Fazerin sinisesta antibiottiin

No nyt olen kaynyt laakarissa. Kai se ihan viisasta oli. Ensin piti tosin valita lahteako paikalliseen vai lansimaiseen. Ajattelin ettei sita kallista vakuutusta turhaan hankittu, joten ajoin taksilla keskustaan ja valitsin Britannian suurlahetystoa vastapaata sijaitsevan klinikan josta vastattiin englanniksi puhelimeen. Taytin paperin, odotin hetken ja paasin mukavan sairaanhoitajan huoneeseen. Han kysyi muutaman kysymyksen ja otti joitain arvoja ylos (kaikki siihen mennessa kunnossa, ei edes liian alhainen verenpaine...). Odotin hetken lisaa ja kutsun saatuani seurasin amerikkalaista laakria toiseen huoneeseen. Hankin kyseli. Koputteli kummasti paukkuvaa vatsaani ja varmisti ettei kuume johdu malariasta (ei). Nyt olen myos jattanyt naytteen ja saanut sita vastaavan laakityksen. Kolme paivaa antibiottia. Huoh, taman on parasta loppua tahan.

Sunnuntaina olin jo sita mielta etta sairaskamaluudet oli selatetty. Olin kirkossa. Kavin Kirstin luona lampimassa (taivaallisessa) suihkussa, jonka jalkeen han tarjosi maukasta lohikeittoa, nakkileipaa JA hapankorppua seka ihan ihkaoikeaa fazerin UPEALTA maistuvaa (sinista)suklaata. Lahdin hehkuvana ja puhtaana kohti lastenkotia (kavellen, n. kilsan paahan). Torkuin hetken ennen kouluun palanneiden (lakon jalkeen) lasten kotiin tuloa ja heidan ramistaessa univormuissaan paikalle aloin valmistella heille maalauspoytaa. Alussa olin itsekin innoissani, mutta sitten aloin taas voida huonosti. Kuuden jalkeen Rubinan kotiin palatessani olin aivan uupunut. Siis taysin kokonaan. Sankyyn paastessa mittasin lampotilakseni 38,2. Minulla kun ei koskaan ole kuumetta, tama tuntui todella pahalta.

Rubina oli kuin sairaanhoitaja. Han kasteli kankaanpalan ja asetteli sen huolellisesti otsalleni (toistuvasti tunnin ajan). Vahan ajan paasta han siveli myos jalkani kylmalla. Otin myos laaketta. Lopulta uskon unen vieneen kuumeen lopullisesti pois. Aamulla sita ei enaa ollut. Vatsan takia lopulta lahdin laakariin. Nyt ei enaa mikaan pysynyt sisalla enka ollut syonyt mitaan (muutamaa banaania, teekuppia, keksinpalaa ja porkkanaa lukuunottamatta) pitkaan aikaan. Kunto oli aika kehno. Taksissa hikoilin kylmaa, mutta odotusaulassa tuntui taas paremmalta. Paluumatkalla sama juttu, kylmaa, kammottavaa hikea. Eilen illalla nousi taas kuume, mutta muuten olen voinut paremmin. Illat ovat tahan mennessa olleet kaikki pelottavan sairastayteisia, rukoilen ettei tanailtana enaa. Antibiotti minulle taistelkoon.

Viikon paasta lahden taalta. Viikon paasta olen kotona. Viikon paasta saan huokaista.

Mita voin tehda iloitakseni tasta viimeisesta viikosta? Pokharaan lahto on turha nyt, en jaksa istua bussissa niin pitkaan. Eika ole hyva lahtea yksin mihinkaan tassa kunnossa. Tahtoisin etta minulla olisi energiaa olla lasten kanssa. Rubinan sanky on vanginnut minut. Tai mina olen vanginnut itseni. Epailen, niin kuin usein sairastaessani, omaa osuuttani tahan kaikkeen. Nukkuminen, netissa oleminan ja Rubinan (huonohkot mutta rentouttavat) elokuvat ovat helppoja ratkaisuja vasyneeseen elamaan. Enko, jos todella yrittaisin, jaksaisi jotain kunnollista? Tahan osaan itsekin vastata. Ei, olen todella kipea. Sunnuntain aktiivipaivan tulokset olivat selkeat. Tama ei ole minun aikaansaannostani, vaan aasialaisten, arsyttavien ja tunkeilevien bakteereiden tekosia.

Niin moni asia kotona saa odotuksen kasvamaan. Jopa se haivahdys Paraisten keittiota, jonka sain nahda sype-videosta. Ja niin moni rakas ystava. Vivamo. Juokseva juomavesi. Konkreettisesti lasnaoleva rukousyhteys. Ruoho varpaiden alla ja puhdas ilma. Vessapaperi ja oikea pontto. Ja suihku. JA SAUNA. Ja tavallinen, yksinkertainen, vahamausteinen ruoka. Voi Suomi, kiitos kun olet kotini! Olen siita todella kiitollinen.

Vaikka tahdon kotiin nyt todella paniikinomaisesti, on ihanaa olla myos taalla. Nepal on todella hieno maa. En malta odottaa sen esittelya. Jotenkin minusta tuntuu etta palaan tanne, juuri tanne kaikista maista. Nepal. Marokko jai myos sellaiseksi maaksi. Haivahdys naita Jumalan valtakunnan osasia ei riittanyt, tahdon lisaa! Ei viela tosin. Nyt tahdon kotiin. Kotiin, kotiin, kotiin.