Sydamestani

Olen ylepea itsestani, silla olen tehnyt paatoksen jota en olisi koskaan uskonut uskaltavani tehda. Perjantai-iltana keskusteluni Parfaitin kanssa paatyi siihen etta sanoin tahtovani lahtea hanen kodistaan tarkoitettua aiemmin. En paatynyt tahan pelkastaan siksi etta minun on huono olla taalla, vaan selviteltyani Parfaitin tyomuotoa enemman, totesin ettei minusta ole tekemaan hanen kanssaan toita. Siispa en aio vaivata heidan elamaansa tai omaani vain palloilemalla pitkin Cotonoun lahikylia paasiaiseen asti.

En tiennyt keskustelumme alussa etta paatyisin tamanlaiseen ratkaisuun, mutta olen todella miettinyt lahtoni aikaistamista paljon. En ole antanut negatiivisten tunteiden olla lahdon syyna, joten olen todella yllattynyt etta lahdolle on loytynyt ihan "patevakin" syy. Tahdoin selvittaa Parfaitilta minun osuuttani hanen apunaan. Olin ilmoittanut tulevani tanne vapaaehtoistoihin ja tahdoin jollain tavoin olla apuna. Tassa suhteessa meidan valillamme on ollut vaarinymmarrys. Hanen kasityksensa vapaaehtoisesta on lahetystyontekija, "missionary" ja mina en koe itseani lahetystyon tekijaksi enka ole millaan tavalla koulutettu tekemaan lahetystyota.

Campus pour Christin tekema tyo on puhdasta evankeliointia yliopiston nuorille. He pelastavat elamia, jarjestavat raamattupiireja ja yllapitavat yhteytta tavoittamiinsa nuoriin "one on one"-tapaamisten avulla. Heidan tekemansa tyo on ihmeellista ja upeaa. Minusta tuntuu todella pahalta etta jouduin Parfaitille sanomaan etten voi auttaa hanta. Sen sijaan etta han syyttaisi tai tuomitsisi minua, teen sen itse. Toisaalta olen ylpea itsestani etta pystyin, itseni tuntien sanomaan etten voi auttaa hanta. Jos mina, tassa vaiheessa elamaani ja itseani, jonkun muun pyynnosta, menisin kampukselle jakamaan omasta uskostani, olisin valehtelija. Minun pitaisi ensinnakin koota itselleni "todistuspuhe" eli "testimony", jossa ilmenisi miten ja milloin olen antanut elamani Jeesukselle. Toiseksi minun tulisi tuntea Raamatusta perinteiset kohdat joilla auttaa eksynyt sielu Jumalan luo. Ja kolmanneksi minun tulisi tahtoa evankelioida talla tavoin.

Ristiriita hyvan ja vaaran valinnan valilla on valtava ja tuntuu etta paani kiljuu. Olenko pettanyt lahetyskaskyn? Olenko liian mukavuudenhaluinen ja hapeileva ollakseni heittaytymasta Jumalan tyohon? Parfait oli tosiaan hammastyksekseni todella siunaavasti suhtautuva. Minulla kylla jai olo, ettei han usko minun todella olevan kristitty ja etta olen taysin outo muuttaakseni mielta nain, mutta osa minusta uskoo jo etta mina olen se joka nain vaittaa, ei han. Vaikka han on kysynyt minulta usean kerran suoraan olenko mina todella Kristitty, han on vastattuani vakuuttanut etta kysyy kysymyksen vain saadakseen minut ajattelemaan asiaa, eika omaksi hyvakseen.

Parfait on fysiikan professori (tai opettaja, sanat ovat samat ranskaksi}, toimii seurakuntansa pastorina ja Beninin Campus pour Christin johtajana. Han on "the why"-mies, omien sanojensa mukaan. Jos haluan menna kauppaan, ei riita etta sanon etta tahdon kauppaan, vaan han tahtoo tietaa tarkkaan miksi tahdon kauppaan. Samoin naissa vaikeissa keskusteluissa. Jos sanon etta minun on ollut huono olla, han tivaa minulta niin kauan kunnes kerron hanelle tarkkaan miksi. Olen siis sanonut hanelle suoraan etta pelkaan jutella hanen kanssaan ja minulle on vaikeaa uskoa etta hanen "be at home" todella tarkoittaa kutsua kotiutua, koska minusta tuntuu niin epamukavalta olla hanen kodissaan. Se etta han on sanonut etta voin puhua hanelle missa tilanteessa tahansa tuntuu mahdottomalta toteuttaa hanen milloinkaan ottamatta minuun yhteytta, silmin, tervehdyksin tai ainakaan tavallisesti keskustellen. Taman kontaktittomuuden olen tulkinnut hanen persoonalleen luonteiseksi, enka ota sita itseeni, mutta kylla han vain on todella hankala mies!

