Hajiba

(varoitus: tasta tulee pitka teksti, mutta jaksa lukea, todella mielenkiintoista!)

Tapasin Hajiban ensimmaista kertaa Almeriaan saapumispaivanani. Pedro vei minut hanen kotiinsa syomaan. Ruokana oli mausteista perunaa ja kanaa isolla tarjoilulautasella seka riisia ja oliiveja pienemmilla lautasilla. Istuimme olohuoneessa, johon saapuu heti ulko-ovesta sisaan astuessa. Huoneessa on yhdella seinalla suuri kirjahylly, jossa on valtava televisio (aina paalla) ja lasikaapit taynna astioita, ja vastakkaisella seinalla on pitka, kapea, marokkolaisittain perinteinen sohva taynna muhkeita tyynyja. Keskella lattiaa, sohvan edessa on kaksi pyoreaa, muovipaalysteista poytaa ja asetuimme toisen aareen. Syomassa oli Hajiba ja kaksi hanen lapsistaan, Tsofi ja Mari (Hajar ja vanhin tytar olivat muualla), mina, Pedro ja Paco (joka vei minua eilen "oikeaan maailmaan"). Pedro pyysi Hajibalta luvan siunata ruuan, rukoilimme ja ruokailu alkoi.

Sain valita halusinko syoda kuin muut, vai omalta lautaselta haarukan ja veitsen kera, mutta en olisi missaan tapauksessa halunnut menettaa tilaisuutta tamanlaiseen perinneruokailuun! Mallista repaisin leivasta palasen ja sen avulla otin isolta yhteiselta lautaselta hoyryavan perunanpalan ja laitoin suuhun. Pian Pedro kuiskaa korvaani etta seuraava suupala oikealla kadella, vasen on epapyha. Tottelin ja muistin etta tiesin jo taman, en vain mitenkaan osannut yhdistaa kirjatietoa kaytantoon. Nain vasenkatisena olen aina valilla lipsahtanut epapyhaksi ruokailijaksi, vahingossa, mutta paaasiassa olen osannut kunnioittaa arabien tapaa ruokailla.

Ruoka oli oliiveja lukuunottamatta herkullista. Ne ovat olleet myohemminkin kova pala ja koitan heti alkuun kieltaytya, mutta joskus emanta vain latoo niita lautaselle ja sitten on vedet silmissa pureskeltava ja valiin aina hymyiltava ja pyydettava lisaa aguaa. Olen kuitenkin ylpea ja hiukan yllattynyt kuinka hyvin olen sopeutunut syomaan uudenlaista ruokaa, usein jopa ylistamaan sen herkullisuutta.

Hajiba tuli minulle enemman tutuksi vasta Pedron lahdettya takaisin Granadaan (perjantaina). Tama lyhyehko, pyorea, hymyileva nainen toivotti minut tervetulleeksi syomaan ja viettamaan aikaa heidan kotonaan joka paiva, jopa nukkumaan siella tyttojen huoneessa. Kieltaydyin nukkumasta, koska Anan kotona on enemman tilaa, mutta syomassa olen kaynyt paivittain ja usein olen viettanyt lahes koko paivan Hajiban perheen seurassa. Hajiba on lahes poikkeuksetta aina arabinaisen pukeissa. Hanella on pitkahihainen putkimekko lampiman aluskerraston paalla ja huivi paassa. Muutaman kerran olen nahnyt hanet huivitta kotona ja eilen nain hanet kadulla farkuissa ja pitkassa takissa. Almeriassa arabinaisten pukeutuminen ei tunnu olevan kovin tiukkaan saadelty. Nainen itse paattaa miten tiukkaan huivi on paassa, jos ollenkaan, ja burkhaa en ole nahnyt enka tule nakemaankaan.

Perjantaina avasin aamulla kirpputorin muutamaksi tunniksi ja suljettua suunnistin Hajiballe. Han oli edellisena paivana sanonut etta jos tahdon nahda miten ruokaa laitetaan, voisin tulla jo kahdeltatoista seuraamaan. Ja sen paivan ruuanlaitto ei ollut aivan tavallinen. Tiedossa oli couscous-ateria kuolemaa surevalle perheelle, jonka luokse veisimme ruuan ja soisimme siella. En tieda tarkkaan milloin, mutta ilmeisesti aivan lahiaikoina nuori arabimies tapettiin. Hanen espanjalainen tyttoystavansa (kaantynyt muslimiksi ja pukeutuu suruaikana kokonaan valkoiseen), tyton aiti ja koko muu perhe suree kuolemaa syomalla. Perdo naurahti etta hyva meille ulkopuolisille.

