"Jaimesi"

Namaste! Minusta on tullut piirrustuksen opettaja (epavirallisesti). Lapset kutsuvat minua taiteilijaksi. Aivan kuin Vilijonkka, olen otettu. (Anteeksi jatkuvat muumiviittaukset, olen hieman innoissani kirjan loytamisesta.) Olen istunut tuntikaupalla yhdeksan ihanan lapsokaisen kanssa pitkan poydan aaressa ja piirtanyt. Eilen aloitimme kasvojen opettelun, lasten toivomuksesta. Lahdimme liikkeelle naisesta, siirryimme mieheen ja tanaan piirsimme vanhuksia. Iltapaivalla voisimme piirtaa profiileja. Ihanaa!

Asun maanantaihin asti Patanin (kaupunginosa Kathmandussa) lastenkodissa. Upeaksi yllatyksekseni samassa talossa on vanhainkoti. Yhdeksan vanhusta (kaikki naisia) ja yhdeksan orpoa (4 poikaa, 5 tyttoa) . Olen paassyt oikeaan paikkaan. Rauha jonka saan naiden asukkaiden myota on uskomaton. Voin lasten kanssa piirtaa ja nauraa, opettaa vahan englantia tai laulaa joko nepaliksi tai suomeksi ("Jumalan kammenella" ja "Tama on se paiva" sujuvat jo hyvin, "Suojelusenkeli" on viela vahan hakusessa, mutta ymmartaahan sen.) Jos tahdon levahtaa, istun alas matolle ja katselen kuinka kyyryselkaiset mummot haaraavat omiaan. Ruokahetket ovat lempiosa paivasta. Istumme kaikki samassa huoneessa. Lattialle vieritetaan paksut kaislamatot. Lapset ja mina istumme huoneen vasemmalle puolelle ja vanhukset istuvat meita vastapaata oikealla. Vaivatta nama hitaasti tallustavat mummot istuutuvat jalat ristissa lattialle, rukoilevat tovin ja alkavat mattaa riisia suuhun. Jos katseemme kohtaavat saan upean hampaattoman virneen sydameen talletettavaksi ja jatkamme molemmat hieman kirkastuneempina ruokailua.

Iltahartaus on myos ihana. Laulamme nepalilaisesta laulukirjasta (tai he laulavat, koska en osaa lukea nepalilaisia kirjaimia), luemme psalmeja ja rukoilemme. Heti Pataniin tullessani tunsin miten hyva ilmapiiri siella on. Kaksi lapsista oli saapunut paivaa ennen minua, 10-vuotias Phurpa ja 4-vuotias Resma. En olisi ikina arvannut heidan olevan uusia. Lapset ovat todella laheisia ja heilla on upea huumorintaju. Vanhin tytto ja poika, Sangita ja Bijay osaavat suht hyvin englantia. Tai ainakin ymmartavat minua. Kaikki lapset ovat todella avoimia ja taitavia. Heilla on koulu ollut lakossa jonkin aikaa, joten olen saanut viettaa koko paivan heidan seurassaan. Vanhuksia kohtaan silloin talloin, paaasiassa ruokaillessa ja hartauksissa.

Olen tavallaan tyytyvainen etta huoneeni on vapaana vain maanantaihin. Jos olisin taalla kolme viikkoa, olisin aivan hajalla kun on aika lahtea. Menen valilla Pokharaan, Kathmandusta lanteen. Se on kuuluisa turistikohde, mutta ilmeisesti suht rauhallinen. Pokhara-sana viittaa jarveen ja hotellini siella on sen rannalla. Ymparilla on vuoria. Voin soudella ja vaeltaa, lukea ja nukkua. Sitten, jos mahdollista, palaan takaisin Pataniin. Jos Luoja suo.

Tallaista talta eraa. Lapset odottavat ja minulla on nalka.





p.s. otsikon Jaimesi tarkoittaa siunausta nepaliksi. Illalla ennen nukkumaanmenoa istumme hartauksen jaljilta piirissa ja jokainen laittaa kadet yhteen ja sanoo "jaimesi" kayden piirin ympari kasillaan. Hymyilyttaa aina sankyyn mennessa.