l'heure mes chéries!