Hyva tosiaan, koska ruoka ja sen laittaminen oli upeaa! Couscous valmistettiin niin, etta se kaadettiin ensin suureen, laakeaan, puiseen kulhoon ja siihen lisattiin oljya ja hiukan kylmaa vetta. Sitten sita sekoitettiin kunnes kosteus tasoittui. Samalla kaasuliedella ketettiin lihaa (suuria kimpaleita, joita paiskottiin ensin kattilan pohjalla) ja sen seassa porkkanoita, sipulia, palsternakkaa ja jotain oranssia kurpitsan nakoista, muttei makeaa. Hajiballa oli seuraavaan vaiheeseen jokin kotikonsti, silla han repi muovipussin auki ja asetteli sen ammattimaisesti kattilan reunoja myoten niin, etta se lopulta kerasi hoyrya ja todennakoisesti sai keitoksesta erityisen pehmeaa. Sitten taman valtavan keittokattilan paalle asetettiin hoyrykattilassa (pohjassa pienen pienia reikia) couscous. Nautin suuresti vain katselemisesta, mutta paasin sen verran osalliseksi etta kuorin porkkanat ja palsternakat. Samaa ruokaa laitettiin uudestaan illaksi, talla kertaa hieman suuremmalle surujuhlavaelle. Ennen syomaan paasemista olin kuitenkin niin vasynyt, etta minun oli pakko pahoitella ja lahtea nukkumaan. Nukahdin onnellisena.

Seuraavana paivana ruoka ei ollut aivan niin erityista, mutta muistaakseni edelleen oikein hyvaa. Lauantailta mieleeni on jaanyt se, kun Hajiba jo tutuksi kayneella paansa eleella sanoo etta nyt mennaan, tule mukaan, ja lahdemme kylailemaan. Ensimmaisena kiipesimme pinta-alaltaan korkeampaan kaupunginosaan, hieman koyhemmalta nayttavalle alueelle. Koti johon Hajiba minut johdattaa on pieni, mutta sama arabisohva ja arabiankielinen tv toivottavat tervetulleeksi. Poskisuudelmien jalkeen minua pyydettiin istumaan ja minua alkoi viihdyttaa kodin pieni (n. 5 v.) poika, ensin nauramalla kielettomyydelleni ja sitten innoissaan esittelemalla kirjahyllyn kaikki esineet sujuvasta espanjaa puhuen. Naiset siirtyivat juttelemaan keittioon, mutta palasivat nopeasti tarjotin kainalossa: maitolasi ja taateleita. Lasit tyhjennettyamme suutelimme jalleen ja jatkoimme matkaa.

Hajiba tuntuu tuntevan kaikki, myos espanjalaiset tervehtivat "hola Hajiba" ohi mennessaan. Sauraavassa kodissa surraan myos kuolemaa, lasta odottava vaimo on valkoisissa, hanen n. 15-vuotias tyttarensa tarjoaa jalleen maitolasin ja taateleita. Seuraamme liittyy pienen asunnon huoneista ilmestyvat hampaaton isoaiti, seka lisaa naisia ja lapsia. Koolla oli ilmeisesti enemman kuin yksi perhe. Vierailu jaa edellista lyhyemmaksi ja jatkamme matkaa. Sitten kavelemme makea alas toiselle puolelle kuin mista tulimme ja saavumme valtavan kerrostalon sisapihalle, johon kaikuu alakerran asunnosta mieleton arabilaulu, joka ei ilmeisesti tullut tv:sta eika radiosta. Sisapihalta nakee kaikille parvekkeille, joilla on tupakoivia miehia, pyykkia ja kuulilla leikkivia lapsia. Kerroksia on ainakin viisi.

Kiipeamme ensimmaisen rapun neljanteen kerrokseen kivisia kierreportaita ja Hajiban etsimalla ovella istuu poika, jolla ei ole tyhjaan asuntoon avaimia. Aiti ei ollut nahtavasti kotona. Hengastyneina lahdemme takaisin alas, mutta puolessa valissa nainen, jota Hajiba etsi, tuli meita vastaan. Pysahdymme, he juttelevat, mutta kun nainen jatkaa matkaa kotiinsa, me jatkamme alas ja kierramme sisapihan toiselle puolelle ja kiipeamme jalleen, talla kertaa vain kolmanteen kerrokseen. Suudelmat, sohvalle istahtaminen, kolmas maitolasi ja jalleen muutama taateli ovat meita vastassa. Naiset vaihtavat kuulumisia, mutta vierailu jaa taas lyhyeksi.

