tinkaamista ja ihmisen karya

Varanasi, pyha kaupunki, temppelit, Ganges, kelluvat kynttilat ja satunnaiset vauvat, vedessa ilakoivat lapset, vieressa vaatteita pesevat aidit ja puhdistautuvat isat. Olen nukkunut viimeyona tunnin, tingin juuri paidan 450 rupiasta 130 ja nyt kurkkuuni sattuu. Ei tosin tinkimisen myota vaan jatkuvan viiman, joka seka polyttaa etta kuivattaa koko nielun. Junassa siis. Huomenna yolla on viimeinen Intian junamatkani talta eraa ja olen hyvin ylpea itsestani. +47 junassa on aikamoinen koettelemus. Toisaalta olen myos palellut junassa. Intia on monipuolinen.

Kavin eilen Lucknown elaintarhassa Michaelin ja kahden afgaanin kanssa. Se oli todella mukavaa. Illalla kuuntelin kun nuoret miehet kertoivat kiehtovasta ja pelottavasta maastaan. Abdul on nahnyt talibaanien jalkea, 12-vuotiaana. Sanoin hanelle lahes kyynelet silmissa kuinka vahva hanen mielensa on. Aloin myos kuvitella kuinka pirstaloituneita mielia Afganistan on taynna. Keskustelimme myos kunniamurhista. Veljet todella murhaavat siskojaan ja heidan heilojaan jos seurustelu paljastuu. Tata tapahtuu koko ajan ja kaikkialla. Totesin aaneen etta heidan suhtautuminen kuolemaan ja tappamiseen on varmaan erilainen kuin minun. En saanut tyhjentavaa vastausta. Rukoilen etta nama viisaat nuoret mielet paasevat joku paiva vaikuttamaan. Kokonainen maa taynna tuhoa ja epatoivoa on valtava rukousaihe. Minun mieleni on vasta paassyt alkuun kuulemani prosessoinnissa, Herra minua varjelkoon.

Intian aika on ollut hyvin heittelevaa minulle. Nautin elaman kuhinasta taalla. Kaupanteosta, ruuasta, junista, lapsista, hymyilevista musliminaisista, vareista ja loputtomasta kauneudesta. Toisaalta kuumuus ja saasteet kayvat voimille. Olen todella tulossa kipeaksi kun polya ja ties mita muuta on tunkeutunut niin paljon kehooni. Sauna tekisi hyvaa! Ilmaa painavampi on mieleni. Jos fyysinen oloni on heikko tai huono, mieleni sanoo etta mennaan rytinalla perassa ja aloittaa hurjan alamakensa. Tahan mennessa on tapahtunut niin valtavasti etta ajateltavaa on vaarallisen paljon. Kun kaikki tulee yhdessa hetkessa mieleen, olen aivan hukassa. Raha, sosiaalisuus, huomaavaisuus, hyvyys, anteeksianto, kestavyys, heikkous, ihmissuhteet, itsekkyys, sokeus, ihmiskohtalot, epaoikeudenmukaisuus, usko, taivas, kuunteleminen... kaikki hyokkaa paalle. Kohta on paastava kotiin. Minun taytyy saada levata.

Ylihuomenna olen Nepalissa. Tama on hurjaa! Nepal on kaiken huippu ja olen todella kiitollinen etta paasen sinne. Minua vastassa on lahetystyon uranuurtaja Kirsti Kirjavainen. Han on ottanut yhteytta muutamaan lastenkotiin puolestani ja saan tutustua ja ehka myos osallistua Kathmandun vammaistyohon. Aion varmasti myos levata paakaupungin ulkopuolella ja jos Herra suo hyvan mahdollisuuden, tahtoisi hiukan vaeltaa. Himalaja on jalkojeni alla, pieni viiden paivan vaellus olisi enemman kuin tervetullut!! Suuren suuri rukousaihe on etta jaksan olla Nepalissa rauhassa. Tarve tulla kotiin on kasvanut valilla niin suureksi etta Nepal meinaa jaada jalkoihin. Olen jo aikaa sitten paattanyt jattaa Nepalin matkani viimeiseksi maaksi (tarkoituksena oli jatkaa Kiinaan ja siperianjunalla kotiin). Tama saattaa olla pettymys (minulle ei enaa niinkaan), mutta kaikenkaikkiaan paatos on jarkeva. Rukoillaan siis myos etta loydan jarkevan lennon kotiin.

Iloitsen nyt seuraavaksi unesta. Nukuin viimeyona todella huonosti. Saavuin hotellilleni puolen yon jalkeen pelattuani poikien kanssa pitkaan korttia (ollen ainoa moraalia yllapitava pelaaja on hupaisaa). Junani lahti kuudelta, joten Michael haki minut viidelta. Hyvin raihnainen ja uupunut suomalainen saapui (onneksi hyvaan) hotelliinsa, soi, torkkui, kiersi ja meinaa nyt simahtaa lopullisesti. Huomenna heraan viidelta ja menen Gangessukellukselle. Onneksi vain mielen tasolla, silla aurinko nousee minun kelluessa soutuveneessa. Sitten aamupalalle ja silkkitehdaskaynnille jonka sain jarjestettya juuri asken. Jeesus myota rakkaat!