Ihana paiva ja se jatkuu viela...vesimelonin ja elokuvan kera!

Oooo mita kankaita!!! Aivan mielettomia. Kavelin tanaan englantilaisen Michealin (ystavani, jota tulin Lucknowhun tapaamaan) kanssa pitkin vanhaa kaupunkia tehden satunnaisia upeita loytoja. Ostin jopa Sareen! On ihanaa olla kaupungissa joka ei ole turismin iljettavassa pyorteessa. Ja viela ihanampaa kavella mukavan ja varmasti turvallisen miehen seurassa.

Ennen matkaan lahtoa Michael oli kaymassa Suomessa, tapasin hanet sattumalta ja kerroin matkastani. Han nauraen sanoi etta olisi Intiassa samoihin aikoihin ja etta meidan pitaa tavata siella. Tassa sita siis ollaan. Saavuin eilen aamulla ja lahden ylihuomenna. Muutaman paivan ajan saan nauttia ihanan rennosta huumorista, saan jakaa ajatuksiani kasvotusten ja mieleni saa levata. Intia on ollut kaikenkaikkiaan upea, mutta hyvin rankka. Olen ollut pisimmillaan kolme paivaa yhdessa kaupungissa ja Lucknowta lukuunottamatta olen kierrellyt turistina kaikkialla (palatseja, temppeleita, linnoituksia, puutarhoja ja puistoja, basaareita ja markkinoita). Hyvin rankkaa. New Delhissa oli viela rentoa ja mukavaa, silla alkuinto ja siunattu seura pehmittivat hektista ja sastunutta ilmastoa. Jaipurissa vasta huomasin kuinka likainen maa Intia on. Kurkkuni ja nenani rahisevat. Afrikan kosteus on poissa ja tilalle on tullut kuiva, polyinen ja ajoittain hyvin haiseva ilma. Lampotila taalla on 45. Jaipurista eteenpain olen muutenkin ollut hyvin vasynyt, silla koin aivan outoja vedatyksia. Eras mies sai minut houkuteltua seuraansa puoleksitoista paivaksi (yovyin tietenkin yksin hotellilla). Han naytti minulle kaupunkia ilmaiseksi ja sain todella kokea Intiaa paikallisen silmin niin kuin han lupasi. Lahdin kuitenkin torkeasti karkuun siina vaiheessa kun han koitti sada minua lentamaan Eurooppaan myymaan hanen tekemiaan koruja. Palkkio oli 10 000 euroa!

Jaipurista jai harmillisesti paha maku suuhun. Agra oli seuraava kohteeni. Taj Mahalista kuuluisa kaupunki oli hiukan turha (rakennukset, olivat ne sitten maailman ihmeita tai eivat, ovat yliarvostettuja). Tai siis siina kaupungissa kaynti oli turha, ei itse kaupunki. Ihanaa siella oli tavata jalleen serbialainen Jasmina. Purin Jaipur-ahdinkoani ja sain hyvin viisaita ohjeita. Jasmina on minua reilusti vanhempi ja han suurella rakkaudella jakoi kokemuksiaan ja opetti minulle paljon. Viimeisena Agra-paivanani tutustuin Qebeckilaisiin haamatkalaisiin. Menimme uimaan ja syomaan. Vasynyt olotilani sai hieman varia. Samana iltana jatkoin junalla tanne. Yon yli kestava matka oli yllattavan kylma. En sanut ikkunaani kiinni, joten nukuin aikamoisesa viimassa ja mekkalassa. Kokemuksena silti todella hyva. Micheal oli minua vastassa, metsastimme minulle jarkevan hintaisen hotellin, asetuin ja lepasin hetken. Michael kavi asunnollaan silla valin. Kun han palasi, mukana oli Abdul, hanen afganistanilainen kamppiksensa.

Abdulin tapaaminen on ollut yksi mielenkiintoisimmista asioista talla matkalla. Kun Michael kertoi asuvansa Afgaani-miehen kanssa, mieleni alkoi myllata. Mita laitan paalleni, voinko lainkaan puhua, edes Michaelin kanssa, voinko menna heille kaymaan... Nyt osaan taas hieman jarkevammin nahda maailmaa. Abdul on uskomattoman mukava, katsoo minua silmiin ja juttelee minulle vaikka Michael olisi toisessa huoneessa. (Olen siis ollut heilla.) Han on mielettoman tietoinen maailmasta, "sharp" kuvaa hyvin hanen olemustaan. Han on ollut Intiassa jo nelja vuotta ja osaa sujuvasti Hindia. Mista naita uskomattomia ihmisia ilmestyy? Tama mies on oppinut laittamaan ruokaa puhelimitse aitinsa kanssa. Han osaa todella yksityiskohtaisesti kertoa kaikesta tietamastaan (mm. Paon tuotantokausien jaksomaarat ja rupian ja dollarin vaihtokurssin) ja hanen silmistaan loistaa halu oppia taas jotain uutta. Mieleton tapaaminen! Mieleton matka!!

Michael on ollut todella tarpeellinen piriste. Hanen huumorinsa ja rento elamanasenteensa on laketta minun raksutukselleni. Toisaalta on ollut myos ihanaa puhua todella vakavistakin asioista. Tapasin Michaelin kun han oli 15 (nyt 20) ja kehitys on huikea. Ennen pelkkaa hymya, vitsia ja usein huonoa pilailua, nyt todella laadukasta keskusteluseuraa. Kiitos Isa tasta pienesta Lucknow-hetkesta. Tuli todella tarpeeseen!

Nyt nettiaika alkaa loppua, joten teksti jaa lyhyeksi. Siirryn alkuviikosta Nepaliin. Sielta viimeistaan taas jotakin. Minulle voisi rukoilla rauhaa. Valilla mieli kay todella rauhattomaksi ja se on rankkaa. Kiitos.