Kaiken sanottuani tilanne tuntui jopa hyvalta. Parfait tahtoi tietaa mita tekisin nyt ja siinapa on hyva kysymys. Naurahdin etta olenhan mina sita miettinyt, mutten todellakaan tieda. Kerroin etta minun pitaa ensinnakin saada noutaa passini ja Beninin viisumini mahdollisimman nopeasti. Sitten, Intian ollessa seuraava kohteeni, minun on saatava viisumi sinne. Han kommentoi tahan valiin ettei ole koskaan tavannut nain valmistelemattoasti matkustavaa lansimaalaista. Kyllahan mina ne Euroopan konsulaatit selvitin, mutta itse viisumien hankkimisen jatin hiukan ihmeen varaan nakojaan. Kun sanoin etta olen aika hyva hoitamaan kaytannon jarjestelyja ja etta selvian seuraavista paperitoista, en usko etta han jai kovinkaan vakuuttuneeksi.

Kaikki kaytannon asiat lahtevat nyt rullaamaan maanantaiaamuna. Soitan Intian konsulaattiin, tai tarkemmin sen yhteysmiehelle Beninissa, silla itse konsulaatti sijaitsee Nigerian Lagosissa. Kayn matkatoimistoissa etsimassa sopivaa lentoa saatuani arvion viisumin saamisajasta. Sitten vaihtoehtoinani asumisen suhteen lahtoon asti on jaada Mitchaïn perheen luo ja koittaa osallistua evankeliointiin, menna hotelliin Cotonouhun ja elaa loppuaika vain turistina tai lahtea Togoon Jean-Philippen perhetta tapaamaan. Jean-Philippe on nuori mies jonka tapasin Taizéssa, luotettavan oloinen eika millaan tavalla ole osoittanut epamukavaa kiinnostusta minusta, mutta pidan kylla varaukseni loppuun asti. Olen Jean-Philippelle sen verran sanonut, etta tahan mennessa paras lento lahtee Togon Lomésta, joten voisin ennen lennon lahtoa oleilla Togossa jonkin aikaa. Luvannut en ole viela mitaan. Mainitsemani suomalainen mies taalla Cotonoussa ei ole viela vastannut viestiini, joten haneen yhteyden saaminen jaakoon ihmeeksi.

Vaikka mieltani painaa edelleen ristiriita paatokseni suhteen, tuntuu hyvalta etta olen paattanyt jotakin nain selkeaa. Jollain tavalla tunnun myos saaneeni paatokseen vahvistusta eilisen tapahtuman perusteella. Aamupaivalla Anne-Marie ja Parfait kestittivat muutamaa yllatysvierasta ja mina istuin tuulettumassa yhdella useista ulko-ovista. Piirsin ja Priscille seurasi puuhasteluani. En muista mista juttelimme, mutta jotenkin han paatyi kysymaan minulta mihin surakuntaan kuulun. Han on samaa kysynyt ennenkin. Vastattuani olevani luterilainen, sain aikamoisen jarkytyksen vastaani. Priscille, minua silmiin katsoen, sanoi etta seurakuntani on saatanasta. Varmistin etta olin kuullut ja ymmartanyt oikein, mutta hanen toistaessaan lauseensa huolestuin entisestaan. Ihmettelin aaneen hanen varmuuttaan asiasta tuskin tuntematta edes kasitetta luterilainen. Kysyin myos mista tama usko tuli 8-vuotiaalle. Han kielsi 8-vuotiuutensa vahatteleisen ja sanoi etta Jumala oli kertonut hanelle seurakunnastani. Varmistin taas etta olin ymmartanyt oikein. Sitten kysyin, jos nain todella on, miten se sinuun vaikuttaa? Vahentaako se sinun rakkauttasi heita ja minua kohtaan?

