Kuvittele kolmen miljoonan asukkaan suurkaupunki. Nyt poista sielta kokonaan moottoriliikenne. Olen edelleen Kathmandussa ja Patanin lastenkodissa. (Korealaisten saavuttua ja vallattua ylakertani olen muuttanut lahikirkon tyontekijan veljen perheen luo tahan lahelle. Siella 17-vuotias Rubina jakaa kauniin huoneensa kanssani.) Maolaiset ovat edelleen vallassa ja odottavat paaministerin irtisanoutumista. He kieltavat kauppojen aukiolon seka liikenteen (jonka myota en paase Pokharaan). Kadut ovat taynna kavelevia ja pyorailevia kansalaisia. Mina hymyilen.
Tulin koneelle valkosipulinkuorinnasta. Koko joukko piirissa nyhti irti tiukkoja kuoria, kukin oma virne naamallaan. Kunpa osaisin tarpeeksi arvostaa naita hetkia. Olen muuten ollut tanaan alakuloinen. Ties mista johtuu. Muumikirjan loputtua luin myos indonesialaisen lahetyskertomuksen. Sen kirjoittaja (itse lahetti) Leena Shiombing kirjoittaa viisaasti:
"Itseansa mittaileva ja alituisesti vajaamittaiseksi jaava ihminen vaikuttaa noyralta. Tosiasiassa han kuitenkin osoittaa suurta ylpeytta siina, ettei hanelle kelpaa Jumala itsensa valmistama pelastus."
Koko ajan voimakkaammin tunnen tarpeen tulla kotiin, omalle maalle, turvaan. Rakastan olla lasten ja vanhojen rouvien seurassa, mutta olen alituisesti haikealla mielella. Taistelen jatkuvaa uppoamista (ajatuksiin) vastaan. Eilen illalla oli jo hankalaa saada unta. Jos olisin nyt yksin Pokharassa, keskella valtavaa jarvea, kuolisin sen kauneuteen. Kauneuskin on joskus niin surullista. En todella tieda miksi olen nain maassa. Syiksi voisi toki arvailla monia, mutta se ei selvita mitaan. Nyt edessa vilkkuu kursori enka osaa enaa jatkaa. Luulin etta tanaan olisi ollut hyva paiva kirjoittaa muttei kuitenkaan. Joskus toiste sitten. Toivottavasti en masenna. Tallaista taalla nyt on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
KIITOS kovasti, rakas lapsi, juuri sen jakamisesta, minkä milloinkin jaksat ja osaat. Saat olla juuri sellainen kuin olet ja olet aivan varmasti kelpuuttanut Jumalan valmistaman pelastuksenkin. Eihän se meistä täydellisiä itsessämme tee vaan Kristuksessa. - Ole siis turvallisella mielellä ja tunne, mitä tunnet. Siellä kuulostaa aivan käsittämättömältä, joten eiköhän se riitä tuottamaan tunteet kuin tunteet....
VastaaPoistaPianhan tuletkin kotiin, joten rukoilen kykyä (tai, mitä sitten tarvitsetkin) ottaa vastaan vielä sen, mitä siellä kotiinlähtöön asti on.
Sinua jatkuvasti muistaen, äiti
Olet rakas.
VastaaPoistaMoi, rauhaa sinne! Menee meillä lujaa tai hiljaa, ollaan nöyriä tai ylpeitä, niin aina tarvitaan yhtä paljon Jumalaa - ja mikä parasta, Hän haluaa olla joka hetki meidän kanssamme! Siu! Katariina
VastaaPoistaVoimia jokaiseen päivään ja hetkeen, ja Herran rauhaa ja iloa sydämeesi, Tania! Toivon, että voit levosta käsin ottaa vastaan uudet ihmiset, asiat ja seikkailut joita polullesi tulee. Jeesuksen kanssa on hyvä ihmetellä maailmaa. Siinä hän on, vieressäsi.. :)
VastaaPoistaHalaten ja siunaten,
Suvi.
Sydämestäni nousee kiitos Herralle siitä, että olet rehellinen tunteistasi ja myös kerrot meille alakulostasi. Herra tietää tunteesi ja tarpeesi, myös kaipuusi kotiin, ja Hän jo valmistelee innoissaan seuraavia askeleitasi. Mutta kuitenkin "Tämä on se päivä, tämä on se päivä, jonka Herra tehnyt on." Rukoilen, että koti-ikävä ei mielessäsi kasvaisi niin suureksi, että se estäisi sinua ammentamasta jotain, mitä siellä on tarjolla. Olet ihana <3
VastaaPoista-Katri
"Huomisesta en mä tiedä, mutta silti pelkää en. Herra, jolle käden annoin, tietää myös mun huomisen."
VastaaPoista(Tämän on kirjoittanut joku paljon minua viisaampi.)
Muista rakas Tania, että Herra on heikoissa väkevä.
Halauksin,
Essi