Isan taskuun

Oivoivoivoi! Mika mylly Pedro palasi eilen, ruokajakelu alkoi taas (minun osallistumatta enaa) ja minun lahtoselvittelyni ovat kaynnissa. Lahto on ollut aika toksahtelevaa ja hankalaa.

Kuulin Pedron aanen ensimmaista kertaa skypesta hanelle soittaessani (joskus lokakuussa) ja siina ensimmaisessa lyhyessa keskustelussamme Pedro tarjoutui viemaan minut Marokkoon. Han sanoi etta hanella on siella muutenkin asioitavaa. Pessimistisyydessani olin kuitenkin varautunut matkaamaan yksin. Nyt kun lahto on todella tulossa, tilanne on vahan levallaan. Pedro selvitti omaa lahtemistaan sinne ja ilmoitti minulle eilen illalla etta matka tulisi maksamaan n. 700 euroa, josta minulle reilu osuus olisi n. 200. Siina vaiheessa painoin paani ja rukoilin armoa. Matkustaminen Marokkoon on kallista, mutta Pedron pakettiauton kanssa sairaan kallista. Maksuun osallistuisi Mari (suurimmalla osuudella), mina (luottaen siihen etta rahaa on viela toukokuussa) ja Pedro (jolla ei ole rahaa!). Sanoin Pedrolle aaneen etta tama on aikamoista koulutusta minulle, joka olen tottunut valitsemaan halvimman vaihtoehdon.

Hiukan keskusteltuamme paadyimme siihen, etta pakettiautolla lahteminen olisi tyhmaa. Sanoin etta voin menna yksin ja Pedro suostui siihen (han, joka ensimmaisen kerran tavatessamme sanoi ettei menisi Afrikkaan ollenkaan jos olisi mina). Herra on kuitenkin ihmeellisella tavalla osallistunut tahan huoleen yksin matkustamisesta ja jarjesti minulle kyydin alkumatkaa varten.

Vierailimme eilen illalla (mina, Hajiba ja Fadeila) eraan naisen luona, jolla on sukulaisia kaymassa, Pohjois-Marokosta. Naisen aiti ja sisko. Vierailun jalkeen, Pedron kanssa keskustellessa, Hajiba muisti etta nama naiset ovat lahdossa takaisin Marokkoon keskiviikkona ja voisin todennakoisesti paasta heidan kyydissaan johonkin asti. Loppumatkan jatkaisin heidan avullaan bussilla Rabatiin (joka on maaranpaani suurlahetyston perusteella). Olin niin vasynyt, etten osannut olla innostuneen nakoinen, mutta osoitin kiitollisuuteni niin selvasti kuin jaksoin (vieraalla kielella tai kielettomana on aarettoman uuvuttavaa kommunikoida). Lahdin nukkumaan tietaen etta huomenna vieraillaan taas ja selvitetaan kyytiasiaa.

Tanaan aamulla saavuin Hajiban ovelle ja koputin. Pitkaan ei vatsattu, mutta sinnikkaan koputtelun jalkeen ovi avautui, hieman tavallista vaivalloisemmin. Oven eteen oltiin laitettu valtava vaatekassi ja ikkunan eteen tyyny. Astuin sisaan kysymysmerkkina, mutten ehtinyt saada vastausta kun Hajiba jo jatkoi aamusiivoustaan, tyontaen kassin ensin takaisin oven eteen. Pyytamatta otin luudan kouraan ja jatkoin siita mihin Hajiba oli jaanyt hanen rientaessa keittioon hammentamaan kattilan sisaltoa. Olen oppinut etta minua ei pyydeta auttamaan, mutta avusta ollaan kiitollisia. Istumaan jaaminen tuntuu hyvin epamiellyttavalta muiden haaratessa ymparilla.