Nyt sanon, tassa teille myos, etta tein virheen osallistumalla keskusteluun ja etenkin kysymalla lapselta rakastatko sina naita pahoja seurakuntalaisia. Juttelin Priscillen vanhempien kanssa illalla, lahtien asetelmasta etta olin tytosta huolissani, ja Parfait kielsi enaa puhumasta uskon asioista hanen tyttarensa kanssa ja ilmaisi painokkaasti ettei lapsille saisi koskaan antaa vaihtoehtoa olla rakastamatta. Tassa han on todella oikeassa. Kielimuuri lisaa huikeasti vaarinymmarrysten maaraa ja saa myos minut puhumaan hyvin toksahtelevaan savyyn. Jos Priscillella on jotain huonoja kokemuksia kanssani, totta kai han sanoo ettei pida minusta jos annan hanelle avoimen tilaisuuden siihen. Mina en tunne Priscillea, hanen luonnettaan, milloin han on tosissaan ja milloin vain hyvin taitava pokerinaama. Anne-Marie sanoi alusta asti etta han vain puhuu paljon.

Vaikka Parfait vakuutti etta han puhuu tyttarelleen, jonka han teki herattamalla 8-vuotiaan yhdelta yolla, minun mentya nukkumaan, minusta tuntui etta jain syntipukiksi. Myonnan todella etta tein virheen jatkaessani keskustelua. Kiinnostukseni kommentin ymmartaiseksi nousi vain liian suureksi. Parfaitin sanomisista jai voimakkaasti se olo etta mina olin toiminut tyton mallina olla rakastamatta. Tata vahvisti se, etta han toi esille toisen hetken, josta olenkin jo kirjoittanut. Olin lahdossa tanne nettiin kun odotimme Priscillen ja Procon kanssa mopon tulemista. Priscille oli vihainen kun olin takavarikoinut hanen saksensa ja sanoi siina puiden paalla istuessamme ettei pida/rakasta minua/sta, molemmille sanoille on vain yksi ranskaksi. Priscille oli mennyt sanomaan isalleen etta mina olin moisen lauseen sanonut hanelle ja Parfait oli varmistanut asian muilta lapsilta. En saanut puheenvuoroa puolustautuakseni, joten minun taytyi tyytya alistumaan. Ei se sinansa haittaa, mutta kylla vahan arsyttaa etta minusta jaa tamanlainen kuva koko heidan perheelleen!

Nyt on aika hankala olla ja epatodennakoisin ratkaisuni on heidan kotiinsa jaaminen. Kukaan ei tunnu olevan minua vastaan, ei edes Priscille, mutta se ehka tassa onkin epamukavinta. He hyvaksyvat minut siksi miksi minut nakevat, sanoen etta todella hyvaksyvat minut. Silti kukaan ei ole painokkaasti koittanut vakuuttaa etta he uskovat minun olevan mukava tai hyva. En kaipaa mielistelya, mutta jokin tassa kylla mattaa! Jos osaat ulkopuolisena huomata jotain olennaista, minun tekemaani virhetta tai vaarinarviointia, ole kiltti ja sano.

Hyvin hammentyneena, mutta toisaalta iloisena paatoksenteostani lahden paattamaan tata pyhaa. Ihanaa oli saada nain paljon jaettua! Tosin taman kirjottelunkin suhteen olen ajatellut etta matkani on jo liian riippuvainen purkamisesta. Havahdun monesti siihen etta jossain tilanteessa muotoilen sopivasti kuvailevaa lausetta mielessani sen sijaan etta nauttisin tilannetta loppuun. Tanaan mm. kekenoni, eli taksikuskini tullessa kiertoreittia tanne korjauttaakseen kaksi etupyoransa sisakumin reikaa, joka oli hyvin mielenkiintoinen prosessi, tai kun katselin miten neljan ihmisen kasivoimin hakataan jamssia ja vetta muusiksi, pyori mielessani miten voin sopivasti kertoa teille tapahtuneesta. Sain tanne asti pidateltya, mutta niin se kaikki vain tulee ulos. Ehka matkani yhtena tarkoituksena voi siis olla jakaminen ja kirjoittamaan paaseminen. Tuntuu todella hyvalta kirjoittaa pitkasta aikaa! Joskun pienena harrastinkin tarinointia vahan aktiivisemmin. Sallin siis itselleni taman jo riippuvuudeksi muodostuneen toimintatapani.

Terveisia Suomeen taalta minun hieman jo selvenneesta paastani. Elamassa oppii.