Kotimatkalla tormaamme useampaan Hajiban tuttuun ja pysahtelemme jatkuvasti juttelemaan. Yhdella pysahdyksella tutustun 5-6-vuotiaaseen vilkkaaseen poikaan, joka alkaa leikkia piilosta kanssani. Aluksi olin iloisena leikissa mukana, mutta kun han alkoi hillittomasti kiljua ja valilla lyoda ja tonia minua, kaduin alun innostustani ja pojan kannustamista leikkiin. Olin helpottunut kun naiset sanoivat "slaamit" ja jatkoimme matkaa. Hajiban kotiin paastya olimme molemmat aivan poikki ja asetuimme sohvalle lepaamaan. Illalla omaan sankyyni mennessa ylistin onnellisena. Saan kokea taalla jotain niin ainutlaatuista! Kaikki nama kodit, naiset ja lapset, siunaan kotiin astuessani ja siita lahtiessani.

Sunnuntaina nukuin pitkaan, mutta kahden aikaan koputin taas Hajiban oveen. Ruokailu oli jo alkanut ja liityin seuraan. Talla kertaa kaikki lapset olivat viela koulussa tai toissa ja ruokavieraina oli kaksi uutta naista ja kolmas liittyi seuraan viela minun jalkeen. Hajiballa on aina vieraita (ei heita varmaan vieraiksi voi edes kutsua)! Nimia en muista, mutta persoonat kylla. Nuori, usein hunnuton, naurava arabinainen, joka haarasi keittiossa paljon (myohemmin selvisi elein, etta han oli talla kertaa toiminut kokkina) puhui minulle, espanjaa, arabiaa, elekielta ja ilmeisesti siansaksaa, koska sai muut niin hillittomasti nauramaan. Myohemmin saapunut nainen puhui hieman englantia, muttei oikein jaksanut keskittya minuun, vaan suurin elein selitti jotain todella kovaan aaneen muille naisille (sain videopatkan). Kolmas oli ehdottomasti minuun vetoavin. Han oli hieman vanhempi, etuhampaista harva, aluksi hiukan pelottavan oloinen nainen. Muuri meidan valilta lakosi kun telkkarista alkoi soida joku meneva arabilaulu ja tama mummo laittaa punaisen huivin lanteilleen ja alkaa keikutella niin etta purskahdin punastuttavaan nauruun. Olin kaynyt lepaamaan tassa vaiheessa, mutta olin kylla taysin pirtea taman tapahtuman jalkeen!

Kaksi muuta naista jatkoivat omia menojaan, mutta Hajiba, mina ja tanssiva mummo lahdimme kavelemaan. Minut saatiin liikkeelle taas pelkilla paan eleilla, enka tiennyt yhtaan mihin oli matka. Kavelimme ensin liikkeeseen, jossa istun nyt (internet ja pukelinkoppeja). Mummo kaivoi kukkarostaan puhelinnumeron (rikkoen vetoketjun) ja koitti soittaa siihen, mutta puhelin ei toiminut. Jatkoimme matkaa ja loysimme toisen vastaavan liikkeen. Siella puhelin toimi ja kopista alkoi kuulua niin kova ja innostunut arabia, etta paikan omistaja joutui nousemaan kassalta ja sulkemaan puhelinkopin oven paataan nauraen pudistellen. Olen havainnut etta arabinaisille on hyvin ominaista nostaa puhe melun tasolle, miehet ovat paljon hiljaisempia!

Lahdimme liikkeesta ja kavelimme pienia katuja maaranpaahamme (matkalla ohitimme katedraalin marmoripihoineen ja turistipuljun, josta tanaan hain kartan). Oven tuli avaamaan mies, joka ei ole tavallista keskella paivaa. Kavelimme rappuset ylos asuntoon ja ovella meita suukottamassa (yksi vasemmalle ja kolme oikealle poskelle poikkeuksellisesti) oli kaunis nuori nainen, joka naytti aivan viimeisillaan raskaalta. Pian, korvia humisuttavien kiljahdusten myota, kuitenkin selvisi, etta vauva oli jo syntynyt. Kaksi paivaa sitten! Meidat johdatettiin makuuhuoneeseen (jonne vieraita ei usein vieda) ja siella isossa sangyssa lepasi pieni sininen nyytti, jonka uumenista pilkotti musta karvainen paa. Kiljahduksia jatkui ja jatkui. Ne ovat ilmeisesti perinne, ilo tahdotaan tuoda ilmi. Se oli mahtavaa!