Lakaisin lattian ja myohemmin pesin sen. Siina vaiheessa Hajiba oli siirtynyt kokonaan keittion puolelle. Siivoamisen lopetettuani menin seuraamaan ruuanlaittoa (paatoimeni Hajiban kodissa). Sitten kuului ensimmainen koputus. Hajiba ei reagoinut. Kysyin elein tahtooko han etta mina avaan, mutta vastaukseksi sain huolettoman paanpudituksen. Koputus jatkui, voimistuvana, mutta Hajiba ei selvasti halunnut avata ovea. Hanen mennessa ovelle hiipien ymmarsin etta kassi oven edessa ei ollut sen takia ettei ovi muuten pysynyt kiinni. Koputtajan lahdettya Hajiba palasi keittioon ja jatkoi hiljaa haaraamistaan. Mina istuin kiltisti tuolilla ja seurasin. Jossain vaiheessa aloin hyrailla. Koputuksia tuli aina valilla, Hajiba satunnaisesti meni ovisilmalle (nyt jattaen jo tossut puoleen valiin, ettei tuottaisi aanta), mutta palasi aina jattaen oven auki. mita enemman koputuksia tuli, sita turhautuneempana Hajiba palasi.

Ymmarsin jo aikaisin, etta kyseessa on ruokajakelun jalkiseuraukset. Jo aikaisempina jakopaivina olin huomannut etta ihmiset tulevat Hajiban luo kyselemaan ruokaa. Ja kyseleminen on kehkeytynyt aivan mahdottomaksi! Hajiban on todella piileskeltava omassa kodissaan. Jos oven avaa, sielta satelee liuta kysymyksia ruokaa koskien ja Hajiban pitaa (valilla hyvin aggressiivisesti) selventaa, etta ruoka jaetaan autokorjaamolla, ei HANEN KODISSAAN. Koputusten jatkuessa hiljaa naureskelimme keittossa tayttaessamme paattomia kanoja nuudeli-, sieni-, oliivi-, maustesekoituksella. Se oli aika hupaisaa.

Ruokajakelun loputtua Pedro tuli Hajiban luo. Siina vaiheessa olimme saaneet mahtavan aterian valmiiksi. Taytettyjen kanojen, mauste-jahoseoksessa uppopaistettujen munakoisojen, keitettyjen perunoiden ja kukkakaalien seka tuoreen marokkolaisen leivan kanssa lahdimme kylaan syomaan. Pedro ajoi, Mari istu etupenkilla kanat sylissa ja mina ja Hajiba astuimme valtavan pakettiauton penkittomaan takaosaan leipineen ja folioituine lautasineen. Matka oli onneksi lyhyt. Soimme eilen vierailemassa kodissa ja keskustelimme minun Marokkoon menemisesta (muiden aiheiden lomassa).

Olen alkanut ymmartaa aika paljon espanjaa. Taalla kodissa moni onneksi puhui myos ranskaa, joten pystyin itsekin sanomaan jotain. Pedro on valilla todella sympaattinen kielimyllerryksessa. Han puhuu espanjan lisaksi ainakin suomea (todella hyvin!), ranskaa ja englantia, muutamaa arabian lausahdusta unohtamatta. Vilkkaassa keskustelutilanteessa Pedro usein puhuu minulle espanjaa luullen puhuvansa suomea ja suomea arabeille, luullen puhuvansa espanjaa. Tilanne paatyy aina koomiseen naurunpurkaukseen.

Syomasta lahdettyamme palasin Hajiballe. Vastassa olivat Hajiban tytot elokuvan aaressa. "The phone", ilmeisesti japanilainen, mutta espanjaksi dubattu kauhuelokuva. Se oli riemukas! Nauroin niin paljon. Istuimme kolmestaan (ja valilla neljastaan Fadeilan liittyessa joukkoon) yhden peiton alla. Minulle on pikkuhiljaa valjennut etta Hajiballa tosiaan on vain kolme lasta: Majda (n.22), Tofik (n.20) ja Mari (n.18). Hajar (16, nain vilauksen hanen passistaan) on Hajiban siskon tytto, joka asuu taalla, koska hanen perheensa Marokossa on liian koyha elattamaan kaikkia lapsia. Tama valaistuminen auttaa ymmartamaan miksi Hajar on muita lyhyempi, eika nayta aivan samalta kuin muut sisarukset. Hajar ei ole paassyt kaymaan kotonaan seitsemaan vuoteen papereiden puuttumisen takia. Fadeila (n.35), Hajiban ystavatar, asuu myos heidan pienessa kodissaan. Hanen kaksi lastaan (4 ja 7 v.) asuvat Marokossa isovanhempiensa luona. Fadeila on suuri mysteeri kaikin puolin. Han on kupliva ja naurava paalta, mutta sisalta taysin hajalla ja eksyksissa. Fadeila on se, joka saa kaikki kuolemaan naurusta, mutta kuultuani hanen elamantilanteestaan, olen hyvin huolissani ja surullinen.

