Rabatin hulinasta muistelua

Siunausta Suomeen (ja muualle maailmalle, missa satutkin olemaan) Rabatista! Saavuin tanne aamulla seitseman jalkeen yobussilla Marokon pohjoisosasta, ilmeisesti n. 600 kilometrin paasta (paasin tanaan vasta kasiksi paperiseen Marokon karttaan, enka ole viela tarkkaillut sita mitta-asteikon tarkasti). Ennen Rabat tarinointia palaan Almeriasta lahtemiseen (josta kirjoitin matkapaivakirjaani pikaiset muistiinpanot, ettei mikaan yksityiskohta paasisi unohtumaan).


Aikaisemmin kirjoitin, etta olisin lahtenyt keskiviikkoiltana, mutta jo tottumaani tapaan suunnitelmat muuttuivat. Puoli tuntia ennen suunniteltua lahtoa Hajiba vastaa puhelimeensa ja ilmoittaa etta lahto on vasta "manjana". Olin aluksi aika pettynyt. Huomenna voi olla aika maarittamaton kasite jos olen oikein ymmartanyt arabien lahtopolitiikan. Esimerkiksi Hajiballa oli ystava Rabatista kaymassa Almeriasta, joka lupasi vieda minut mukanaan kotiinsa, mutta eipahan ole ollut naisen kotiinlahdosta tietoa sen koommin. Hermojani ei kuitenkaan koeteltu paljon, silla lahto oli seuraavalla aamulaivalla klo 10.

Ylimaarainen ilta jai ikimuistoiseksi! Istuin (suomalaisen) Marin kanssa Hajiban olohuoneen sohvan nurkassa Hajarin astuessa sisaan, Fadeilan ja hanen "miehensa" (en viitsi selitella enempaa, mutta kuvio on hyvin sekava) kanssa. Hajiba tuli keittiosta katsomaan kuka saapui, ja Hajarin nahdessaan, alkoi huutaa aivan sykahdyttavalla tahdilla. Mina ja Mari seuraamme sivusta ymmartamatta mitaan, Mari kauhistelee valilla aaneen ja mina imen itseeni perheen arkea. Tilanne oli aika tragikoominen lopulta (mutta ainoastaan minun paassani), koska olin niin kiitollinen siita riidasta.

Pedron saavuttua riita oli edelleen meneillaan, mutta Hajiba oli asettunut jo sohvalle istuen huutamaan sen sijaan etta juoksi tyton (16 v.) perassa. Hajiba kyynelissa (epatavallista arabinaiselle julkisesti) selitti Pedrolle tilanteen, joka tulkkasi meille kielettomille suomalaisille. Hajiba oli vihainen koska han oli pyytanyt Hajaria (ja Tofikia, jolle ei kuitenkaan ilmeisesti ollut vihainen) viemaan muutaman ruokapussin Pedron majoituspaikkaan mahdollisimman huomaamattomasti, valoja paalle laittamatta ja muita mukaan kutsumatta. Fadeila ja mies olivat ilmeisesti olleet mukana, eika tilanne ollut sujunut aivan niin hiljaa kuin oli pyydetty ja siita tama kamala purkaus. Sita en tieda miten Hajiba oli saanut selville kaikesta, mutta aluksi oli hirvean vaikea ymmartaa miksi tama virhe oli kasvanut niin valtavaksi vihastumiseksi. Pian sekin kuitenkin selveni, suoraan Hajiban suusta. Han pelkaa suunnattomasti menettavansa luottamuksen Pedroon (kun kyseessa oli Pedron majoitustila). Luottamukseen liittyen han kysyi Pedrolta voiko Jumalaan luottaa, kun oma perheenjasenkin vain aina valehtelee ja pettaa. Pedro vastasi pitkaan ja kylmat vareet vain sateilivat sisallani. Tuntui niin hyvalta tietaa, etta rukoukseni oltiin kuultu. Hajiba itse kysyi, han ei voi olla kaukana totuudesta enaa! (Tata keskustelua ei tulkattu, mutta julistuksen tuntee ja olin oppinut siihen mennessa ymmartamaan espanjaa aika hyvin.)

