Viisi ja puoli paivaa paahdetta, piilotettuja kyyneleita, puhumattomuutta, liian vahvoja makuja seka likaa ja tassa olen, vihdoin kirjoittamassa sinulle Afrikasta. Tarkemmin Beninin Somén yliopiston kampukselta. Talla hetkella on hyvin helpottunut olo. Puolisen tuntia sitten puhuin aidilleni muutaman minuutin ajan ja sisaltani purkautui valtava tunnemoykky, jota on mahdoton purkaa ranskaksi ihmisille, joita en tunne ja joiden kulttuuri on minulle ennaltaan taysin tuntematon. Kiitos siis itsestasi, joka olet minulle henkireika juuri nyt. Syy siihen etten ole aikaisemmin paivittanyt blogiani ei suinkaan ole nettiin paasemattomyys, vaan pikemminkin oma ujouteni. Asun kodissa jossa on kannettava tietokone ja prepaid nettitikku, muttei juoksevaa vetta eika jatkuvaa sahkoa. Afrikka on siis saavuttanut tajuntani ja olen nyt vasta alkanut ymmartaa mita saattaa tarkoittaa taalla kaksi kuukautta asuminen.
Saavuin Beniniin aikaisin torstaiaamuna, kahden ja kolmen valilla paikallista aikaa(GMT+1). Royal Air Marokon koneesta poistuessa en ollut sataprosenttisen varma olenko oikeassa maassa. Kone oli tehnyt valilaskun Loméen (naapurimaa Togon paakaupunki, jossa Jean-Philippe Taizésta asuu) ja jatkoi Beninin Cotonousta ilmeisesti viela eteenpain, koska minun astuessa ulos, koneeseen jai viela matkustajia. Hammennyksesta huolimatta olin tyytyvainen paastessa perille. Suurta intoa ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vasymys ja kuumuus saivat toimimaan mekaanisesti. Seurasin muita matkustajia lentokentan "taka-aulaan", jossa taytin maahantulolomakken ja astuin poliisille johtavaan jonoon. Paastessani luukulle asti ojensin tanakalle poliisille passini, jonka valissa oli juuri tayttamani virallisuus. Poliisimies tarkasti lapun, passini etusivun ja alkoi etsia viisumileimaa. Siina vaiheessa pidatin hengitystani ja rukoilin. Olin lahtenyt Markosta lopulta ilman viisumia koska tarvitsemani kutsukirje oli mahdoton hankkia ilman lasnaoloani. (En ymmarra miksi, mutta silla ei ole nyt enaa mitaan valia.) Nyt poliisi selasi, uudestaan ja uudestaan loytamatta leimaa. Hanen katseensa noustessa passista minuun tiesin jo ettei han ollut aivan tyytyvainen.
(Jatkan myohemmin. Nyt on jatkettava paivaa perheeni tahtiin. Olen turvassa, mutta rukoustasi pyydan edelleen. Olisi myos ihana kuulla sinusta vahan jotakin. Kaikki yhteydenpito on talla hetkella suurta siunausta! Olet rakas!)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa kuulla sinusta edes vähän, olemme jo odottaneet tätä tekstiä. Ja odotamme siis jatkokertomuksen jatkoa edelleen... Mutta pääasia on, että olet siellä, minne olit pyrkimässä. Siu!!
VastaaPoistaHeippa, joka päivä minäkin olen käynyt katsomassa, josko olisi jo kuulumisia sinulta, että oletko päässyt perille ja miltä tuntuu. Uskon, että siirtyminen Pohjois-Afrikasta sinne etelämmäs on aikamoinen harppaus ja kulttuurishokki. Katsoin lasten kartastosta tietoja Beninistä ja Marokosta ja niissä on ihmisten elinaikaodotteissakin 20 vuoden ero! Älä yritä sopeutua kaikkeen kerralla, hiljaa hyvä tulee. Täällä on ollut muutamia päiviä lämpöasteita ja nyt on ihan kamala määrä loskaa ja isoja vesilätäköitä jalkakäytävillä. Räntää sataa ja tänään on ollut illasta pari astetta pakkasta. Pojat olivat jääkiekko- ja jalkapalloharkoissa ja Niilolle nousi sen jälkeen kuume. Elisa ahkeroi Juhana Herttuassa 7 aineen jaksoa: teatterihistoriaa ja valokuvausta kevennyksenä. Kuumeisesti yritämme myös miettiä, pääsemmekö ensi kesänä Raamattukylään, kun aikataulut ei oikein natsaa. Muistamme sinua! Siunausta ja Jumalan rauhaa päiviisi! Katariina ps. Miten päädyit juuri Beniniin?
VastaaPoistaTosi kiva, että vihdoin pääsit kirjoittamaan vähäsenkin. Siellä olet todellakin eri kulttuurissa, joten voimia ja siunausta ihmisten kanssa elämiseen suht' vähäisellä kielitaidolla! äiti
VastaaPoistaHei rakas, minäkin käyn täällä lueskelemassa sen mitä pystyn. Olen huomannut että on sinua sen verran kova ikävä että lukeminen on välillä hankalaa, ja kommentoiminen varsinkin... Kumma juttu.
VastaaPoistaVoi hyvin ja kulje rauhassa, sinusta pidetään kyllä huolta.
-Hilpi