Vauva tuli aidin kanssa olohuoneeseen ja istuimme sohvalle. Naiset alkoivet jutella (syntymasta, arabian seasta ymmarsin eleilla etta vauvalla oli synnytyksessa kietoutunut napanuora kaulan ympari ja se piti leikata tavallista aikaisemmin) ja havaistin jotain uutta: mies valmisti meille tarjottavaa. Pydalle ilmestyi perinteisen teen (joka kaadetaan koristeellisiin laseihin, kovaa loristen hopeisesta teekannusta, joka loytyy jokaisesta arabikodista) lisaksi kolmenlaisia kekseja, paahdettuja pahkinoita suurella valikoimalla seka minulle ennestaan tuntematonta tummanruskeaa jauhettua jotakin, jossa oli pahkinarouhetta seassa.

Keittiosta mies valilla kommentoi vaimonsa sanomisiin ja nauroi paljon. Tiesin heti, jo ovenavauksesta, etta tama oli uskomattoman ihana perhe! Pedro soitti Hajiballe alkuvierailusta ja selitti joitain tapoja ja samalla kertoi etta tunsi perheen oikein hyvin. Monan, tuoreen aidin lapsensaannin puolesta oltiin rukoiltu paljon. Pedro sanoi etta tama oli taysin ihme. Pian puhelun loputtua joukkoomme liittyi nuori mies, Josef. Han oli Monan nuorempi veli, joka puhui ranskaa! Voi helpotus minulle (ranska on alkanut tuntua melkein kuin suomelta verrattuna espanjaan tai arabiaan). Josefin avulla ymmarsin paljon illan kulusta, sukulaissuhteet ja nimet tulivat myos selviksi. Ja Josef ojensi pienen lapsen syliini! Josefin ja Monan vanhin sisko, Fatima, saapui (ja otti vauvan itselleen) kahden lapsensa (5- ja 12-vuotiaat tytto ja poika) kanssa ja hanen mihensa liittyi myos seuraan. Kun olimme kaikki koolla ja teeta oltiin jo juotu kaksi kannullista, miehet vetaytyivat katolle. Pian ymmarsin etta siella oli ylimaarainen keittio (kaasun takia), jonne he menivat laittamaan illan ruokaa. Kello oli siina vaiheessa jo yli kahdeksan.

Ruokaa oli todella paljon! Kanaa ja perunaa jonkin leipamaisen silpun paalla (voimakkaasti sahramilla maustettuja, jota naiset lisasivat entisestaan omaan osaansa, mina tyydyin maustetasoon sellaisenaan). Naiset soivat olohuoneessa ja miehet lasten kanssa ylhaalla katolla (josta oli mahtava nakoala). Naisten lautasen tyhjetessa (lopussa emannat vain pakottivat ottamaan lisaa) miehet toivat ylhaalta grillattuja lihavartaita, jotka oli tietenkin myos syotava. Luulen etta soin eilen illalla enemman kuin koskaan ennen. Kotiin kaveleminen tuotti aikamoisia ongelmia :). Ruokailun lopetettua, johon kuului paaruuan ja vartaiden lisaksi appelsiini ja jugurtti, nousimme useaan kertaan seisomaan lahtoa tehden, mutta naiset jaivat aina vain uudestaan juttelemaan. Yhdentoista jalkeen olimme viimein kadulla ja taapersimme taysine vatsoinemme ensin saattamaan tanssivan mummon (jonka nimeksi myohemmin selvisi Hadija) tienhaaraansa, sitten Hajiban luo (jonne minua houkuteltiin jaamaan yoksi) ja sitten kavelin yksin viela jo tutuksi kayneen reitin asunnolleni (n.5min) ja nukahdin valtava hymy huulillani!

Tanaan avasin jalleen kirpputorin muutamaksi tunniksi, pakkasin huoneeni illalla saapuvaa Maria varten ja muutin olohuoneeseen, soin Hajiballa, kavin kavelylla ja istahdin tahan kopperoon kirjoittamaan. Kohta menen taas Hajiban luo, todennakoisesti "vain" istumaan tv:n aareen katsomaan japanilaista laakarisarjaa arabiaksi dubattuna tai kuuntelemaan monieleista arabiankielista keskustelua Hajiban ja hanen vieraansa valilla. Tata on elamani taalla! Huomisesta alkaen aloitamme taas tyot Pedron kanssa. Voit ehka kuvitella kuinka fiiliksissa olen taalla. Tama on mieletonta!