Riita oli ohi ja totuus oltiin lausuttu. Sain Pedron kautta sanottua Hajiballe, hanen kovasti pahoiteltuaan purkausta, etta minusta oli hienoa nahda niin aitoa tunnetta hanessa. Sanoin myos etta purkaus oli hyvin terve ja olin pakahtua onnesta kun nain miten sopu hiipi aidin ja lapsen valille. Selitimme myos Pedron kanssa suomalaisten kivun sisaan pakkaamista ja miten hyva on nahda tama toisenlainen, terve kasittelytapa.

Kavaisimme Hajiban kanssa viela (yhdeksan jalkeen) Sakiman kotona, jonka luona majailivat minun matkaseuralaiseni Bouchra ja hanen aitinsa (myos Sakiman aiti), varmistamassa seuraavan paivan lahtoaika. Sovimme etta 8.30 olisimme heilla lahtovalmiina. Kavelin asunnolle (Marin mentya jo edelta) yhdentoista jalkeen. Siella minua vastassa oli Mari ja pian minun jalkeeni saapuivat Anna ja Natalia, asunnon vakituset asukkaat. Mari oli sopinut Annan kanssa etta leikkaisi tyton hiukset sina iltana (han on parturikampaaja, jos en ole sita jo aiemmin maininnut), muttei ollut odottanut heidan nain myohaista saapumista. Hiustenleikkuu jai, mutta nautimme Marin kanssa 5-vuotiaan Natalian seurasta. Han harjasi riemuissaan hiuksiamme silla aikaa kun me vuorotellen otimme mainioita nauruun ramandys kuvia. Lopulta paadyimme kaikki kolme Marin sankyyn edelleen virnuillen kameraan. Jossain vaiheessa aloin sirkustella Natalian kanssa, joka vain nauraa kikatti koko ajan. Leikimme varmaan melkein tunnin ja paasimme kaikki nukkumaan vasta yhden jalkeen. Ilta oli paras tapa paattaa Almerian vierailu.

Aamulla, oikein hehkeana nousin puoli kahdeksalta, viritin vyolaukkuni vaatteiden alle; petasin sangyn, nostin rinkan selkaan, siunasin kodin ja lahdin menemaan. Lahto sujui kaiken kaikkiaan suht ripeasti. Olimme puolisen tuntia myohassa "aikataulusta", mutta laivaan ehdimme. Hajiba, Fadeila, Pedro ja Mari olivat mukana saattamassa ja suudelmien seka tuhansien kiitosten jalkeen jatin heidat taakseni ja astuin laivaan. (Jatin Hajiballe aasialaisesta basaarista loytamani askartelusavesta muovailemani enkelin siunaamaan heidan kotiaan ja Fadeilan jatin ristinmerkein siunaten.)

Laiva lahti siis suoraan Almerian satamasta, eli en mennyt tavallisinta gibralttarin reittia. Maaranpaamme oli Nador (aivan valimeren toisella puolella, lahella Algerian rajaa). Laivamatka kesti kuutisen tuntia, josta jokaikinen hetki kului pahoinvoiden. Jossain vaiheessa luulin etta voisin valttaa oksentamisen, mutta kun nakee vieressa olevan pussin tayttyvan, niin ei itsekaan kesta pidattaa. Suurimman osan ajasta leikin nukkuvani, pidin paani asennossa, jossa tuntui parhaimmatla ja valtin avaamasta silmiani pelaten etta pitaisi nousta pussille. Hyvin se meni, mutta olin laivasta pois jonottaessa huolissani etten pysyisi pystyssa, kun ravintoa oli kadonnut, oli tukalaa ja rinkka painoi tavallista enemman selassa. Ulkoilma tuntui uskomattomalta sen reissun paatteeksi ja Nadorin kova tuuli oli ihana siina hetkessa!
(Taytyy viela erityisesti Marille mainita etta Bouchra sanoi laivamatkan olleen taysin poikkeuksellinen ja etta se on yleensa tasainen ja mukava. No fears!)

