Tellervonkatu jää

Enää yksi päivä Jyväskylässä. Tuntuu hyvältä. Jostain syystä, johon saattaa liittyä huoneeni tyhjyys ja asunnon kylmyys, on jo viikon verran ollut kova tarve päästä muualle. Lottis lähti tiistaina, en ehtinyt halata... Se tuntui pahalta, mutta onneksi nähdään vielä, Vivamossa.


Koko lähtö on ollut yhtä taistelua itseni kanssa. Puolisentoista kuukautta sitten pakkasin innoissani ensimmäisen erän tavaraa huoneestani vintille, enkä silloin vielä uskonut että tähän huoneeseen tulee kukaan asumaan. Ei kuka tahansa sovi.

Lottiksen juhlissa kerroimme ystävillemme, että etsimme tähän sopivaa kämppistä ja muutamaa päivää myöhemmin tuli puhelu Lontoosta. Eräs siellä koulua käyvä tyttö oli kuullut vapaasta huoneesta ja aktiivisesti kyseli ja selvitteli huoneen sopivuutta hänen elämäänsä. Minä äkkipikaisena suosutuin kolmen ja puolen kuukauden vuokrasopimukseen ja samana iltana lähettelin "sopimusta" sähköpostilla, johon on nyt saatu yksi allekirjoitus, hänen. Postin ollessa matkalla, olemme kokeneet muutoksia.


Lontootytön tuleminen alkoi hämmentävästi ahdistaa ja ahdistus ilmeni kyvyttömyytenä tehdä lähtöä. Tuntematon ja hyvin erilainen persoona minun huoneessani oli enemmän kuin luulin. Ilmeisesti minun ei kuitenkaan tarvinnut tyytyä tuntemattomaan. Koko kuvio on ollut mutkikas, mutta lyhyesti sanottuna saimme yhteisen ystävämme innostumaan täällä asumisesta, jonka jälkeen Lontootytölle ilmoitimme että hän pääsee toiseen asuntoon, lähemmäs yliopistoa, johon hän suostui. Sitten kaikki epämäärästyi entisestään, kun Lontoosta tuli viesti, ettei hän kaipaakaan asuntoa, jonka myötä on nyt yksi asuttamaton kalustettu huone jäljellä (minun tai ystävämme).


Nyt on kuitenkin huone autio ja tyhjä, huolimatta siitä tuleeko kukaan siihen asumaan. Ennen aivan täysi ja lämmin huone käskee nyt lähtemään. Mielelläni tottelen. Tänään, torstaina, enää vähän töitä ja huomenna 14 tunnin avustuspäivä, mutta sen jälkeen jätän hyvästi ja rukoilen että Jumala siunaa huoneeni ja sen mahdollisen asukkaan.

Nyt ei tunnu enää haikealta lähteä. Senkin koin, mutta jäljelle on jäänyt hyvä mieli. Kesäkuussa tulen vierailemaan omaan kotiini ja syksyllä jälleen valtaan asunnon itselläni. Palaamisen mahdollisuus on ehto lähtemiselle, mutta nyt lähtö saa kaiken arvon. Rukoilen että lähtö ei olisi irrallinen osa, joka kokee arvokkuutta, vaan voisin kokea lähdön omanani ja sen myötä liittää myös arvoa itseeni.

Arvokkaasti Kuninkaan omana

Tania