YOVO, osa 2

Aika jatkaa.

Poliisi oli jarkyttynyt kun sanoin ettei han loyda passistani viisumileimaa, koska en ole moista siihen koskaan saanut. Han pudisteli vihaisena paataan ja ajatteli varmasti etta olen aivan hullu kun kehtaan tulla hanen maahansa ilman viisumia. Han mutisi kaikenlaista jota en ymmartanyt ja sitten alkoi vaatia kutsukirjetta. Koitin selittaa hanelle etta kirje oli mahdoton hankkia ennakkoon, mutta han oli jo niin vihainen ettei jaksanut koittaa saada selvaa siita mita yritin sanoa. Osoitin etuaulaan ja sanoin etta siella odottaa mies, joka osaisi selittaa tilannetta enemman. Poliisi otti passini ja kaski hakemaan matkatavarani.

Loysin rinkkani nopeasti. Laitoin sen sivuun ja menin turvatarkastuksen portille etsimaan vastaanottajaani, Parfait Mitchaita. Loysin miehen, jonka tunnistin saamastani valokuvasta jonka olin vastaanottanut sahkopostiini meidan suunnitellessa tuloani Beniniin. Turvatarkastus valissamme esti aaneen puhumisen, mutta han tunnisti minut ja viitoin hanta tulemaan lahemmas. Parfait kaveli jaykasti luokseni (olen havainnoinut nyt myohemmin etta hanen niskansa ei liiku lainkaan), tervehdimme ja sanoin hieman hataisesti etta viisumin kanssa on tullut ongelma. Siina vaiheessa poliisi ryntasi taakseni ja huusi minut takaisin hanen luukulleen.

Huomasin etta poliisia seurasi myos pitka vaalea mies. Luukulla selvisi etta han on ranskalainen ja samassa tilanteessa kanssani. (Nain myohemmin ajateltuna on valtava ihme etta kaksi samalla lennolla ollutta tulevat maahan laittomasti.) Polliisi oli aivan raivoissaan meista. Han huusi uudestaan ja uudestaan ettei ole mahdollista tulla maahan ilman viisumia. Mina ja ranskalainen pahoittelimme kerta toisensa jalkeen ja anoimme armoa. Sita ei talta miehelta tullut. Parfait oli myos saavuttanut taka-aulan ja kyseli varovaisesti tilanteesta, mutta vastaukseksi saimme etta meidan on palattava lentokoneeseen laukkuinemme. Han kaski hakemaan laukut ja seuraamaan hanta. Parfait mumisi jotakin ja lahti kavelemaan ulos hallista. Luulin hanen sanoneen etta seuraa minua, joten sen sijaan etta olisin seurannut poliisin ohjeita, lahdin seuraamaan Parfaitia rinkkaani perassa raahaten.

Paasin ihmeellisesti turvatarkastuksesta lapi turvamiesten katsellessa hieman hammentyneina tassa vaiheessa jo hyvin hikista ja itkuista suomalaista, joka jai pyorimaan etuaulaan. Koitin etsia Parfaitia, mutten nahnyt hanta missaan. Jain odottamaan pylvaan viereen. Pian ahdistava mies alkoi pyytaa minua autoonsa. En ehtinyt montaa kertaa kieltaytya kun kuulin turvatarkastuksesta poliisin huudot, jotka kaskivat epauskossa "karkauksestani" palaamaan lentokoneeseen. Seurasin hanta vasten tahtoani. Kasimatkareppuni oli selassa, yhdessa kadessa oli kangaskassi kenkineni ja toisessa kadessa raahasin tassa vaiheessa aivan liian painavaa rinkkaa. Loméssa oli kuulutettu lampotilaksi 29 (kello 3 yolla), mutta nyt tuntui paljon paljon kuumemmalta.

Katsoin uudelleen ja uudelleen olkani yli nahdakseni Parfaitin, mutta poliisi kaski seuraamaan. Lahestyin jo ovea, joka johti lentokoneelle ja ranskalainen mies kulki edellani. Koitin kaikin tavoin hidastella, mutta lopulta olin ulkona. Poliisi oli oikeasti viemassa meita takaisin lentokoneeseen! Hata ei kuulu luonteeseeni, mutta nyt sita ei pidatellyt enaa mikaan. Taydellisen lakoamisen esti se, etta huomasin koneen ovien jo sulkeutuneen. Sisaanpaasy oli mahdoton. Poliisi koitti saada koneeseen yhteytta mutta kun joku juoksuratahenkilokuntalainen kysyi mita han tahtoi poliisi joutui palaamaan kanssamme sisalle ja hyvaksymaan sen ettei lentokone millaan voi vieda meita takaisin Casablancaan.

Han kaveli edellamme nopeasti ja huusi monta kertaa seuraamaan. Paadyimme etuaulassa sijaitsevaan pieneen poliisikoppiin. Saapumisemme heratti kolme nukkuvaa poliisia ja he joutuivat tekemaan tilaa meille. Koppi haisi, mutta olin vihdoin paikoillani ja paasin kunnolla rukoilemaan ja hieman kokoamaan ajatuksia. Meita kaskenyt poliisi ei jaanyt koppiin, joten minulla ei ollut aavistustakaan siita mita oli tekeilla. Rukoukseeni vastattiin nopeasti, silla nain Parfaitin lasioven ulkopuolella silmani avattua. Hymyilin kiitollisena ja nyokkasin myonteisen vastauksen Parfaitin cava-huulioon. Lentokenttaepisodin lopusta en ymmarra vielakaan paljoa, mutta Parfait oli ilmeiesti hakenut jonkun auttamaan ja taman enkelini avulla paasin vapaaksi.

Poliisi ja minun pelastaja-mieheni keskustelivat jossain kopin ulkopuolella, poliisi palasi ja pyysi tayttamaan uuden maahantulolomakkeen. Taytettyani paperin taysin hammentyneena han leimasi sen ja sanoi etta voin lahtea. Passini jai poliisille, mutta olin huojentunut etta paasin ulos, autoon ja yon lampimaan tuuleen. Tilanne oli yhtakkia nopeasti ohi ja olin matkalla uuteen kotiini.