Majailin viikonlopun Bouchranin, hanen aitinsa ja veljensa kotona, n. 30 kilometrin paassa Nadorista. En muista kylan nimea, kosken missaan vaiheessa nahnyt sita kirjoitettuna, mutta tama ei pahemmin jaa harmittamaan. Olen aarettoman kiitollinen perheesta ja heidan huolenpidostaan ja avustaan, mutten kaikenkaikkiaan pitanyt tasta etapista. Nador ja sen ymparisto on todella kolkkoa. Siella on paljon rakennustyomaata, keskeneraisia taloja ja autiota aroa. Bouchranin koti oli kylan laitamilla, muutaman kilometrin paassa, eika tekemista tai nahtavaa ollut oikein ollenkaan. Koneella tuli oltua paljon, mutta hyvin hitaan yhteyden takia en paassyt blogiini (joka saa rukoilemaan ettei Beninissa olisi samanlaista).

Eilen neljan jalkeen lahdimme Bouchranin kanssa Nadoriin kyselemaan busseja Rabatiin ja loysimme 100 dirhamin (alle 10 euroa, vaihtokurssi 11,33) yovuoron, joka lahti samana iltana kymmenelta. Jatimme rinkkani lipunmyyntitiskin taakse ja lahdimme kahville, mina rukoillen etta rinkka pysyy tallessa. Kahvittelimme, kiersimme vahan kaupunkia ja lopulta myos soimme ennen lipunmyyntiaulaan palaamista. Bouchra lahti kahdeksan jalkeen hyvastellen minut, jain ensimmaista kertaa yksin (ellei Euroopan alkumatkaa lasketa).

Kaikki ovat pelotelleet Marokkoa! Pedro ja kaikki paikalliset. Tuntuu etta pelko on oikein vakisin koittanut paasta ihon alle. Taalla nyt ollessa, aamulla saavuttuani (7.00) ja aamupaivalla kolmisen tuntia ympariinsa kaveltyani, olen hiukan kummissani siita huolesta, jota kaikki haluavat kantaa puolestani. Toki autot toottailevat ja perassa vislaillaan, valilla joku jaa viereen kavelemaan haluen jutella, mutta samanlaista on Italiassa. Ohjeistus olla noteeraamatta lainkaan on toiminut ja tunnen oloni oikein turvalliseksi taallakin. Harmittaa vain etta sataa, eika voi oikein siemauksin nauttia Mdinasta, vanhasta kaupungista. Huomenaamuna menen Beninin suurlahetystoon hakemaan viisumini (joka valmistuu muutamassa tunnissa) ja lahden Casablancaan todennakoisesti jo iltapaivalla.

Taalla Rabatissa asun aivan Mdinan seinan ulkopuolella olevassa Auberge de Jeunessessa, 65DIR per yo, n. 16 tyton huoneessa, ei lukkoja, nettia, keittiota tai vessapaperia, mutta aivan kelpo. Olen siina paljon mielummin kuin yhden hengen hotellihuoneessa taysin kanssakaymattomana. Saan sita paitsi kaksi aamiaista samaan laskuun saavuttuani niin aikaisin. Tuntuu hyvalta.

Jatkan Beniniin, Casablancasta lentaen, joko keskiviikko- tai lauantai-iltana, riippuen siella olevan kontaktini mielipiteesta. Lento on liian kallis, mutta uskon matkan olevan taysin sen arvoinen! Jos en lahde jo keskiviikkona, saatan viipya Rabatissa pidempaan. Jatan asiat vahan auki ja levalleen, mutta oikein onnellisena ja kiitollisena. Toivottavasti en ole huolestuttanut ketaan, olet tarkea!