En tieda kuinka avoimesti naista asioista voi kirjoittaa... Taalla olen oppinut myos muita epamaaraisyyksia, joista ei ehka ole hyva kirjoittaa avoimesti julkiseen blogiin, mutta Almeria ei ole ns. puhdas kaupunki ja joitain katuja tulee valttaa. (Tanaan tosin jouduin aika epailyttavaan tilanteeseen, jossa koputettiin varaston oveen, astuttiin sisaan, odotettiin jonossa ja poydalle paastya jatettiin puhelinnumero ja lahdettiin jatkamaan matkaa.) Herra varjele.

Seikkailujen jalkeen illalla Pedro kavaisi Hajiban ovella ja sain selville etta kyytini lahtee huomenna illalla. Tarkkaa aikaa en tieda, enka ole asiasta kommunikoinut suoraan kyyditsijoiden kanssa, mutta luotan (kai) etta paasen lahtemaan. Olo on vahan levoton kaiken epamaaraisyyden ja epasuoruuden myota, mutta seehen on pikkuhiljaa totuttava. Minulla on aika hyva pinna, en hermostu ja maltan odottaa, mutta epaselvan paivan paatteksi olen tavallista uupuneempi. Nyt ponnistin kuitenkin viela viimeisen pitkan tekstini Almeriasta. Onneksi, koska asioiden sanominen selkeyttaa omaakin paata. Huomasin etta puhuin oikein pulputen tanaan Pedrolle kun sain siihen mahdollisuuden. Han on usein niin kiireinen ettei keskustelua synny. Puhelin soi jatkuvasti! Opetin Pedrolle tanaan miten hiljennetaan soitto, joskus ei vain jaksa vastata.

Pedro ja Hajiba ovat jatkuvan paineen alla naiden vaativien ja valilla hyvin ahneidenkin vastaanottajien tulituksessa. Pedron puhelin soi lakkaamatta ja Hajiban ovi lahtee kohta sijoiltaan. Rukoilkaa heidan puolesta!

Tahan loppuun voisin viela laittaa lainauksen kirjeesta, jonka lahetin Almeriassa tehdyn tyon nettisivuja hallinnoivalle Taistolle:

"--voimme vain rukoilla etta ne koyhat, apua tarvitsevat perheet loytaisivat vihreiden ruokasakkien lisaksi ehtymattoman lahteen, kuten samarialainen kaivon nainen. Olen useampaan otteeseen itkenyt Hajiban kotoa nukkumaan mennessa sita, etten valttamatta tapaa heita enaa koskaan. En ellei ihmeista suurin tapahdu ja kadonnut sielu pelastu. Sain kunnian rukoille aaneen (Pedron tulkkaamana) Hajiban kotona ennen yhta ruokailua. Rukoilin ennen kaikkea rauhaa, ja pyydan Sinuakin rukoilemaan. Nama perheet ovat taysin kadoksissa. Heidan sydantaan hallitsee pelko, epaluottamus ja levottomuus. Hajiba selvasti nakee Kristittyna olemisen tuoman rauhan meissa, muttei osaa kuvitella sita itselleen. Rukousmatto ja tyhjat huokaukset vaaran jumalan puoleen tahdittavat hanen elamaansa. Samalla minun, Pedron ja Taivaallisen Isamme sydamet sarkyvat kun seuraamme miten synkkaa ja raskasta polkua tama meille rakas nainen painaa.

Pyydan etta rukoilet, etenkin Hajiban ja hanen perheensa, mutta myos kaikkien muidenkin perheiden puolesta. Jos vain osaisimme rakastaa heita tarpeeksi, jotta he janoaisivat rakkauden lahdetta niin paljon, ettei pelastumiselle olisi muuta vaihtoehtoa. Kristuksen rakkauden ja rauhan voiteluun jatan Almerian muslimit. Herra heita siunatkoon."

(http://ojennettukasi.fi/)